Vesikidutus, nälkiinnyttäminen ja WC:n käyttökielto

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kun Kiinan kommunistinen puolue alkoi vainota Falun Gongia heinäkuussa 1999, noin 100 miljoonaa kiinalaista eri elämänaloilta harjoitti sitä. Heidän joukossaan oli korkeakoulun professoreita, liike-elämän ammattilaisia, tavallisia työntekijöitä ja maanviljelijöitä. Tukahduttamisen aikana monet heistä pidätettiin, suljettiin pakkotyöleireihin ja kyllästettiin jatkuvalla vihapropagandalla aivopesuistunnoissa.

Fyysisen kidutuksen lisäksi myös psyykkistä kidutusta käytetään pakottamaan harjoittajat luopumaan vakaumuksestaan Falun Gongiin ja sen kolmeen periaatteeseen Totuudenmukaisuuteen, Myötätuntoon ja Kärsivällisyyteen.

Käsittelemme kolmea fysiologisen kidutuksen muotoa: vesikidutus kylmällä vedellä, nälkiinnyttäminen ja WC:n käyttökielto.

Vesikidutus kylmällä vedellä

Vesikidutus, jota kutsutaan myös simuloiduksi hukkumiseksi, on yksi ihmiskunnan tunnetuimmista kidutusmenetelmistä.

Masanjian työleirillä Liaoningin maakunnassa harjoittajan raajat sidotaan ja suu täytetään sukilla ja sinetöidään teipillä. Sitten vartijat kaatavat vettä kasvoille. Suun ollessa peitettynä uhri voi hengittää vain nenän kautta, joka on nyt täynnä vettä ja aiheuttaa hukkumisen tunteen.

Kuvituskuva vesikidutuksesta.

Mudanjiangin vankilassa Heilongjiangin maakunnassa opetettiin tätä kidutusmenetelmää, minkä jälkeen he alkoivat käyttää sitä Falun Gongin harjoittajiin. Ne, jotka olivat käyneet läpi tämäntyyppisen kidutuksen, eivät halunneet muistella sen aiheuttamia tuskallisia kokemuksia, koska se oli liian julmaa ja kauhistuttavaa.

Toisessa veteen liittyvässä kidutusmenetelmässä harjoittajalta riisutaan vaatteet, minkä jälkeen avataan kaikki ovet ja ikkunat. Sitten uhrin päälaelle kaadetaan kylmää vettä. Alussa tämä tuntuu erittäin kylmältä, kunnes ihosta tulee tunnoton. Sitten uhrista tuntuu siltä kuin pää poksahtaisi auki ja aivot murskattaisiin. Tällaista kidutusta annetaan yleensä pitkäjaksoisesti, mikä aiheuttaa enemmän kipua kuin harjoittajan valeleminen kokonaan kylmällä vedellä.

Tätä kidutusmenetelmää käytettiin Hailinin ja Mudanjiangin pidätyskeskuksissa Heilongjiangin maakunnassa.

Wang Xiazhongin kuolema

Kun Yangmingin poliisi pidätti Wang Xiaozhongin 17. elokuuta 2001, häntä lyötiin ja hänelle annettiin shokkeja sähköpampuilla. Tämä jälkeen poliisi vei hänet pidätyskeskukseen ja jatkoi siellä kidutusta käyttämällä ”tippuva vesi” -menetelmää. Hän kuoli 12 päivää pidätyksen jälkeen 36 vuoden iässä.

Päivää ennen kuolemaansa Wang kertoi vaimolleen, että hänelle oli annettu shokkeja sähköpampuilla ja että ruoka oli hyvin huonoa. Wangin perheelle ilmoitettiin hänen kuolemastaan vasta päivää myöhemmin. Viranomaiset väittivät, että hän kuoli aivoverenvuotoon.

Nälkiinnyttäminen

Monissa paikoissa ympäri Kiinaa Falun Gongin harjoittajia kidutetaan pitämällä heidät kylmässä paikassa ilman ruokaa vaihdellen yhdestä päivästä viikkoon tai jopa kauemmin.

Toinen nälkiinnyttämisen muoto on, että harjoittajat voivat syödä, mutta vain erittäin lyhyen aikaa. Jiazhoun vankilassa, Sichuanin maakunnassa, vartijat rajoittivat ruokailuajan usein alle 20 sekuntiin. Tällainen rangaistus voi kestää päiviä.

