Miksi he eroavat Kiinan kommunistisesta puolueesta?

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Sen jälkeen, kun Yhdeksän kommentaaria Kiinan kommunistisesta puolueesta julkaistiin vuonna 2014, yli 360 miljoonaa ihmistä on eronnut Kiinan kommunistisesta puolueesta (KKP) ja sen alajärjestöistä, kuten nuorisoliitosta ja nuorista pioneereista. Viime aikoina keskimäärin noin 70 000 ihmistä viikossa on luopunut KKP:n jäsenyydestä.

Kiinalaiset ovat päättäneet pysyä erossa KKP:stä, koska he ovat ymmärtäneet sen julman luonnon eivätkä halua enää olla vastuussa, kun on aika hakea oikeutta KKP:n viattomia ihmisiä vastaan tehtyihin rikoksiin.

Kertomuksia KKP:stä eronneilta Kiinan kansalaisilta

Wu Ziyou sanoi, että liityttyään KKP:n jäseneksi yli kymmenen vuotta sitten, hänen tukensa puolueelle on vähitellen heikentynyt. Poliisina hän huomasi olevansa enää vain ”mutteri hallinnon jättiläismäisessä väkivaltakoneistossa”. Kaipasin vapautta, mutta autoritaarinen hallinto kontrolloi työtäni ja elämääni. Jopa hengitykseni oli raskasta ja varovaista.”

Sitten hän luetteli monia KKP:n tekemiä rikoksia, kuten Falun Gongin harjoittajien elinryöstöt, ihmisoikeusasianajajien ja poliittisten toisinajattelijoiden tukahduttamiset, uiguurien massapidätykset "uudelleenkoulutus” -keskuksiin Xinjiangissa, COVID-19 -viruksen salaaminen Wuhanissa ja niin edelleen.

Jiangsun maakunnassa Nanjingin kaupungissa 156 asukkaan ryhmä antoi yhteisen lausunnon, jossa sanottiin: "Rehellisyys ja tosiasioista puhuminen on vaarallista nykypäivän Kiinassa. Ihmiset voidaan viedä vankilaan sen vuoksi. Koska KKP on gangsteriorganisaatio, se hyökkää sinua vastaan, jos paljastat sen valheita tai julmuutta. Se on paholainen. Se ei tule koskaan paremmaksi vaan tekee sen sijaan ihmisistä yhtä pahoja kuin se itse on." He ilmoittivat haluavansa erota "paholaisjärjestöstä" ja vapautua sen hallinnasta.

Luo Yun kiitti Kiinan ulkopuolisia tiedotusvälineitä, jotka olivat päässeet KKP:n sensuurin läpi ja toimittaneet sensuroimattomia uutisia Manner-Kiinaan. "Toistuvat luonnonkatastrofit ovat herätys meille kaikille. Ne ovat myös auttaneet minua vahvistamaan päätöstäni erota KKP:stä. Ihmiset Kiinassa pyrkivät vapauteen, ja toivon sen koittavan pian.”

Zheng Li sanoi olleensa tietämätön, kun hän liittyi lapsena KKP:n nuoriin pioneereihin ja nuorisoliiton jäseneksi. Hän listasi monia KKP:n rikoksia sen alkuvuosista aina vuoden 1989 Tiananmenin aukion verilöylyyn asti. "Uskon, että KKP tulee kohtaamaan kaikkien pahojen tekojensa seuraukset.”

Hu erosi KKP:stä useita vuosia sitten. Hän sanoi: ”Käytin oikeaa nimeäni erotessani KKP:stä vuonna 2012. Myöhemmin myös ystäväni ja perheeni erosivat puolueesta oikeilla nimillään. Monet ihmiset Kiinassa, mukaan lukien puolueen veteraanijäsenet, tietävät sydämessään, että KKP on paha. Myös jotkut vanhemmat KKP:n virkamiehet ovat menettäneet luottamuksensa puolueeseen.”

KKP:n luonto

Kirjassa Yhdeksän kommentaaria Kiinan kommunistisesta puolueesta todetaan, että KKP:n hallinto on täynnä väkivaltaa, vihaa, joukkomurhia, sotia, valheita ja uhkia. Viime vuosikymmenien historia on osoittanut, että KKP on ihmisvastainen, luonnonvastainen, murhanhimoinen ja diktatorinen. Se tuhoaa perinteistä kiinalaista kulttuuria ja hallitsee väkivallalla ja terrorilla. Useissa poliittisissa liikkeissä se on tappanut miljoonia maanomistajia, kapitalisteja, intellektuelleja ja opiskelijoita, mikä on luonut kauhun ilmapiirin.

