Tanska: Kiistanalainen lahja kohdistaa huomion vainoon

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kaksi pandakarhua annettiin äskettäin Kiinasta lahjana Kööpenhaminan eläintarhalle. Tanskalaiset ja Tanskan hallitus kyseenalaistivat Kiinan kommunistipuolueen (KKP) motiivit. Monet suhtautuivat kiistanalaisiin lahjoihin pitäen niitä "pandadiplomatiana". Falun Gongin harjoittajat järjestivät aktiviteetin eläintarhassa avajaispäivänä. He kertoivat ihmisille, että KKP vainoaa harjoittajia Kiinassa, ja kehottivat auttamaan vainon lopettamisessa.

Tanskalaisen Information-sanomalehden artikkelissa "Pandat ovat Tanskan häpeä" todettiin, että Kiinan "rautanyrkit" piilotettiin kahden pehmeän pandan taakse ja että Tanskan yhteistyö oli laillistanut Kiinan invasiivisen toiminnan vastineeksi merkittävälle kauppasopimukselle. Artikkelissa sanottiin, että pandakarhut symboloivat Tanskan alistumista diktatuurille.

Tanskan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Søren Espersen totesi, että KKP on jo useaan otteeseen pyrkinyt vaikuttamaan Tanskan ulkopolitiikkaan voidakseen toteuttaa "yhden Kiinan politiikkaa" käyttämällä kauppaa ja taloudellista hyötyä nostovoimana. ”Kiina yrittää kiemurrella tiensä läpi liikekumppanuuksien varjolla. Kommunistinen hallinto on viime vuosina toteuttanut tehokasta poliittista häirintää Tanskaa vastaan”, Espersen sanoi.

Falun Gongin harjoittajat tekemässä harjoituksia

Falun Gongin harjoittajat median haastateltavina

Falun Gongin Tanskan edustaja sanoi Ekstra Bladetin toimittajalle: ”Haluamme välittää viestimme Falun Gongin vainon lopettamiseksi Kiinan edustajan kautta. Noudatamme Totuudenmukaisuuden, Myötätunnon ja Kärsivällisyyden periaatteita ja toivomme, että Kiinan harjoittama kidutus ja vaino päättyvät pian.”

Tapahtuman aikaan DR, Tanskan suurin televisioverkko, puhui Falun Gong-menetelmästä ja kertoi katsojilleen, että sen harjoittajia vainotaan Kiinassa. Tanskalainen sanomalehti Politiken, B.T. ja muita tiedotusvälineitä haastatteli myös harjoittajia.

Eräs mies tuli aktiviteettiin poikansa kanssa. Hän sanoi harjoittajalle: ”Näin TV:stä teitä koskevan raportin, joten tulin tukemaan teitä. Vastustan kommunistipuolueen vainoa. Me tanskalaiset näemme pandadiplomatian taustalla olevat motiivit."

Ekstra Bladet raportoi harjoittajan muistutuksesta: ”Pandakarhut ovat suloisia, mutta Kiinan ihmisoikeudet jatkavat huononemistaan. Falun Gongin harjoittajia pidätetään ja heidän elimiään ryöstetään taloudellisen hyödyn vuoksi. KKP käyttää söpöjä pandoja vaientamaan kritiikkiä. Kumpi on tärkeämpää? Kauppa Kiinan kanssa vai ihmiselämät? Olemme huolissamme ja siksi olemme täällä.”

Falun Gongin harjoittajat esittelivät viisi harjoitusta ja jakoivat tietoa. Monet ihmiset pysähtyivät keskustelemaan ja kysyivät Falun Gongista ja vainosta. He kehuivat harjoittajia siitä, että he pitäytyivät periaatteissaan. Eräs mies kysyi: ”Voinko ottaa kuvan sinusta? Totuudenmukaisuus-Myötätunto-Kärsivällisyys on hieno asia!” Nämä sanat olivat painettuina harjoittajan t-paitaan.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2019/4/23/176591.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.