Chen Huigenin kuolema

Chengdu’sta kotoisin olevaa Chen Huigenia nälkiinnytettiin yli kolmen kuukauden ajan tammikuun lopusta toukokuun puoliväliin 2017.
Cheng kuoli aliravitsemukseen 29. toukokuuta 2017 54-vuotiaana.

Yu Junxiu’n kuolema

Elinkautisvanki Yu Junxiu alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1997. Kun Falun Gongin vaino alkoi vuonna 1999, hänet vietiin Mudanjiangin vankilaan, jossa monet vartijat kiduttivat häntä sähköpampuilla ja lyömällä häntä muoviputkilla.

Pahin kidutus, jonka Yu sai kokea, oli kylmyys ja nälkä tehostusyksikössä. Oli kylmä, koska vuodevaatteita ei ollut saatavilla. Ainoa vesi, mitä saattoi juoda, oli tiivistynyttä kosteutta, joka valui alas lämmitysputkea pitkin. Jokaisella aterialla hän sai vain n. 30–50 grammaa höyrytettyjä pullia.

Useimmat vangit antoivat periksi oltuaan useita päiviä kylmässä ja nälässä ja suostuivat tekemään mitä tahansa saadakseen kidutuksen loppumaan. Falun Gongin harjoittajia pidettiin usein tehostetussa yksikössä yhden tai kahden kuukauden ajan tai jopa pidempään.

Yu kuoli 10. elokuuta 2003 useita päiviä sen jälkeen, kun hänet vapautettiin tehostusyksiköstä. Hän oli alle 40-vuotias.

Huang Guodongin kuolema

Vankeja pidetään tehostetussa yksikössä yleensä enintään yhden kuukauden ajan uhrin kuoleman välttämiseksi. Mutta joskus Falun Gongin harjoittajia suljettiin, vapautettiin ja suljettiin uudelleen tehostettuun yksikköön muutaman päivän sisällä.

Huang Guodongia pidettiin tehostetussa yksikössä yli kuuden kuukauden ajan. Erilaisten kidutusten jälkeen hän kuoli 31. lokakuuta 2017.

WC:n käyttökielto

Vesikidutuksen ja nälkiinnyttämisen lisäksi WC:n käyttökielto on myös yksi kidutusmuodoista, jota käytetään usein Falun Gongin harjoittajiin.

Kesäkuussa 2012 julkaistun Minghuin raportin mukaan Mudanjiangin toinen pidätyskeskus rajoitti usein WC:ssä käyntiä kolmeen minuuttiin, kun taas Mudanjiangin ensimmäinen pidätyskeskus rajoitti sen vain kahteen ja puoleen minuuttiin. Jos joku ei noussut ylös ajan loputtua, joutui pahasti hakatuksi.

WC-paperia ei myöskään ollut saatavilla, ja vanki sai vain yhden pullollisen vettä, jolla piti puhdistaa itsensä käsin, mikä oli hyvin epähygieenistä.

Tämän lisäksi harjoittajat saivat joskus käyttää WC:tä vain kerran päivässä virtsaamista varten tai kerran kolmessa päivässä ulostamiseen. Tämä johti terveysongelmiin ja pakotti uhreja tekemään tarpeensa housuihin.

Liu Jinyun kuolema

Liu Jinyu, 67-vuotias harjoittaja Liaoningin maakunnasta, pidätettiin huhtikuussa 2016 ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi Liaoningin naisvankilaan.

Vartijat lisäsivät hänen ruokaansa usein tuntemattomia lääkkeitä ja kielsivät käyttämästä WC:tä. Tämän vuoksi hän joutui tekemään tarpeensa housuihin, mikä pahensi kaltoinkohtelua.

Jopa silloin, kun hänet lähetettiin kriittisessä tilassa vankilan sairaalaan helmikuussa 2018, hänen jalkansa olivat ketjussa, ja kuusi vartijaa tarkkaili häntä.

Kun hänen tarvitsi mennä käymälään yöllä, vartijat kieltäytyivät irrottamasta hänen jalkojaan ketjusta ja pakottivat hänet jälleen tekemään tarpeensa housuihin.

Liu Jinyu kuoli 15. huhtikuuta, muutaman päivän kuluttua siitä, kun hänet vapautettiin ehdonalaiseen lääketieteellisin perustein.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2019/3/19/176195.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.