Ruotsi: Göteborgsposten: Tästä syystä Falun Gongia vainotaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Artikkeli julkaistiin 21. heinäkuuta 2018

Liian monet ihmiset ovat menettäneet henkensä Kiinan kommunistipuolueen vuonna 1999 aloittamassa Falun Gongin vainossa.

Vaino kohdistuu ihmisiin, jotka harjoittavat menetelmää, jonka periaatteet ovat Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Laupeus.

Ennen vainoa Kiinan kommunistipuolue (KKP) arvioi harjoittajien määrän olevan 70–100 miljoonaa. Julmin osuus tätä vainoa ovat elinryöstöt vielä elossa olevilta ihmisiltä.

Miksi Falun Gong kiellettiin? Harjoittajien määrä ylitti KKP:n jäsenmäärän. Entinen puolueen johtaja Jiang Zemin koki oman valtansa uhatuksi ja päätti tuhota Falun Gongin. Edelleen harjoittajia vangitaan, kidutetaan ja tapetaan Kiinan vankileireillä.

Raportissa Bloody Harvest vuodelta 2016 on riittävästi todisteita Kiinan hallituksen organisoimasta elinkaupasta, jonka seurauksena vuosittaisen 60–100 000 elinsiirron aikana 1,5 miljoonaa ihmistä on tapettu.

Haluammeko maailmaan hallitsijan, joka riistää ihmisten elämän taloudellisen hyödyn vuoksi? Muutama vuosi sitten Yhdysvalloissa hyväksyttiin päätöslauselma, jossa tuomitaan valtion hyväksymä elinryöstötoiminta mielipidevangeilta Kiinassa. Toivomme, että useammat hallitukset uskaltavat ottaa kantaa.

Kuvittele, että sinulle kerrottaisiin, että terveitä ihmisiä tapetaan Ruotsissa siksi, että sairaalat tarvitsevat elimiä elinsiirtoja varten. Miltä se tuntuisi ja mitä tekisit sille?

Yli 300 miljoonaa kiinalaista on jättänyt KKP:n ja sen alajärjestöt. Kuka haluaisi tukea puoluetta, joka kieltää totuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden?

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/a111660-Goteborgsposten-Darfor-forfoljs-Falun-Gong.html#.W1_9X9IzbIU

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.