KKP on siepannut ja hiljentänyt toisinajattelijoita, mukaan lukien ihmisoikeusasianajajia, etnisiä vähemmistöjä, uskovia ja Falun Gongin harjoittajia. Se jättää huomiotta lailliset menettelytavat, käyttää valtion hallinnoimaa koneistoa hyökäten uhkana pitämiään ihmisiä vastaan, vainoaa ja pitää heitä panttivankeina. Tätä ei voi kuvitella olevan nykyaikaisessa sivistyneessä yhteiskunnassa, mutta sitä todellakin tapahtuu Kiinassa.

KKP on jatkuvasti pettänyt ja myrkyttänyt kiinalaisia "ateismin" ja "Kiinan vastaisten voimien" teorioilla (viitaten Yhdysvaltoihin ja muihin länsimaihin saadakseen Kiinan kansalaiset hylkäämään vapaan maailman yleismaailmallisten arvojen edistämisen ja laillisuuden). Niinpä monet ihmiset Kiinassa valheellisesti uskovat, että "rakastaakseen maataan on rakastettava puoluetta" ja että puolue on heidän "äitinsä".

Koska KKP salasi koronaviruksen puhkeamisen, se levisi koko maailmaan, mikä on johtanut yli 41 miljoonaan tartuntatapaukseen ja yli miljoonaan kuolemaan. Sillä välin KKP hyötyi myymällä heikkolaatuisia ja jopa viallisia lääketieteellisiä tarvikkeitaan muihin maihin, jotka kamppailivat virusta vastaan. KKP osoitti myös sotilaallista voimaa laajentaakseen alueitaan ja vaikutusvaltaansa muihin maihin. KKP:n armeijan kenraali on jopa vihjannut ydinsodan mahdollisuudesta Yhdysvaltoja vastaan.

KKP uhkailee myös muita maita ja puuttuu suoraan näiden sisäisiin asioihin. Kun Kalifornian senaatti oli aikeissa keskustella päätöslauselmasta Falun Gongin tukemiseksi vuonna 2017, Kiinan konsulaatti lähetti kirjeen kaikille lainsäätäjille ja vaati, että he luopuisivat päätöslauselmasta, tai muuten Kiina rajoittaisi Kalifornian ja Kiinan välistä kauppaa ja matkailua. Kalifornian senaatti päätti siirtää päätöslauselman syrjään.

Kirjassa Kuinka kommunismin aave hallitsee maailmaa (luku 18) todetaan: ”KKP ei ole poliittinen puolue tai hallinto normaalissa mielessä. Se ei edusta kiinalaisia vaan pikemminkin kommunistista pahaa henkeä ihmismaailmassa. Yhteistyö KKP:n kanssa tarkoittaa tanssimista paholaisen kanssa ja ystävällisyys KKP:n kanssa tarkoittaa paholaisen miellyttämistä, pahan auttamista ja ihmiskunnan ajamista sukupuuttoon. Toisaalta taistelu KKP:tä vastaan on taistelu hyvän ja pahan välillä. Se ei ole vain taistelu kansallisten etujen, vaan pikemminkin ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta."

Ulkoministeri Mike Pompeo kehotti 23. heinäkuuta maailmaa yhdistymään KKP:tä vastaan. Hän teki selväksi, että KKP ei edusta 1,4 miljardia Kiinan kansalaista sen väittämällä tavalla. Hän lupasi, että Yhdysvallat ei enää salli KKP:n hallinnon käyttää kiinalaisia omaksi hyödykseen ja että Yhdysvallat johtaa vapaata maailmaa ja seisoo järkähtämättä kiinalaisten rinnalla kukistaakseen KKP:n diktatuurin ja tyrannian.

Maailman toiseksi suurimpana talousalueena KKP on taloudellisilla kannustimilla työntänyt kommunismi-ideologiaansa muihin maihin. Tekemällä näin se on ottanut kiinalaiset panttivangeiksi yrittäessään tuhota maailman. Parasta Kiinan kansalle on katkaista yhteydet KKP:hen, jotta he välttyvät joutumasta vastuuseen KKP:n tekemistä rikoksista. Tämä pelastaa sekä Kiinan että maailman.


Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/11/9/188179.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.