Yritysjohtaja kertoo Falun Dafan harjoittamisen tuomista suurista elämänmuutoksista

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Jin Yingli oli kärsinyt huonosta terveydestä lapsuudestaan asti. Luokkatovereidensa leikkiessä ulkona hän tunsi itsensä voimattomaksi ja pystyi istumaan vain hiljaa paikallaan.

”Ystäväni pyysivät minua aina keinumaan tai hyppäämään narua, mutta se sai minut huonovointiseksi. Aina käydessäni koulun retkillä tai lomamatkoilla vilustuin tai sain kuumetta”, hän kertoi. Hän juoksi harvoin ympäriinsä iloisena kuten muut lapset. Hän ajatteli elämän olevan ohimenevää, ikään kuin jokainen upea hetki katoaisi sekunnissa. Hän ei tiennyt mitä tehdä elämälleen.

Jin päätti työskennellä matkailualalla valmistumisensa jälkeen. ”Kaikki ystäväni sanoivat, että tämä oli suurta ironiaa, koska en voinut viettää edes yhtä yötä poissa kotoa. Työskentelin ahkerasti joka päivä. Kun pääsin kotiin päivän loputtua, olin uupunut ja pystyin vain makaamaan sängyssä. Selvisin läpi työpäivän pelkän päättäväisyyteni ansiosta. Lomien aikana en halunnut mennä minnekään.

”Matkailuala kukoisti silloin, ja minulle maksettiin hyvin. Kaikki ansaitsemani rahat eivät kuitenkaan voineet muuttaa terveydentilaani. Olin onneton ja mietin, miksi elämäni oli niin kurjaa. Toiset tavoittelivat vaurautta ja menestystä työssä, mutta minä en halunnut mitään näistä asioista. Halusin vain olla terve ja elää normaalia elämää.”

Käännekohta

Etsiessään vastausta Jinistä tuli kasvissyöjä, hän kokeili joogaa ja osallistui buddhalaisille oppitunneille. Hän tunsi silti olevansa eksyksissä. Kerran, 42-vuotiaana, hän oli mukana isänsä lääkärikäynnillä. Vastaanotolla hän näki hyllyssä keltakantisen kirjan, joka veti puoleensa. Lääkäri sanoi hänelle: "Tämä on erinomainen kirja." Kirja oli Falun Dafan pääteos, Zhuan Falun.

”Valitin aina huonoa terveyttäni. Luettuani Zhuan Falunin, ymmärsin, että epäonni tai menestys elämässä ovat seurausta karmasta ja hyveestä, jotka ovat kertyneet aiempien elämien kuluessa. Kirja vastasi kaikkiin kysymyksiini”, hän sanoi.

 
Jin Yingli löysi kaikki vastaukset häntä askarruttaneisiin kysymyksiin Zhuan Falunista.

Raskas taakka nostettiin pois hänen harteiltaan pian sen jälkeen, kun hän alkoi harjoittaa Falun Dafaa. ”Aiemmin minua huimasi, kun katsoin ylöspäin. Opiskellessani kokeilin kaikenlaisia rautaa sisältäviä ravintolisiä ja terveystuotteita, mutta mikään ei auttanut. Aikuisena tunsin itseni usein heikoksi ja olin pelkästään kiitollinen siitä, että pystyin hengittämään ilmaa. Tunsin oloni mahtavaksi aloittaessani harjoituksen. Kehoni tuntui erittäin kevyeltä, ja likinäköisyyteni katosi. Pystyin myös hengittämään sisään niin paljon ilmaa kuin halusin. En tuntenut väsymystä huolimatta siitä, kuinka kauan kävelin, ja mieleni tuli paljon selkeämmäksi."

Opin antamaan anteeksi

Puolen vuoden kuluttua harjoituksen aloittamisesta Jin tunsi tulleensa uudistetuksi. Hänen näkemyksensä elämästä ja maailmasta muuttuivat täysin. Hän lopetti valittamisen siitä, kuinka epäoikeudenmukainen hänen elämänsä oli. Hänestä tuli rauhallinen, optimistinen ja jalomielinen. Falun Dafan opetukset opettivat häntä olemaan ystävällinen muille ja muutti perusteellisesti tapaa, jolla hän käsitteli ongelmia. Hän sanoi: "Aiemmin olin järkyttynyt, kun minua kohdeltiin töissä epäoikeudenmukaisesti, mutta Dafa opetti minut antamaan muille anteeksi ristiriitojen keskellä.”

Hän antoi esimerkin: ”Kerran työtoverini kertoi minulle, että hänellä oli ryhmä matkustajia jumissa Hongkongissa sään vuoksi. Kaikki muut työntekijät toimistossa olivat lähteneet kotiin. Päätin jäädä auttamaan häntä käsittelemään Hongkongin viisumeita, majoitusta, aterioita ja lentoliikennettä koskevia järjestelyjä. Sanoin hänelle, että hän voisi kertoa esimiehelle hoitaneensa kaiken itse, eikä hänen tarvinnut jakaa bonusta kanssani. Monta vuotta myöhemmin, kun hän lähti yrityksestä, hän kertoi olevansa edelleen erittäin kiitollinen siitä, mitä olin tehnyt. Hän sanoi, että toimintani osoitti hänelle, että Falun Dafa on hyvä.”

