Uudet harjoittajat Etelä-Koreassa arvostavat suuresti Falun Gongia

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tianti Books & Cafe järjesti Soulissa vuoden 2019 viimeisen Falun Dafan yhdeksän päivän luentosarja -seminaarin 26. 11 - 4. 12. Uudet harjoittajat jakoivat ajatuksiaan, joita nousi esiin heidän käytyään luennoilla. Monet heistä sanoivat pitävänsä Falun Dafan (tunnetaan myös nimellä Falun Gong) oppimista arvokkaana mahdollisuutena, jota täytyy vaalia. Monet kertoivat aikovansa jatkaa Falun Dafan harjoittamista.

Uudet harjoittajat oppivat viidennen harjoituksen, istumameditaation, aamun oppitunnilla.

Uudet harjoittajat jakamassa ymmärryksiään yhdeksän päivän luentosarja -seminaarin aikana.

Uudet harjoittajat opettelemassa ensimmäistä liikesarjaa

Uudet harjoittajat jakavat kokemuksiaan seminaarissa.

Paremman ilmapiirin kokeminen luonteen parantumisen jälkeen

Pyon on kotoisin Goyangista Gyeonggin maakunnasta. Hän näki YouTube -videon Falun Gongin vainosta viime vuonna ja halusi tietää lisää Falun Gongista ja vainosta.

Sitten hän tapasi luokkatoverinsa yliopistosta, ja tämä kertoi hänelle Falun Gongin pelastaneen hänen henkensä. Seuraavana päivänä luokkatoveri antoi hänelle Falun Gong -kirjan ja esitteen. Hän luki Zhuan Falun -kirjan (Falun Dafan pääteos) ja aloitti ryhmäharjoituspaikalla Falun Gong -harjoitusten opettelun.

Pyon oli kärsinyt selkärangan stenoosista, joka aiheutti hänelle voimakasta väsymystä ja tunnottomuutta vasemmassa jalassa. ”Kun tein istumameditaatiota kolmantena päivänä, tunsin aivan kuin selkääni olisi pistelty veitsellä. Mutta en lopettanut harjoituksen tekemistä. Seuraavana päivänä tunsin vähemmän kipua lopettaessani meditaation. Jalat olivat myös kipeät ja tuskallisen tuntuiset. En tuntenut suurta epämukavuutta seuraavina päivinä”, hän sanoi.

Hän sanoi, että opittuaan Falun Gongia hän nukkuu erittäin hyvin. Puolen vuoden ajan ennen Falun Gongin harjoitusten aloittamista hän oli paastonnut ja ottanut lääkkeitä ruuansulatusongelmien takia. Vaikka hän ei syönyt paljon, hänen täytyi ottaa lääkkeitä parantaakseen ruoansulatustaan. Falun Gong -harjoituksen aloittamisen jälkeen hänellä ei ole ollut ongelmia vatsan ja suoliston kanssa.

Hän kertoi, että osallistuttuaan yhdeksän päivän Falun Dafa -seminaariin kaksi hänen kohtaamaansa asiaa ratkaistiin: yksi oli talouteen liittyvä ja toinen hänen veljeensä.

"Koska luonteenlaatuni on tullut paremmaksi, aiemmat ongelmani ovat kaikki poissa”, Pyon sanoi, "nyt voin tuntea ympäröivän ilmapiirin muuttuneen. Vaikka en tee mitään, ympäristö paranee luonteenlaatuni kohentumisen vuoksi.”

Selkärangan kaarevuushäiriö korjaantui

Rva Choi, 50, on kotoisin Gyeonggi-don maakunnasta. Hän oli kärsinyt selkärangan sairaudesta 30 vuoden ajan ja oli kokeillut erilaisia hoitoja helpottaakseen oloaan.

Tilanteen teki pahemmaksi se, että hän oli ollut auto-onnettomuudessa ja sairaalahoidossa kaksi viikkoa. Onnettomuus oli aiheuttanut vamman rintaan, ja hänellä oli kipuja selässä.

Ollessaan sairaalahoidossa hän näki Falun Gongin harjoittajan, joka piti huolta sairaalassa olevasta sukulaisestaan. Harjoittaja teki Falun Gong -harjoituksia joka aamu sairaalan sisäänkäynnin luona. Choi oli utelias ja oppi harjoitusliikkeet harjoittajalta.

Choi’n selkäkipu katosi, kun hän teki Falun Gong -harjoituksia ensimmäistä kertaa. Hän pääsi pois sairaalasta viikkoa myöhemmin ja on siitä lähtien käynyt kotinsa lähellä olevalla ryhmäharjoituspaikalla tekemässä harjoituksia.

Hän sanoi, että vanhemmissa hänestä otetuissa kuvissa hänen selkärankansa on kaareva. Viime aikoina hänen selkärankansa on suoristunut paljon.

Choi tekee selkärankaharjoituksia päivittäin. Hän kertoi, että kun hän nousi ylös selkärangan venytysharjoitusten jälkeen, hänen luunsa rusahtelivat äänekkäästi – hän kuitenkin tunsi selkärankansa muuttuneen joustavaksi. Falun Gong -harjoitusten aloittamisen jälkeen hänen selkärankansa on parantunut huomattavasti.

