Suomi: Falun Gongin harjoittajien rauhanomainen vetoomus muistuttaa 21 vuoden takaisesta mielenilmauksesta Pekingissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafan harjoittajat ovat eri puolilla maailmaa järjestäneet aktiviteetteja ja rauhanomaisia mielenilmauksia aina vainon alkamisesta vuonna 1999 tähän päivään. Suomen harjoittajia kokoontui 24.4.2020 Kiinan suurlähetystön edustalle tekemään harjoitusliikkeitä ja selventämään tosiasioita vainosta ohikulkijoille. Heillä oli taustallaan tosiasioita selventäviä bannereita. Nämä rauhalliset vetoomustapahtumat vainon lopettamisen puolesta ovat tunnusomaisia Falun Gongin harjoittajille kaikissa maissa.

Tapahtumat 25. huhtikuuta 1999 toivat Falun Gongin kansainväliselle näyttämölle, ja sen vaikutukset tuntuvat vielä tänäänkin – 21 vuotta myöhemmin.

Tuona päivänä yli 10 000 Falun Gongin harjoittajaa osallistui rauhanomaiseen mielenilmaukseen Pekingissä. He pyysivät saada harjoittaa Falun Gongia lain vahvistamalla oikeudella ja että poliisin Tianjinissa pidättämät harjoittajat vapautetaan. Myöhemmin samana päivänä nämä 10 000 harjoittajaa poistuivat paikalta rauhallisesti sen jälkeen, kun heitä edustanut ryhmä oli tavannut silloisen Kiinan pääministeri Zhu Rongjin. Zhu lupasi, että Tianjinissa vangitut harjoittajat vapautetaan ja vakuutti, että hallitus ei ole Falun Gongia vastaan. Mutta toisin kävi.

Suomen harjoittajien rauhanomainen mielenilmaisu Kiinan suurlähetystön edustalla 24.4.2020

24.4.2020 Suomen harjoittajien mielenilmauksessa suurlähetystöllä eräs nainen oli ulkoiluttamassa koiraansa ja pysähtyi harjoittajien luo. Hän kertoi asuvansa lähellä ja tietävänsä, että Kiinan kommunistipuolue oli vainonnut raa'asti Falun Gongia ja ottanut tahdonvastaisesti heidän elimiään myydäkseen niitä. Keskustelun aikana tuli puheeksi myös KKP:n vainon kohdistuminen muihinkin uskonnollisiin ryhmiin ulkomaille asti. KKP-viruksen maailmanlaajuinen leviäminen on kiistaton tosiasia. Nainen uskoi, että kansakunnat yhdessä nostavat kanteen KKP:tä vastaan, ja ettei sitä tällä kertaa päästetä menemään ilman seurauksia.

Eräs mies sanoi, että hän ei tiennyt, miksi harjoittajat olivat siellä, joten hän päätti tulla katsomaan. Hän sanoi: "Niin kauan kuin vastustatte totalitarismia, tuen sitä. Tulen aina tukemaan teitä."

Pariskunta oli menossa auttamaan lähellä asuvaa tytärtään. He ihmettelivät aluksi, mikä oli aktiviteetin tarkoitus. Ymmärrettyään tilanteen he sanoivat olleensa jo erittäin hyvin tietoisia Falun Gongista. He keskustelivat harjoittajan kanssa myös nykyisestä pandemiasta. Nainen sanoi hyvin vihaisesti menettäneensä työpaikkansa KKP-viruksen takia. He sanoivat etteivät ollenkaan usko Kiinan virallisia tietoja.

