Kööpenhamina, Tanska: "KKP on tehnyt niin paljon pahaa"

Tanskan Falun Gongin harjoittajia järjestää joka viikonloppu aktiviteetteja Kultorvet-aukiolla Kööpenhaminassa. Lokakuun aikana sää on ollut siellä kirkas ja virkistävän raikas, ja paikalliset ovat ottaneet tapahtumat lämpimästi vastaan.

Harjoittajat esittelevät Falun Gongia ihmisille ja paljastavat Kiinan kommunistipuolueen (KKP) 21 vuotta kestäneen vainon. He keräävät myös allekirjoituksia vetoomukseen, jossa vaaditaan vainon lopettamista.

 
Falun Gongin harjoittajat esittelevät harjoituksia ja keräävät allekirjoituksia vetoomukseen Kultorvet-aukiolla.

Allekirjoitusten kerääminen

Kaksi nuorta tanskalaista naista seurasi harjoittajien toimintaa jonkin aikaa etäisyydeltä ja käveli sitten allekirjoittamaan vetoomuksen. He sanoivat tietävänsä, että KKP on tehnyt monia kauheita tekoja.
Keski-ikäinen nainen kertoi tietävänsä KKP:n valtiojohtoisista elinryöstöistä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta. Hän allekirjoitti vetoomuksen ja jätti kommentin: "Lopettakaa välittömästi elinryöstöt eläviltä harjoittajilta, tällainen epäinhimillinen julmuus."

"Kuinka voimme auttaa teitä? Voimmeko allekirjoittaa vetoomuksen?" eräs nainen Liettuasta kysyi: "Olemme entisestä kommunistisesta maasta ja tiedämme kommunistisen puolueen pahuuden." Nainen oli ystävänsä kanssa, joka oli myös Liettuasta. Nämä kaksi naista kertoivat harjoittajalle kuulleensa KKP:n Falun Gongin vainosta ja elinryöstöistä.

Monet ihmiset ilmaisivat huolensa Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista ja Hongkongin tilanteesta. Eräs mies sanoi: ”KKP ei salli vapautta Kiinassa, Hongkong mukaan lukien. Tuen teitä ja kaikkia, joita vainotaan." Hän allekirjoitti vetoomuksen ja pyysi saada muutaman esitteen viedäkseen ne ystävilleen.

Kaksi naista keskusteli jonkin aikaa harjoittajan kanssa. Harjoittaja kertoi heille KKP:n ensimmäisestä koronavirusepidemian peittelemisestä ja siitä, miten se aiheutti pandemian leviämisen ympäri maailmaa. Hän kertoi, että monet ihmiset kuolivat tämän vuoksi, ja miten monet ihmiset ovat menettäneet työpaikkansa. Vain pysymällä erossa KKP:stä voi ihmisillä olla turvattu tulevaisuus.

”Sain postilaatikkooni sanomalehden”, eräs naisista kertoi harjoittajalle, ”luin sen. Siinä kuvattiin yksityiskohtaisesti, että pandemia johtuu KKP:stä. KKP on todella paha.”

Harjoitusten esittely

70-vuotias Holm katseli harjoitusten esittelyä jonkin aikaa. Harjoittaja kysyi, oliko hän kiinnostunut harjoitusmenetelmästä.

"Tunnen eturivissä keskellä olevan miehen voimakkaan energian", Holm sanoi. "Tunnen lämpöä. Se on ihmeellistä."

Harjoittaja kysyi Holmilta, tiesikö hän Falun Gongista ja KKP:n vainosta. Holm sanoi tietävänsä siitä, mutta ei voinut ymmärtää, miksi KKP haluaa hallita ihmisten mieltä. Harjoittaja kertoi hänelle, että kommunismi oli tullut lännestä ja vahingoittanut Kiinan perinteistä kulttuuria. Ihmisten mielen hallinta on yksi tapa katkaista yhteys perinteiseen kulttuuriin ja vahvistaa hallinnon valvontaa.

Holm sanoi, että yksi hänen ystävistään oli opiskellut Kiinassa ja kertoi asioita, jotka hänen mielestään olivat käsittämättömiä. Hän allekirjoitti vetoomuksen vainon lopettamiseksi.

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/10/28/188013.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.