”Kommunismista on päästävä eroon” – Falun Gong sai tukea Lontoossa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Lontoon Falun Gongin harjoittajat pitävät usein aktiviteetteja British Museumin edessä esitelläkseen tätä muinaista henkistä harjoitusta ja antaakseen ihmisille tietoa Falun Gongin vainosta Kiinassa.

Harjoittajat jakoivat tietoa, esittelivät harjoituksia ja keräsivät allekirjoituksia vainon lopettamiseksi 13. helmikuuta 2019.

Monet ohikulkijat pysähtyivät lukemaan julisteita harjoittajien esitellessä harjoitusliikkeitä.

Harjoittajat keräsivät allekirjoituksia Falun Gongin vainon lopettamiseksi.

Monet ihmiset järkyttyivät saadessaan tietää elinryöstöistä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta ja allekirjoittivat vetoomuksen.

Käveltyään ulos museosta kaksi naista pysähtyi lukemaan elinryöstörikoksista. Kun he allekirjoittivat vetoomuksen, toinen heistä sanoi: ”Meidän ei pitäisi sallia tällaisten asioiden tapahtua! Se on lopetettava!"

Eräs pariskunta sanoi työskentelevänsä Kiinassa ja henkilökohtaisesti todistaneensa vainoa. Molemmat osasivat kiinaa ja olivat tietoisia ihmisoikeustilanteen heikkenemisestä Kiinassa. Heille kerrottiin, että yli 100 miljoonaa ihmistä on eronnut kommunistisista järjestöistä ja että Falun Gongia harjoitetaan yli 100 maassa ympäri maailmaa. He tekivät useita kysymyksiä Falun Gongista ja ottivat esitteitä luettavaksi.

”Harjoittajien pyrkimyksiä lopettaa vaino olisi tuettava”

Kun kiinalainen nainen, joka oli työskennellyt Kiinassa, allekirjoitti vetoomuksen, hän sanoi, että hän tiesi Falun Gongista, mutta ei ollut koskaan halunnut kuulla vainosta. Myöhemmin hän ajatteli, kuinka kommunistinen hallinto vainoaa monia viattomia ihmisiä ja ryhmiä ja että harjoittajien pyrkimyksiä lopettaa vaino olisi tuettava. Hän sanoi: ”Mielestäni on tärkeää antaa ihmisille enemmän tietoa. Niin monet kärsivät tästä vainosta! Sellaista ei pitäisi tapahtua!"

Jash, irlantilainen opiskelija, allekirjoitti vetoomuksen.

Irlantilainen biologian opiskelija Jash sanoi, että hän oli hyvin kiinnostunut henkisyydestä. Kun hän sai tietää, että Falun Gong on muinainen mielen ja kehon harjoitusmenetelmä ja opettaa periaatteita Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys, hän vastasi: ”Se on sydämessä. Se rauhoittaa mielesi ja egosi.”

Jash sanoi, että Falun Gongin vaino tukahduttaa Kiinan muinaista kulttuuria ja viisautta. ”Kiina on vanha maa. Sillä on kaunis kulttuuri, mutta pahuus sabotoi ja ryöstää sitä”, hän sanoi.

Yhdysvaltalaiset Roger ja Cathy allekirjoittavat vetoomuksen, joka tuomitsee vainon.

Roger, sosiologian professori, ja hänen vaimonsa Cathy allekirjoittivat vetoomuksen. Roger sanoi olevansa tietoinen siitä, että kommunistinen hallinto on tuhonnut perinteistä kulttuuria ja henkisyyttä ja että diktatuuri ei välitä ihmisistä. Hän sanoi laajamittaisten elinryöstöjen olevan kauhea rikos ihmisyyttä vastaan. Hän piti elinryöstöjä epäinhimillisinä. ”Se on tragedia, rikos ihmisyyttä vastaan”, hän sanoi.

Hän sanoi, että Falun Gongin periaatteet Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys ovat tärkeitä yleismaailmallisia arvoja ja että nämä rikokset on lopetettava. Roger ja Cathy toivoivat harjoittajille onnea heidän ponnisteluilleen. He aikovat miettiä, miten he voisivat olla avuksi tulevaisuudessa.

Morris Birminghamista allekirjoitti vetoomuksen tuomitakseen vainon.

Kun Morris oli lukenut tiedot, hän allekirjoitti vetoomuksen ja sanoi: ”Ne [elinryöstöt] ovat barbaarinen, militarisoitu rikos, kuten natsien. Kiinalaiset luonnollisesti pitävät meditaatiosta. Se on osa kiinalaista kulttuuria. Sitä ei voi tukahduttaa.”

Hän sanoi harjoittajien kommunistisen hallinnon vainon vastustamisen olevan taistelua hyvyyden ja pahuuden välillä, ja että oikeamielisyyden täytyy voittaa. Hän sanoi, ettei kansainvälisellä yhteisöllä pitäisi olla mitään harhakuvitelmia kommunistisesta puolueesta. ”Kommunistit eivät välitä ihmisoikeuksista. He turmelevat yhteiskunnan aivopesun avulla. Meidän on lopetettava se. Kommunismi ei muutu. Siitä on päästävä eroon.”


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2019/2/24/175941.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.