Yritysjohtajana Jinin on oltava suoraan tekemisissä asiakkaiden kanssa. Hän sanoi: ”Joskus ongelmat ilmaantuvat yhtäkkiä. Jotkut asiakkaat peruvat ulkomaanmatkansa viime hetkellä. Heidän mielestään heidän ei tarvitse maksaa mistään, mukaan lukien hallintokulut, jotka maksoimme etukäteen heidän puolestaan. Minulla oli tapana mennä pois tolaltani heidän vuokseen. Mutta sen jälkeen, kun minusta tuli harjoittaja, kykenen ajattelemaan, että hänellä saattaa olla syy perua matkansa. Samalla kysyn itseltäni, olenko kiintynyt taloudellisiin voittoihin ja siksi joutunut tähän tilanteeseen. On hämmästyttävää, että tällaisia tapauksia ei koskaan esiintynyt enää sen jälkeen, kun päästin irti kiintymyksestäni.”

Kun asiat tapahtuvat odottamatta, ne testaavat Jinin luonteen. Hän kertoi: ”Kerran, kun asiakkaan piti ehtiä koneeseen kahden aikaan, hän saapui vasta kello 13:50. Kysyin, miksi hän tuli niin myöhään. Hän sanoi, että olisi vielä 10 minuuttia aikaa lähtöön. Minusta se oli aivan käsittämätöntä. Sitten muistin Dafan opetukset. Minun pitäisi katsoa, olisiko omassa toiminnassani jotain parannettavaa. Tajusin olevani väärässä. Jotkut ihmiset eivät ole matkustaneet aikaisemmin. Minun olisi pitänyt kertoa hänelle, että hänen oli saavuttava lentokentälle aikaisemmin lähtöselvitystä varten.”

”Toisessa tapauksessa lentoasemalta ilmoitettiin minulle, että kaksi matkustajaa oli tehnyt matkatavaroilleen lähtöselvityksen, mutta he eivät olleet nousseet koneeseen, ja oli aika lähteä. En voinut ottaa heihin yhteyttä, koska heidän puhelimensa olivat pois päältä. Lentoyhtiö sanoi, että he eivät voineet enää odottaa. Käskin heidän sulkea portit. Myöhemmin löysin matkustajat taxfree-liikkeestä. He olivat menettäneet ajantajunsa. En sättinyt heitä. Sen sijaan näin puutteeni. Autettuani heitä tekemään lähtöselvityksen en pitänyt heihin yhteyttä tämän jälkeen, ja näin ollen he myöhästyivät lennolta.”

Jin teki yhteenvedon yli 30 vuotta kestäneen työuransa aikana tapahtuneista lukemattomista koetuksista. "Vaikka monet asiat tapahtuvat yhtäkkiä ja niitä on käsiteltävä kiireellisesti, olen oppinut olemaan ajattelematta negatiivisesti, rauhoittumaan ja käsittelemään tilannetta asianmukaisesti."

”Palattuaan Kiinasta taiwanilainen liikemies tuli tapaamaan minua ja sanoi: ’Sinut tunnetaan hyvin. Shanghain yritysliiton johtaja tietää nimesi. Hän varoitti minua tekemästä liiketoimintaa kanssasi, koska harjoitat Falun Dafaa. Sanoin hänelle, että olet tarjonnut erinomaista palvelua yli kahden vuosikymmenen ajan. Lisäksi Taiwan on demokraattinen maa. Et häiritse ketään harjoittamalla Falun Dafaa. Miksi sinun ei pitäisi harjoittaa sitä?’”

Jin sanoi: ”Toinen kiinalainen asiakas on pitänyt yhteyttä minuun monien vuosien ajan. Hän kertoi minulle, että hän näkee harjoittajia kaikkialla Pariisissa ja New Yorkissa. Hän sanoi, että Falun Dafan on oltava hyvä, vai miksi ihmiset ympäri maailmaa muuten harjoittaisivat sitä?"

Jin osallistui vapaa-ajallaan usein paraateihin Hongkongissa tuodakseen esille Falun Dafan kauneutta ja paljastaakseen KKP:n raa'an vainon. ”Eräänä vuonna osallistuin paraatiin 1. heinäkuuta. Oli erittäin kuuma päivä, ja kulkue oli pitkä. Olin huolissani siitä, etten pystyisi kävelemään loppuun asti. Katsoin ylös ja huomasin yllättäen, että jokainen pilvi taivaalla oli muuttunut lootuskukaksi. Minua rohkaistiin, ja väsymykseni katosi”, hän sanoi.

”Tapaan usein hongkongilaisia Taiwanin nähtävyyksillä. Nuori mies oli erittäin liikuttunut huomatessaan, että harjoittajat olivat jatkaneet ponnistelujaan yli kahden vuosikymmenen ajan. Hän sanoi: "Kiitos, että olette järjestäneet paraateja Hongkongissa kaikkien näiden vuosien ajan. Aluksi luulin, että tällä vainolla ei ollut mitään tekemistä hongkongilaisten kanssa. Myöhemmin olemme tajunneet, kuinka julma kommunistinen hallinto on. Harjoittajat asettavat henkensä alttiiksi menemällä etulinjaan.”

Yhteenveto

Jin kertoo, että Falun Dafa on auttanut häntä löytämään toivoa elämässään ja säästänyt hänet elämän kamppailuista. ”Aluksi ajattelin, että kehoni ei koskaan paranisi. Kirja (Zhuan Falun) toi tullessaan elämää muuttavan ihmeen. Toivon, että kaikki löytävät elämänsä tarkoituksen ja todellisen onnen harjoittamalla Falun Dafaa”, hän sanoi.


Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/7/29/186084.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.