Shen Yun -esityksen voima sykähdytti yleisöä Pohjois-Amerikassa

Shen Yun Performing Arts esiintyi uuden vuoden alla 26. - 30. joulukuuta 2018 ja sai yleisöltä mahtavat suosionosoitukset. Maailmankuulu ryhmä esitti vuoden 2019 ohjelmistonsa Pohjois-Amerikan kaupungeista New Orleansissa, Chicagossa, San Antoniossa, Houstonissa, San Josessa ja Ottawassa.

Yleisö osoitti suosiota seisaaltaan Kansallisessa taidekeskuksessa Ottawassa 29. joulukuuta 2018, jossa Shen Yun Performing Arts:lla oli neljä loppuunmyytyä näytöstä.

Shen Yun Performing Arts esiintyi esittävien taiteiden keskuksessa San Josessa, Kaliforniassa, 28. joulukuuta 2018, jossa sillä oli yksitoista loppuunmyytyä näytöstä.

Shen Yun Performing Arts esiintyi Jones Hall:ssa Houstonissa, Texasissa, 29. joulukuuta 2018.

Jumalallisuus tulee esiin

Pharmacopeia USP:n talousjohtaja Stan Burhan ja johtaja Jodi Kennedy Tobinin esittävien taiteiden keskuksessa San Antoniossa, Texasissa, 29. joulukuuta 2018.

Stan Burhan piti esitystä todella upeana ja nautti siitä paljon.

Burhanin ystävä Jodi Kennedy tunsi parantavan energian ja sisäisen läsnäolon huokuvan tanssijoista.

Jodi Kennedy sanoi: ”Oli kuin jumalallinen olento olisi tullut esiin, tunsin ehdottomasti sen. Kaikki esityksessä palaa takaisin Luojan yhteyteen”. Lähtiessään teatterista hän sanoi tunteneensa yhteyden Luojaan.

Esitykset kertovat ajattomista totuuksista

Kanadan pääkonsulaatissa Mumbaissa politiikasta ja taloudesta vastaava konsuli Leonard Reil Shen Yun -esityksessä Ottawassa 28. joulukuuta 2018.

Leonard Reil: ”On olemassa tiettyjä ajattomia totuuksia, joita on tärkeää pitää yllä. Tiedätte, että meidän esi-isillämme oli paljon suuria asioita, joita he voisivat opettaa meille ja joita voisimme arvostaa.

”Maailma muuttuu paljon, mutta mielestäni sisimmässään ihmiset pysyvät suurelta osin samanlaisina, ja ne asiat, joita meidän on käsiteltävä ja periaatteet, joiden kautta voimme elää elämäämme, ovat ajattomia.”

Tarinat ilmaisevat taivaan ja maan merkityksen

Gil Ostdiek, teologian professori, kansallisoopperassa Chicagossa, Illinoisissa, 28. joulukuuta 2018.

Gil Ostdiek kertoi oppineensa paljon asioita ja tulleensa katsomaan esitystä nähdäkseen, miten kehoa voidaan käyttää ilmaisemaan tarinaa taivaasta ja maasta.

Gil Ostdiek sanoi esityksen vahvistaneen hänen ajatustaan siitä, että keho on parempi keino ilmaista ajatuksia kuin sanat. Hänen mielestään tanssi täyttää kehon avulla koko tilan ja paljastaa hyvin syvällisiä asioita, joita ei voi sanoin kuvata.

”Olen hämmästynyt siitä, että perinne on jatkunut niin kauan ja kasvanut, mutta on edelleen uskollinen alkuperälleen”, hän sanoi.

Ihmissielun koskettaminen taiteen avulla

"Taide koskettaa ihmisen sielua enemmän kuin sanat", sanoi Michael Martin, avustava kaupungin lakimies.

"Tämä taide riittää viestin välittymiseen...Ne, jotka haluavat ottaa sen vastaan, voivat hyväksyä sen helpommin sen esitystavan vuoksi.

"Inspiraatio tulee uskomuksista, jotka eivät ole kaukana omistani”, hän sanoi.

Onnittelutervehdykset Kanadan parlamentilta

Shen Yun Performing Arts sai onnitteluja ja tunnustusta yhdeksältä Kanadan parlamentin liittovaltion lainsäätäjältä: (vasemmalta oikealle, ylhäältä alas) Judy Sgro, Kanadan parlamentin jäsen Humber River - Black Creek -vaalipiiri; Thanh Hai Ngo, Ontarion senaattori; Candice Bergen, Opposition johtaja; JohnAldag, Kanadan parlamenti jäsen, Cloverdale - Langley City; Michael David Chong, Kanadan parlamentin jäsen, Wellington - Halton Hills; Deepak Obhrai, Kanadan parlamentin jäsen, Calgary Forest Lawn; Ruby Sahota, Kanadan parlamentin jäsen, Brampton North; Robert - Falcon Ouellette, Kanadan parlamentin jäsen, Winnipeg Center; Ja Randeep Sarai, Kanadan parlamentin jäsen Surrey Center.

Lisätietoja lipuista ja päivämääristä osoitteessa www.shenyun.com


Englanniksi: Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2019/1/4/174513.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.