Falun Dafan harjoittaja muistelee Mestari Li'n vierailua Göteborgissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Ranskan luentojensa jälkeen Falun Dafan perustaja Li Hongzhi saapui Göteborgiin esitelläkseen harjoitusta 7.–14. huhtikuuta 1995. Näitä päiviä Falun Dafan harjoittajat Ruotsissa ovat muistelleet lämmöllä.

Ruotsin toiseksi suurimmassa kaupungissa, Göteborgissa, pitämillään luennoilla Mestari Li selitti elämän tarkoitusta ja miten palata omaan alkuperäiseen itseen. Hän puhui kultivointimenetelmästä ja periaatteista, joita ihmisten on noudatettava luonteensa parantamiseksi. Luennoille osallistuneet harjoittajat liikuttuivat näistä tapahtumista ja muistavat ne hyvin.

Falun Dafan perustaja Li Hongzhi piti luentoja Göteborgissa huhtikuussa 1995.

Luennoille osallistui yli 100 ihmistä, joista suurin osa oli länsimaalaisia. Heidän joukossaan oli myös Pirjo, paikallisessa sairaalassa työskentelevä sairaanhoitaja.

”Luennolla Mestari Li pyysi meitä ajattelemaan kehossamme jotain kohtaa, jossa meillä oli sairaus tai kipua. Koska selkäkipu oli vaivannut minua yli kaksi vuotta ja haitannut yöuntani, toivoin, että Mestari voisi auttaa minua siinä”, hän muisteli.

”Juuri sillä hetkellä tunsin tuulen vireen selässäni. Tunsin itseni heti rentoutuneeksi – tuskallinen kipu poistui minusta välittömästi. Tajusin heti, että Falun Dafa on hyvin erityinen ja mahtava”, hän sanoi.

Auttaakseen ihmisiä ymmärtämään kosmisen kehon rakennetta Mestari Li valaisi sitä esimerkein myös luokkahuoneen taululla. Hänen esittämänsä asiat vastasivat moniin Pirjon elämään liittyviin kysymyksiin. Tähän sisältyi elämän alkuperä ja tarkoitus, paluu alkuperäiseen itseen ja kuinka ne liittyvät päivittäiseen elämäämme.

Pirjo, göteborgilainen sairaanhoitaja

”Esimerkiksi, Mestari sanoi, että meidän on mukauduttava Totuudenmukaisuuden, Myötätunnon ja Kärsivällisyyden periaatteisiin, toisin sanoen palattava sielumme perustavanlaatuisimpaan, puhtaimpaan ja hyväntahtoisimpaan luonteeseen. Se on elämämme tarkoitus”, hän sanoi.

Koska tulisi olemaan kaikenlaisia koettelemuksia, Mestari muistutti harjoittajia korjaamaan ja kehittämään itseään jatkuvasti, jotta voi palata takaisin todelliseen itseen. ”Hän sanoi, ettei meidän pidä pelätä vaikeuksia, vaan sen sijaan meidän tulisi käsitellä näitä tilanteita myötätuntoisesti ja kärsivällisesti. On erittäin tärkeää olla aina ystävällinen ja huomaavainen toisia kohtaan”, hän sanoi.

Pirjo kertoi oppilaiden tunteneen syvästi Mestarin myötätunnon. "Jotkut kysymyksistämme olivat hyvin yksinkertaisia ja jopa typeriä, mutta Mestari selitti ne aina kärsivällisesti", hän sanoi.

Kun Mestari oli puhunut hyvän ja pahan palkitsemisen periaatteista, Pirjo kysyi häneltä, voisiko Dafa auttaa niitä ihmisiä, jotka olivat tehneet väärin elämässään. ”Muistan, että Mestari katsoi minua vakavana ja vastasi:” Kyllä, Dafa voi auttaa sinua siinä ja jopa niissä asioissa, jotka olet tehnyt, mutta joista et ole tietoinen.” Tiesin, että hän puhui asioista, jotka liittyivät minun aikaisempiin elämiini”, Pirjo selitti.

Noiden seitsemän päivän aikana harjoittajat tekivät Dafa-harjoituksia yhdessä. Monet tunsivat olonsa energiseksi ja nuortuneeksi. ”Minulla oli vähän sairauskarmaa, hieman päänsärkyä ja flunssaa, mutta se meni nopeasti ohi, ja tunsin olevani jälleen rento. Minulla ei ollut ollut niin mukavaa tunnetta pitkään aikaan. Dafa on niin mahtava. Olin erittäin kiitollinen ja tunsin itseni onnekkaaksi. Ne olivat elämäni parhaita päiviä”, hän sanoi.

Harjoitettuaan 25 vuotta Pirjo sanoi, että hänellä on nyt enemmän myötätuntoa toisia kohtaan. "Tämä tapahtuu luonnollisesti, kun me harjoittajat jatkamme Falun Dafa -opetusten opiskelua, harjoitusten tekemistä ja itsemme kehittämistä koettelemusten keskellä”, hän selitti. Hän sanoi, että harjoittajat käsittelevät ristiriitoja myötätunnolla ja anteeksiannolla kostamisen sijaan. Positiivisella asenteella he muuttavat epäsuotuisat tapaukset mahdollisuuksiksi katsoa sisäänpäin ja kehittyä. Dafa on opettanut heitä tekemään näin.

Katsoessaan taaksepäin 25 vuotta kestänyttä kultivointiaan Pirjo sanoi, että hänen kiitollisuudelleen ei löydy sanoja. "Tiedän, että Mestari on aina läsnä suojellen ja auttaen meitä", hän sanoi. ”Aina kun menetän itseluottamukseni tai veltostun, Mestari auttaa toisten harjoittajien sanojen, keskustelujen tai kokemusten jakamisen kautta. Tämän avulla voin arvioida itseäni uudelleen ja jatkaa taas eteenpäin.”

Pirjo sanoi, että on monia asioita, jotka hän olisi voinut tehdä paremmin. ”Mutta vaikeimpinakin aikoina Mestari on aina läsnä ja auttaa meitä myötätuntoisesti ilman sanoja, jotta voimme jatkaa kultivointiamme. Siksi liikutun usein kyyneliin kaikesta siitä, mitä Mestari on tehnyt puolestamme”, hän sanoi.


Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/5/13/184728.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.