Saksan Falun Dafan harjoittajat toivottavat Mestari Li Hongzhi’lle Hyvää Kiinalaista Uutta Vuotta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi monet saksalaiset Falun Dafan harjoittajat, jotka ovat hyötyneet tästä kultivointimenetelmästä, ilmaisivat arvostuksensa Falun Dafan perustajalle, Li Hongzhi'lle, ja toivottavat hänelle hyvää kiinalaista uutta vuotta.

Recep: Löysin sen, mitä olin etsinyt

Recep on kiitollinen mahdollisuudesta harjoittaa Falun Dafaa.

Recep Frankfurtista alkoi harjoittaa Falun Dafaa vuonna 2010.

”Olin eksyksissä”, hän sanoi. ”Olin pettynyt ihmisten käyttäytymiseen ja siihen, mitä yhteiskunnassa tapahtui. Etsin parempaa maailmaa. Mutta en löytänyt vastauksia kysymyksiini, joista tärkein on: miksi olen olemassa?

”Löysin Falun Dafan vuonna 2009 ja voin yhä muistaa tuon päivän. Luin Zhuan Falun -kirjan (Falun Dafan pääteos) ja purskahdin kyyneliin. Ensimmäinen ajatukseni oli: Olen kotona – löysin sen lopulta. Niin monien vuosien etsinnän jälkeen, olen kiitollinen.

”Alussa minulla oli ongelmia kultivoida hyvin. Mutta Mestari oli aina lähelläni auttaen ja ohjaten minua. Arvostan todella hänen hyväntahtoisuuttaan ja anteeksiantavaisuuttaan. Olen usein kompastellut kultivoinnissani, mutta tiedän, että riippumatta siitä, mitä tapahtuu ja riippumatta siitä, kuinka kauan se kestää, minun täytyy kultivoida vakaasti, kunnes onnistun. Toivon vilpittömästi, että voin olla hyvä harjoittaja enkä tuota Mestarille pettymystä.”

Sadrina: Kultivoimalla paremmaksi ihmiseksi

Kun Sadrina alkoi harjoittaa Falun Dafaa, hänen kipunsa katosivat ja hän lopetti akupunktiohoidot.

Ostoskeskuksessa työskentelevä Sadrina sanoi: ”Ennen kuin aloitin Falun Dafan harjoittamisen, yritin suojella itseäni väittelemällä tai syyttämällä muita ihmisiä. En voinut sietää kritiikkiä ja aloin usein riidellä.

”Falun Dafan ansiosta tunnen sisäistä rauhaa ja olen nyt onnellinen. Otan kritiikkiä vastaan mahdollisuutena kehittää itseäni. Muistan monia ihania kokemuksia kultivointipolultani. Olen kiitollinen Mestari Li Hongzhi’lle ja olen onnekas saadessani olla Falun Dafan harjoittaja. Uskon totuudenmukaisuuteen ja parempana ihmisenä olemiseen – en kykene kuvailemaan sitä onnea, joka täyttää sydämeni.”

Milena: Myös ystäväni hyötyivät Falun Dafasta

Milena sanoi löytäneensä kaikki vastaukset Falun Dafasta.

Milena, joka omistaa kauneushoitolan, alkoi harjoittaa Falun Dafaa vuonna 2012.

Milena sanoi, että luettuaan ensin Zhuan Falunin hän tiesi löytäneensä vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä elämästä. Lisäksi välilevyn pullistuma lannerangassa, mikä oli piinannut häntä monta vuotta, katosi viisi viikkoa sen jälkeen, kun hän alkoi harjoittaa Dafaa.

”En pelkästään minä, vaan myös ihmiset, joille kerron Falun Dafasta, hyötyvät sen opetuksista.”

”Annoin eräälle asiakkaalleni paperilootuksen. Hän kertoi minulle pitävänsä sitä aina mukanaan, sillä siihen kirjoitetut sanat Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys auttavat häntä pitämään mielen rauhallisena.

