Ruotsi: Zhen Shan Ren -taidenäyttely Göteborgin saaristossa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kansainvälinen Zhen Shan Ren -taidenäyttely oli esillä Galleria Öbergskassa Styrsön saarella Ruotsin länsirannikolla 25. heinäkuuta - 7. elokuuta 2020.

Näinä poikkeuksellisina aikoina näyttelyllä oli hyvin erityinen merkitys, ja sitä arvostettiin suuresti. Monet kävijät olivat kiitollisia saadessaan tietää enemmän Falun Gongista.

 
Zhen Shan Ren -taidenäyttely oli esillä Galleria Öbergskassa Styrsön saarella

Pandemian vuoksi näyttelyn pitämiselle oli monia haasteita. Muutama viikko ennen avajaisia koronavirusta esiintyi läheisellä saarella, joka sen takia kärsi turistikadosta. Näyttelyn mainostamista päätettiin kuitenkin jatkaa, mikä oli oikea päätös. Oli tärkeää matkustaa Styrsöhön ennen avajaisia ja mainostaa näyttelyä paikan päällä, puhua paikallisten kanssa ja esitellä heille näyttelyä. Läsnäolo siellä loi hyvät suhteet paikallisiin asukkaisiin.

 
Styrsö Göteborgin saaristossa

Pandemian vuoksi galleriassa vierailevien määrää rajoitettiin. Sisäänkäynnin ulkopuolella oli aina joku kontrolloimassa gallerian kävijämäärää ja jakamassa esitteitä, jotka sisälsivät tietoa näyttelystä. Tämä oli hyvä tapa olla yhteydessä näyttelyvieraisiin.

 
Gallerian sisäänkäynti

Gallerian vieressä on suuri puisto, jossa oli joka aamu Falun Gong -harjoitukset ennen gallerian avaamista. Oli hyvä olla ulkona ja yhteydessä ihmisiin. Yhä useammat ihmiset tulivat harjoituspaikalle ja vierailivat sitten näyttelyssä. Sekä taidenäyttelyä että Falun Gong -harjoitusta mainostettiin kahdella paikallisella Facebook-sivulla, jotka tavoittivat läheisen alueen ihmisiä.

 
Falun Gongin harjoitukset aamuisin ennen gallerian avaamista suuressa merenrantapuistossa

Näyttelyn aikana käytiin monia syvällisiä keskusteluja vierailijoiden kanssa, ja monet ilmaisivat arvostavansa opastettuja kierroksia, joista he kirjoittivat vieraskirjaan. Monet paikalliset taiteilijat vierailivat näyttelyssä.

Kerran lapsia tuli näyttelyyn ilman vanhempiaan. Heiltä kysyttiin, missä heidän vanhempansa olivat ja tiesivätkö heidän vanhempansa, missä lapset olivat. He sanoivat, etteivät heidän vanhempansa olleet kiinnostuneita näyttelystä, mutta että he itse eivät halunneet menettää tilaisuutta nähdä sitä. Pieni poika näytti esitteen, jonka hän oli saanut ja laittanut reppuunsa. Lapset olivat hyvin kiitollisia nähtyään näyttelyn ja iloisia saadessaan paperilootuskukkia.

Pari lainausta vieraskirjasta:

”Totuudenmukaisuus, myötätunto, kärsivällisyys. Kuinka sellainen voi olla niin provokatiivista, että ihmisiä kidutetaan kuoliaaksi. Todella liikuttava näyttely!"

”Erittäin mielenkiintoinen näyttely, jolla on hyvin tärkeä viesti. Otan mukaani kaiken sen, mitä olen saanut täällä tietää, ja välitän sen eteenpäin. Kiitos lootuskukasta!"

 
 


Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/10/22/187932.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.