Kiinalainen lääkäri kertoo mahdollisesta elinryöstötapauksesta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

The First Affiliated Hospital of Zhejiang University School of Medicine 4. joulukuuta 2012. (Huandy618 / Wikimedia Commons [CC BY-SA 3.0 (ept.ms/2Bw5evC)])

Kiinalainen kirurgi kertoi Epoch Timesin haastattelussa yksityiskohtia maksansiirto-operaatiosta, joka hänen mielestään voi liittyä kommunistisen hallinnon harjoittamaan massiiviseen elinten ryöstämiseen vangeilta.

Kiinankielisessä Epoch Times -lehdessä haastateltiin 19. joulukuuta tri Zhongia, joka toimitti henkilöllisyytensä ja ammattinsa vahvistavat asiakirjat. Hänen henkilöllisyytensä suojelemiseksi Epoch Times jätti Zhongin koko nimen pois.

Kiinan kansantasavallan hallintojärjestelmää on syytetty laajamittaisesta elinryöstötoiminnasta ainakin 1990-luvun puolivälistä lähtien, ja se on saanut valtavaa taloudellista hyötyä murhaamalla uskonnollisista vakaumuksistaan vangittuja. Kasvavan todistaja- ja asiantuntijajoukon mukaan ensisijaiset uhrit ovat Falun Gongin harjoittajia.

Jatko-opintojensa aikana Zhongilla oli mahdollisuus osallistua moniin kirurgisiin toimenpiteisiin Kiinan eri sairaaloissa. Vuonna 2011 hän osallistui ”erityiseen maksansiirtoon” First Affiliated Hospital of Zhejiang University’s School of Medicinessä, jossa hän työskenteli kirurgiharjoittelijana.

Eräänä yönä sairaalan työntekijä kutsui Zhongia klo 23 jälkeen elinsiirto-operaatioon. ”He sanoivat, ettei kirurgia ollut käytettävissä ja että he halusivat minun suorittavan sen. Halusin oppia ja saada enemmän harjoitusta. Se oli minulle todella hyvä tilaisuus”, hän sanoi.

Saavuttuaan sairaalaan Zhong huomasi, että pukuhuoneessa oli poliisien virkapukuja. Sitten hän näki muutamia ihmisiä pukeutuneina vierailijoiden leikkaustakkeihin. He olivat kookkaampia ja vahvempia kuin lääkärit ja sairaanhoitajat keskimäärin.

"Se oli hyvin outoa", hän muisteli. ”Pukuhuone on tarkoitettu lääkäreiden ja sairaanhoitajien yksityiskäyttöön. Miksi siellä oli poliisien virkapukuja?”

Sitten hän näki useita vierailijoita leikkaussalin vieressä olevan huoneen sisällä. Kun he olivat aloittamassa elinsiirtoa, sairaanhoitaja toi maksan ensimmäisestä huoneesta. "Uskon, että luovuttaja oli viereisessä leikkaussalissa", Zhong sanoi.

Potilaalla oli kirroosi. Zhongilta kului aikaa noin kahdeksan tuntia elinsiirtoleikkauksen suorittamisessa, ja hän meni kotiinsa heti sen jälkeen.

Palattuaan sairaalaan Zhong kuuli, että sarveiskalvonsiirto oli suoritettu samassa rakennuksessa maksansiirron aikana.

"Sairaalassa ei yleensä tehdä sarveiskalvonsiirtoa samanaikaisesti maksansiirron kanssa", Zhong sanoi. ”Mutta sinä yönä elinsiirrot tehtiin rinnakkain toistensa kanssa. Se on hyvin outoa."

”Tein leikkauksia monissa Hangzhoun (Zhejiangin maakunnan pääkaupunki) sairaaloissa. Tunnen nuo sairaalat hyvin”, Zhong sanoi. ”The First Affiliated Hospital of Zhejiang University School of Medicine” on yksi parhaimmista sairaaloista maksan ja sapen siirtoleikkauksissa. Siellä on tehty paljon enemmän elinsiirtoja kuin muissa Itä-Kiinan sairaaloissa."

Zhongin mielestä henkilö, jolta sarveiskalvo on hankittu, oli sama kuin maksanluovuttaja, ja todennäköisesti sairaala käytti kaikkia elimiä, joita se voi saada luovuttajalta.

"Luovuttajan täytyy olla poliittinen vanki. Siitä syystä siellä oli poliiseja”, Zhong sanoi. Hän sanoi myös, ettei kysynyt luovuttajan taustaa, mutta pian sen jälkeen hän kuuli, että luovuttaja saattoi olla Falun Gongin harjoittaja.

Joukkomurha

Amerikkalaisen tutkivan journalistin Ethan Gutmannin mukaan Kiina on ryöstänyt vankien elimiä ainakin 1990-luvun puolivälistä lähtien, kun se toteutti tällaisia toimenpiteitä Xinjiangissa.