Iäkkäämpi pariskunta tuli keskustelemaan harjoittajien kanssa. He ovat New Yorkissa asuvia suomalaisia ja joutuvat nyt odottamaan toukokuuhun ennen kuin pääsevät palaamaan. He sanoivat pandemiatilanteen New Yorkissa olevan hyvin vakava ja Suomen olevan turvallisempi. Harjoittaja kertoi heille, että 25.4 oli tärkeä päivä. KKP on vainonnut Falun Gongia 21 vuoden ajan, ja elinryöstöjä tehdään edelleen Kiinassa ja miten KKP on aina peitellyt tekemisiään. Pariskunta sanoi: "Monia ihmisiä on kuollut Kiinassa, eivätkä he usko Kiinan antamiin virallisiin lukuihin. Pariskunta keskusteli pitkään harjoittajan kanssa myös nykyisestä tilanteesta ja kauppasuhteista Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Harjoittaja selitti heille myös taustaa sille, miksi koronavirusta alettiin kutsua KKP-viruksesksi (CCP-virus).

Tapahtuman jälkeen myös muutama suomalainen Falun Gongin harjoittaja kertoi omista tunteistaan.

Naza, italialainen harjoittaja

Naza on italialainen harjoittaja. Hän sanoi: "Istun tässä Kiinan suurlähetystön edessä rauhallisesti, kuten Falun Gongin harjoittajat ympäri maailmaa vaatiessaan kiinalaisten Falun Gongin harjoittajien vainon lopettamista ja kehottaessaan maailmaa tuomitsemaan KKP:n pahat teot ja raa'at rikokset.”

Rva Dong

Rva Dong, joka aloitti Falun Gongin harjoittamisen vuonna 1995, sanoi: "25.4 on erityinen päivä minulle ja kaikille Falun Gongin harjoittajille. Se on myös päivä, joka on surullinen ja mieleenpainuva. Tänään kaksikymmentäyksi vuotta sitten yli 10 000 Falun Gongin harjoittajan rauhanomainen ja rationaalinen vetoomus vain laillisen kultivointiympäristön luomiseksi, joka järkytti sekä Kiinaa että ulkomaita, mutta josta tuli yllättäen tekosyy KKP:n raa'alle vainolle, jatkuu edelleen raivoisasti. Falun Gongin harjoittaja on hyvä ihminen, joka noudattaa "totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden" periaatteita. Ainoa toiveemme on, että vaino loppuu ja jokainen kiinalainen saa vapauden. Siksi tulin tänne rauhanomaiseen mielenilmaukseen."

Zhu Luoxin

Falun Gongin harjoittaja Zhu Luoxin tuli suurlähetystölle suremaan 70-vuotiasta äitiään Wu Yuxiania ja 65-vuotaista tätiään Wu Yuxunia, joita "6-10-viraston" virkamiehet vainosivat kuoliaiksi, samoin kuin muita harjoittajia, jotka myös menehtyivät vainon uhreina. Hän kertoi: "He olivat kaikki hyviä ihmisiä. Siviilipukuinen poliisi seurasi minua ja pidätti, koska vein Dafa-materiaalia harjoittajille. KKP tuomitsi minut lainvastaisesti 10 vuodeksi vankeuteen, koska en luopunut uskostani Falun Gongiin. Minua kaltoinkohdeltiin ja kidutettiin monin tavoin vankeuteni aikana. Mieheni vuosien aikana minulle lähettämät kirjeet takavarikoitiin, joten en tiennyt, mitä ulkopuolella tapahtui. Vasta vapauduttuani sain tietää, että äitini ja tätini olivat kuolleet. "KKP:n peittelyn vuoksi" KKP-virus leviää ympäri maailmaa, ja hän toivoo, että useammat ihmiset ymmärtävät sen ja KKP:n järjestelmän luonteen, mikä on ihmiskunnalle vaaraksi. Ihmisten pitäisi pysyä kaukana pahasta KKP: stä ja valita parempi elämäntapa. "Uskon, että lähitulevaisuudessa ihmiskunta tuomitsee sen pahuuden."

Lisätietoa:

Esittelyvideo, tekstitetty suomeksi:

https://www.youtube.com/watch?v=Y5fPV0S5_uk&list=PLellABIKVCDBdbrpEo_21uuAnWheZJ8MY&index=1

Tämän kohtalokkaan päivän todellinen tarina (englanniksi):

https://tv.faluninfo.net/a-decade-of-courage-part-1-the-protest-that-changed-china/

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.