Muut yhdeksän päivän seminaariin osallistuneet kertoivat myös, että Choi istui selkä suorassa tehdessään istumameditaatiota.

Kahden syöpäpotilaan tarinat

Hra Han, Chungnam-do:sta, on toiminut taiteen opettajana peruskoulussa 26 vuotta. Hänellä todettiin syöpä tänä vuonna, ja hän on nyt sairauslomalla syöpäleikkauksen jälkeen. Hänen taiteilijaystävällään, rva Lee Jung-rimillä, oli myös syöpä.

Hänen veljensä esitteli hänelle Falun Gongia viime vuonna ja pyysi häntä lukemaan Zhuan Falun -kirjan. Hän luki vaivoin yhden luennon ja lopetti sen jälkeen kokonaan.

Saatuaan syöpädiagnoosin Han sanoi, että hänen veljensä oli pyytänyt toistamaan sanat ”Falun Dafa on hyvä” ja ”Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys on hyvä”, joten hän lausui nämä sanat mennessään leikkaukseen. Operaatio onnistui. Leikkauksen jälkeisen sairaalahoidon aikana hän kuunteli mestari Li’n opetuksia äänitteiltä ja luki Falun Gong -kirjoja.

Rva Lee kertoi myös saaneensa Falun Gong -kirjan Hanin veljeltä viime vuonna saamansa syöpähoidon aikana. Hän luki vain vähän eikä jatkanut enää.

Kuultuaan, että Han oli saanut syöpädiagnoosin syyskuussa, Lee sanoi hänelle: ”Meidän on aloitettava Falun Gongin harjoittaminen nyt.” Tämän jälkeen he ovat paneutuneet Falun Gongin oppimiseen.

Hän kertoi, että hra Hanin veljen opastuksella he kaikki saivat luettua Zhuan Falun -kirjan kolmessa päivässä. Sitten hän luki myös muita Falun Gong -kirjoja. Lee sanoi: ”Nämä kirjat ovat erittäin mielenkiintoisia. Luen kirjan nopeasti läpi päivän aikana. Nyt luen edelleen näitä kirjoja ja tunnen silti, että niitä on mielenkiintoista lukea.”

Rva Lee alkoi tehdä harjoituksia kotonaan syyskuun puolivälissä. Hän sanoi kroonisen päänsäryn loppuneen ja terveytensä kohentuneen.

Falun Gongin harjoittaminen kiitollisuutta osoittaen

Gyeonggista kotoisin oleva rva O kertoi, että hänen äitinsä oli soittanut hänelle 23. lokakuuta ja pyytänyt häntä etsimään tietoa Falun Dafasta Internetistä. Luettuaan muutamia verkkosivuja hän tunsi löytäneensä sen, mitä oli etsinyt.

Hän meni ryhmäharjoituspaikalle 26. lokakuuta oppiakseen harjoitukset ja luki myös Zhuan Falun -kirjan. Tämän jälkeen hän on jatkanut kirjan lukemista ja harjoitusten tekemistä päivittäin.

Rva O kertoi, että hän oli pyörtynyt viisi vuotta sitten sairaana ollessaan ja että hän oli kokenut monia poikkeuksellisia asioita. Tuolloin hän näki itsensä toisessa ulottuvuudessa ja lensi ylöspäin kuin keijukainen. Hän sanoi, että elämämme on merkityksetön asioiden suuressa järjestelmässä. Hänellä on ollut yhteensä viisi kuolemanrajakokemusta.

Harjoitettuaan Falun Gongia vain muutaman päivän, rva O ja hänen äitinsä osallistuivat Etelä-Korean Falun Dafa -kokemustenjakokonferenssiin. Osallistuessaan konferenssiin hän sanoi tuntevansa, että tämä ryhmä on erilainen. Hän näki, että harjoittajat tekivät hyvää yhteistyötä toistensa kanssa, ja konferenssi sujui hyvin.

Rva O kertoi, että hänen aviomiehensä ja lapsensa ovat myös alkaneet harjoittaa Falun Gongia. Hänen miehensä kertoi olkapääkivun ja päänsäryn kadonneen. Hän huudahti: ”Tämä on upea menetelmä!” Hänen veljensä aloitti myös Falun Gongin harjoittamisen.

”On vaikea aloittaa Falun Gongin harjoittamista kärsimättä suurista vaikeuksista”, rva O sanoi, “koin aikaisemmin viisi kuolemanrajakokemusta. Minusta tuntuu, että meidän on arvostettava mahdollisuutta harjoittaa Falun Gongia.”

Rva O oli viimeinen harjoittaja, joka puhui päivän kokemustenjaossa ja sai ajatuksilleen vastakaikua muilta paikan päällä olleilta harjoittajilta. He sanoivat, että Falun Gong on arvokas ja he harjoittavat sitä ahkerasti.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2020/1/5/182036.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.