”Tämä nainen kertoi myös, että hänellä oli ollut ongelmia esimiehensä kanssa, ja että hän oli lähellä saada lopputilin. Mutta periaatteet Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys saivat hänet rauhoittumaan. Hän yritti noudattaa näitä periaatteita, ja lopulta hänen ja hänen esimiehensä välinen suhde parani.

”Arvostan todella Mestarin opetuksia ja toivotan Mestari Li’lle Hyvää Uutta Vuotta.”

Ursula: Halu kultivoida ahkerammin

Ursula alkoi harjoittaa Falun Dafaa vuonna 2001.

Ursula sanoi Totuudenmukaisuuden, Myötätunnon ja Kärsivällisyyden muuttaneen hänet täysin.

”Kun ensi kerran kuulin Falun Dafan harjoitusmusiikin soivan, tunsin, ettei se ollut maallisesta maailmasta”, sanoi Ursula. ”Luettuani kirjan (Zhuan Falun) sain tietää mitä kultivointi on.

”Ajattelin usein olevani oikeassa ja väittelin mieheni kanssa. Kun aloin harjoittaa Dafaa, pystyin hallitsemaan omaa temperamenttiani. Konfliktien aikana katson aina sisäänpäin, mitä tein väärin. Olen tullut myös anteeksiantavammaksi. Periaatteet Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys ovat muuttaneet minua täysin.

Detlef: Kultivointipolku on todella ihmeellinen

Berliiniläinen Detlef on harjoittanut Falun Dafaa 17 vuotta.

Detlef toivottaa Mestari Li’lle Hyvää Uutta Vuotta.

Detlef sanoi kärsineensä unettomuudesta sekä selkä- ja vatsaongelmista. Alettuaan harjoittaa Falun Dafaa hän toipui vaivoistaan, eikä hänen enää tarvinnut käydä lääkärissä.

”Falun Dafan pääteoksessa Zhuan Falunissa Mestari Li opettaa meille Totuudenmukaisuuden–Myötätunnon–Kärsivällisyyden periaatteita. Hän opettaa meitä myös aina miettimään muita ensin. Opetuksia seuraamalla suhde perheeseeni, mukaan lukien vaimoni sukulaiset, muuttui erittäin hyväksi. Olen kiitollinen opetuksista.”

Anja: Elämäni uudistui

Kun Anja oli 20-vuotias, hän epäili kaikkea. Hän oli väsynyt ihmisiin ja ympärillään olevaan maailmaan.

Falun Dafa uudisti Anjan elämän.

"En voinut nähdä mitään tarkoitusta elämälle", hän sanoi. ”En halunnut ottaa mitään vastuuta. Minusta tuli yksinäinen.

”Falun Dafa uudisti elämäni. Falun Dafan opetuksista sain tietää elämän merkityksen.

”Eläen Totuudenmukaisuuden–Myötätunnon–Kärsivällisyyden mukaan olen valmis kohtaamaan vaikeuksia ja olemaan vastuullinen. Yhtäkkiä kaikella oli merkitys. Olen nyt 40-vuotias. Kiitän Falun Dafaa siitä, että se muutti minut paremmaksi tyttäreksi, sisareksi, vaimoksi ja kollegaksi. Arvostan todella opetuksia. Mieheni, joka on myös harjoittaja, ja minä toivotamme Mestari Li’lle Hyvää Kiinalaista Uutta Vuotta.

Ursula: Oma ympäristöni harmonisoitui

Ursula toivottaa Mestari Li’lle Hyvää Uutta Vuotta.

Kuusikymmentäyhdeksänvuotias Ursula sanoi: ”Falun Dafan takia en enää kärsi kroonisesta suolistosairaudesta, ja persoonallisuuteni muuttui. Itsepäisyyteni ja kilpailunhaluni aiheuttivat minulle paljon vaikeuksia ja konflikteja. Kiitos Mestari Li’n, että olen nyt rauhallisempi ja myötätuntoisempi. Oma ympäristöni on tullut harmonisemmaksi.”


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2019/2/5/175369.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.