Eläkkeellä oleva opettaja pidätettiin ja vietiin psykiatriseen sairaalaan, vaikka hänellä ei ole mitään psyykkistä sairautta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Eläkkeellä oleva lukion opettaja Wuhanin kaupungista, Hubein maakunnasta, pidätettiin 20. maaliskuuta 2019 hänen kieltäydyttyään luopumasta Falun Gongista, mieltä ja kehoa harjoittavasta menetelmästä, jota Kiinan kommunistinen hallinto on vainonnut heinäkuusta 1999 lähtien.

Wuhanin kansallisen turvallisuusosaston virkamiehiä pidätti Ouyang Ruyunin. Tämä oli 15. kerta, kun hänet on pidätetty hänen vakaumuksensa vuoksi viimeisen 20 vuoden aikana.

Tätä 73-vuotiasta naista kaltoinkohdeltiin Wuhanin kaupungin nro 1 pidätyskeskuksessa viimeisimmän pidätyksen jälkeen. Vaikka hänen terveydentilansa heikentyi nopeasti, hänen perheensä toistuvat pyynnöt hänen vapauttamisestaan takuita vastaan lääketieteellisistä syistä hylättiin. Heille kerrottiin, että Wuhan on valmistautumassa isännöimään Military World Games -tapahtumaa lokakuussa ja että viranomaiset eivät salli Ouyangin kaltaisen Falun Gongin harjoittajan vapauttamista.

Vahvistetun tiedon mukaan Ouyang siirrettiin äskettäin ”Ankang-sairaalaan” Wuhaniin. Hänen perheensä on yhä enemmän huolissaan hänen tilastaan ottaen huomioon, että ankang-sairaalat tunnetaan siitä, että ne tulkitaan "[harmonian ja terveydenhuollon palveluiksi mielisairaille]".

Minghui.org -sivustolla julkaistun artikkelin mukaan ”On hyvin tiedossa, että Kiinan kommunistipuolue (KKP) käyttää mielenterveyspalveluita toisinajattelijoiden tai poliittisten aktivistien kiduttamiseen. Vaikka väärinkäytöksistä on ilmoitettu monissa erilaisissa mielenterveyslaitoksissa Kiinassa, vain ankang-sairaalat on virallisesti nimetty pitämään potilaita vastoin heidän tahtoaan ja rajoittamaan heidän vapauttaan."

Artikkelissa todettiin myös, että "ankang-sairaaloilla, julkisen turvallisuusministeriön suoraan hallinnoimilla psykiatrisilla sairaaloilla, on erityinen juridinen rakenne ja prosessi, joka on hämmästyttävän samanlainen kuin vuonna 2013 suljetulla entisellä työleirijärjestelmällä: Poliisi voi mielivaltaisesti lähettää kenet tahansa sairaalaan vangitsemalla laittomasti ilman asianmukaista prosessia."

”Lisää ankang-sairaaloita perustettiin Falun Gongin vainon alkamisen jälkeen vuonna 1999. Syyskuussa 2004 yleisen turvallisuuden ministeriö antoi julkisen tiedonannon, jossa maakuntia, itsehallintoalueita ja kuntia vaadittiin perustamaan ankang-sairaaloita mahdollisimman pian, ellei heillä ollut niitä jo ennestään”, kirjoitettiin artikkelissa.

Ouyang Ruyunia on pidetty mielenterveyslaitoksissa ennenkin hänen vakaumuksensa takia. Heinäkuussa 2000 hänet lähetettiin Wuhanin mielisairaalaan, missä hänelle annettiin psykiatrisia lääkkeitä, jotka vaurioittivat hänen keskushermostoaan. Hän sanoi: "Saatuani injektion aloin kuolata, käteni alkoivat täristä, kieleni jäykistyi ja menetin tasapainoni kävellessäni."

Vaikka Ouyang kärsii heikentyneestä terveydestä, hänellä ei ole mielisairautta. Hänen perheensä on huolissaan siitä, että hän saattaa altistua psykiatriselle kaltoinkohtelulle vielä pahemmin tällä kertaa poliisin hallitsemassa ankang-sairaalassa.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2019/7/29/178633.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.