2000-luvulla ”liiketoiminta” omaksuttiin kauhistuttavassa mittakaavassa. Vuonna 1999 Kiinan kommunistinen puolue (KKP) kielsi Falun Gongin, henkisen harjoitusmenetelmän, jolla oli kymmeniä miljoonia kannattajia. Menetelmä demonisoitiin haitallisena kulttina, ja sadat tuhannet ihmiset joutuivat telkien taakse, missä heitä voitiin lyödä tai kiduttaa, jos he kieltäytyivät luopumasta uskostaan.

Lontoossa sijaitseva riippumaton tuomioistuin (the China Tribunal) päätti kesäkuussa 2019, että elinryöstöjä tapahtui Kiinassa KKP:n hyväksynnällä ja ettei ollut merkkejä niiden loppumisesta. Asiantuntijat, kuten Kanadan ihmisoikeusasianajaja David Matas, pelkäävät, että uiguurimuslimit, joista yli miljoonan uskotaan olevan vangittuina työleireillä, saattaisivat korvata Falun Gongin harjoittajat suurimpana tahdonvastaisten elinluovuttajien lähteenä.

Ensimmäiset väitteet siitä, että Falun Gongin harjoittajia murhattiin heidän elintensä takia, esitettiin vuonna 2006. Kiinassa paikan päällä tehtävän tutkimuksen suorittamisen vaikeus on kuitenkin pakottanut tutkijat luottamaan epäsuoriin menetelmiin, kuten poikkeavuuksiin virallisten tilastojen ja todistajien lausuntojen välillä.

"Aikaisemmin oli paljon luovuttajia"

Lääketieteellisessä tiedekunnassa Zhongille ja muille kerrottiin, että luovuttajat olivat teloitettuja vankeja, mutta he eivät saaneet kysyä, keitä nämä vangit olivat tai miksi heidät tapettiin.

”He tietävät, että he (luovuttajat) olivat Falun Gongin harjoittajia”, Zhong tajusi myöhemmin.

Myöhemmin Zhong aloitti työskentelyn toisen ryhmän kanssa, jossa hän tapasi the First Hospitalin
elinsiirtojen johtajan Zheng Shusenin.

Zheng on aiemmin toiminut myös Kiinan elinsiirtokongressin johtajana ja Kiinan elinhankintajärjestöjen liiton puheenjohtajana. Vuodesta 2007 vuoteen 2017 hän oli myös Kiinan kulttien vastaisen yhdistyksen Zhejiangin maakunnan haarakonttorin päällikkö. Jälkimmäinen on tärkeä kommunistisen puolueen hallinnassa oleva järjestö Falun Gongin häpäisemiseksi.

Kiinan tiedotusvälineiden mukaan Zheng Shusenin tiimi oli suorittanut yli 2 300 maksansiirtoa joulukuuhun 2017 mennessä.

"Zheng kertoi meille, että lahjoittajia oli vähemmän kuin aiemmin ... Hän ei tehnyt vertailua mihinkään tiettyyn vuoteen ... Hän sanoi, että lahjoittajia oli aikaisemmin paljon ja että he saattoivat siten tehdä paljon lääketieteellistä tutkimusta”.

Zheng ei selvittänyt, miksi lahjoittajia oli vähemmän.

Vuonna 2017 Liver International -lehti poisti julkaisemansa Zheng Shusenin artikkelin, koska hän ei pystynyt esittämään ”uskottavaa näyttöä” siitä, että hänen tutkimuksessaan käytetyt elimet oli hankittu eettisesti.

Tri Zhong sanoi, että hänen kokemuksensa saivat hänet epäilemään, että Kiinan elinsiirtoteollisuudessa on pimeä tausta, joten hän päätti ryhtyä sen sijaan yleiskirurgiksi.

Valmistumisensa jälkeen Zhong alkoi tutkia syvemmin sen maksansiirto-operaation taustaa, jossa hän oli ollut auttamassa. Hän puhui muille lääketieteellisessä koulussa ja käytti VPN-ohjelmistoa kiertääkseen Kiinan Internet-sensuurin ja saadakseen lisätietoja elinten hankinnasta.

”Kun kuulin ensimmäisen kerran elinryöstöistä eläviltä, olin hyvin järkyttynyt. Mutta oppimani tosiasiat olivat niin vakaita, että sitä on mahdotonta kieltää”, Zhong sanoi. "Tästä syystä kansainväliset lehdet poistivat kiinalaisten lääkäreiden työn elinsiirtotutkimuksessa."

Englanniksi: https://www.theepochtimes.com/chinese-doctor-discusses-a-possible-case-of-forced-organ-harvesting_3187905.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.