Falun Gongin harjoittajia kidutettu Gongzhulingin vankilassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Heinäkuusta 1999 lähtien monia Jilinin maakunnan asukkaita on tuomittu Gongzhulingin vankilaan, koska he ovat kieltäytyneet luopumasta uskostaan Falun Gongiin, joka on Kiinan kommunistipuolueen vainoama henkinen harjoitusmenetelmä.

Ulkopuolisen maailman on ollut vaikeaa saada selville vankilan todellisia olosuhteita, ja lisäksi jotkut harjoittajat ovat olleet eristettyinä muista vangeista.

Seuraavassa on osa siitä, mitä on pystytty keräämään siellä vangittuina olleilta harjoittajilta sekä heidän perheiltään. Tämä on vain vilkaisu vankilassa tapahtuvan vainon koko laajuuteen.

Kun Liu Quanwu vietiin ensimmäisen kerran vankilaan 10.9.2016, hänet pakotettiin seisomaan pitkään joka päivä kahden kuukauden ajan ja hänelle annettiin ruokaa sen verran, että juuri ja juuri pysyi hengissä. Vartija Sun Changlong kehui: ”Älä yritä järkeillä kanssani täällä. Olen huligaani. Olen roisto.”

Toukokuusta 2018 alkaen kahden kuukauden ajan Liu määrättiin koulutusjaksolle hänen kieltäydyttyään tekemästä yhteistyötä vankilan virkamiesten kanssa. Hänelle annettiin vain puoli kipollista puuroa ja muutamia ohuita siivuja säilöttyjä vihanneksia jokaisella aterialla. Huonon kohtelun seurauksena Liu’lle kehittyi korkea verenpaine.

Koulutusjakso on se, missä useimmat Falun Gongin harjoittajat ovat joutuneet aivopesuun. Kun harjoittaja on määrätty yksikköön, hän joutuu katsomaan propagandavideoita, jotka loukkaavat Falun Gongia ja sen perustajaa. Hänen on myös kirjoitettava kuukausittain ”ajatusraportti”. Lisäksi hänen on tehtävä päivittäin 10 tuntia pakkotyötä.

Jokainen, joka kieltäytyy yhteistyöstä, joutuu fyysisesti kaltoinkohdelluksi: pitkään seisottaminen, ruuatta pitäminen, kasvoihin lyöminen, sähköshokit, sitominen, "kuolleen ihmisen sänkyyn" joutuminen ja niin edelleen. Perhevierailuja ei ehkä sallita eikä päivittäisten välttämättömyystarvikkeiden ostamista.

Kidutuskuva; sitominen

Kidutuskuva: ”Kuolleen ihmisen sänky”

Harjoittajia, joita kidutettiin sähköshokeilla, ovat Wu Yajun (vapautettu), Liang Baofan, Qiao Renxi (vapautettu), Shi Lianru (vapautettu), Yang Guoshu, Chi Minxiang ja Li Yuzhang.

Joillekin harjoittajille kehittyi vankilassa vakavia terveysongelmia. Su Yashanilla, kotoisin Hongmei Townshipistä, oli kasvain vatsassaan. Zhang Jinghe’n kehosta halvaantui toinen puoli. Zhang Shiyou kärsi aivohalvauksesta.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2019/6/23/178178.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.