Vatikaani: Yhdysvaltain ulkoministeri kehottaa uskonjohtajia puolustamaan uskonnonvapautta Kiinassa

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo vieraili äskettäin Vatikaanissa. Vaikka hän ei voinut tavata paavi Franciscusta, hän piti 30. syyskuuta pidetyssä uskonnonvapausfoorumissa puheen, jossa hän pyysi uskonjohtajia sekä Pyhää istuinta vastustamaan Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) tyranniaa ja puolustamaan ihmisarvoa.

Yhdysvaltain Pyhän istuimen suurlähetystön isännöimän foorumin otsikko oli "Kansainvälisen uskonnonvapauden edistäminen ja puolustaminen diplomatian avulla". Vierailunsa aikana Pompeo tapasi myös Vatikaanin ulkoministerin, kardinaali Pietro Parolinin ja valtiosuhteiden sihteerin, arkkipiispa Paul Gallagherin. Tapaamisessa he keskustelivat rauhan, vapauden ja ihmisarvon edistämisestä Yhdysvaltojen ja Pyhän istuimen yhteistyön avulla.

 
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo puhui Vatikaanissa 30. syyskuuta KKP:n aiheuttamasta uskonnonvapauden haasteesta.

Kiinan pahaenteinen tilanne

Uskonnonvapautta ja moraalia käsittelevässä puheessaan Pompeo sanoi, että toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa oli kulunut 75 vuotta, mutta ihmiset muistavat edelleen hyvin ne ihmiset, jotka uhmasivat natsihallintoa. Yksi heistä oli isä Bernhard Lichtenberg, berliiniläinen pappi, joka väsymättä auttoi juutalaisia ja rukoili heidän turvallisuutensa puolesta.

Tällainen rohkeus on pohjimmiltaan yhdenmukaista Yhdysvaltojen perusperiaatteiden kanssa. "Perustajamme pitivät uskonnonvapautta ehdottoman välttämättömänä ihmiskunnan oikeutena ja keskeisenä osana [perustan luomiselle]”, hän selitti. Hän sanoi, että tämä on kriittistä, koska autoritaariset järjestelmät heikentävät tänä päivänä uskonnonvapautta ympäri maailmaa.

Heistä pahin on KKP. ”Missään muualla uskonnonvapaus ei ole hyökkäyksen kohteena yhtä paljon kuin Kiinassa tänään", hän jatkoi: "Tämä johtuu siitä, että Kiinan kommunistinen puolue pitää itseään korkeimpana moraalisena auktoriteettina, kuten on kaikkien kommunististen järjestelmien kohdalla. Yhä enemmän sortava KKP tekee työtä päivin ja öin sammuttaakseen vapauden, erityisesti uskonnonvapauden, valon kauhistuttavassa mittakaavassa.”

Pompeo huomautti, että "Kiinan kommunistinen puolue on murtanut kaikki kiinalaiset uskonnolliset yhteisöt: protestanttiset kotikirkot, Tiibetin buddhalaiset, Falun Gongin harjoittajat ja monet muut."

"Meidän on tuettava niitä, jotka meidän aikanamme vaativat vapauksia"

"Meidän on tuettava niitä, jotka meidän aikanamme vaativat vapauksia, kuten isä Lichtenberg teki", Pompeo painotti. Hän sanoi, että Yhdysvaltain hallitus on työskennellyt kovasti tämän suhteen, mutta kuten kaikki muutkin kansallisvaltiot, kaikki johtajat eivät pysty asettamaan sitä etusijalle. "Maiden on joskus tehtävä kompromisseja hyvien tavoitteiden saavuttamiseksi, johtajat tulevat ja menevät, ja prioriteetit muuttuvat."

Uskonjohtajat puolestaan ovat eri tilanteessa. Hän lisäsi: "Maallisten näkökohtien ei pidä lannistaa ikuisiin totuuksiin perustuvia periaatteita". Katolilaisilla oli historiassa kriittinen rooli ihmisarvon puolustamisessa. Hän kertoi esimerkin: "Ranskalainen katolinen filosofi Jacques Maritain auttoi luomaan henkisen perustan ihmisoikeuksien yleismaailmalliselle julistukselle vuonna 1948."

Samoin paavi Johannes Paavali II oli tärkeä moraalisuuden eteenpäin viejä, joka oli kaatamassa rautaesirippua kylmän sodan lopettamiseksi. Emerituspaavi Benedict korosti myös uskonnonvapautta "perustuslaillisen valtion olennaisena osana.”

Kaikki nämä ovat hyviä esimerkkejä uskonjohtajille tänään. ”Kristittyinä tiedämme kaikki, että elämme langenneessa maailmassa. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden, joilla on vastuu yleisestä edusta, on joskus oltava tekemisissä jumalattomien ihmisten kanssa ja todellakin jumalattomien hallintojärjestelmien", Pompeo jatkoi, ”Mutta näin tehdessään demokratioita edustavat valtiomiehet eivät saa koskaan unohtaa moraalisia totuuksia ja ihmisarvoa, jotka mahdollistavat demokratian itsensä."

Hän sanoi: "Paavi Franciscus on kehottanut kirkkoa olemaan ’jatkuvassa lähetystyön tilassa’ ja huomautti, että sillä, että kirkko on ’jatkuvassa lähetystyön tilassa’ on monia merkityksiä. Yksi niistä on varmasti toimia kirkkona, joka puolustaa vakaasti perusihmisoikeuksia."

Pompeo kehotti kirkkoa vastustamaan järkkymättömästi tyrannimaisia hallintoja ja tukemaan "niitä, jotka haluavat ottaa ’riskin vapaudesta’, josta paavi Johannes Paavali II puhui, etenkin silloin, kun uskonnonvapaus kielletään tai sitä rajoitetaan tai se on jopa murskattu."

Tällainen vastuu ei rajoitu vain kristittyihin ja katolisiin. Pompeo kehotti kaikkia uskonjohtajia löytämään rohkeutta haastaa uskonnollinen vaino omaa yhteisöään vastaan, samoin kuten isä Lichtenberg teki muiden uskontojen jäsenien puolesta.

”Tänä päivänä meidän on tuettava niitä, jotka vaativat vapauksia, kuten isä Lichtenberg teki", hän toisti.


Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/10/4/187670.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.