Falun Dafa mukana SuomiAreena-tapahtumassa Porissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Suomen Falun Dafan harjoittajat osallistuivat SuomiAreenaan ensimmäistä kertaa. Sää oli aurinkoista ja helteisen kuumaa koko viikon.

SuomiAreena -tapahtuma järjestettiin Porissa 16.–20.7.2018. Tämä oli 13. kerta ja pääteemoja olivat turvallisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus. SuomiAreena on suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma ja yksi näkyvimpiä yhteiskunnallisen keskustelun foorumeita.

Paikalla oli tuhat vaikuttajaa Tarja Halosesta tubettajiin – turvallisuus ja suvaitsevaisuus puhuttivat. Viiden päivän aikana oli noin 200 eri tilaisuutta, joihin osallistui eri alojen vaikuttajia.

Tänä vuonna SuomiAreenan ohjelmassa nähtiin myös päivittäin Arvopuheita. Niissä eduskuntapuolueiden puheenjohtajat valitsivat itselleen ja puolueelle tärkeän arvon ja pitivät siitä puheen. Puheenjohtajien kanssa oli keskustelemassa arvojohtajia ympäri yhteiskuntaa.

Falun Dafan harjoittajilla oli esittelykatos, jossa riitti vierailijoita molempina päivinä.

Harjoittajat jakavat tietoa Falun Dafasta ja siihen kohdistuvasta vainosta Kiinassa.

Eräs nainen oli aiemmin harjoittanut joogaa ja pilatesta, mutta etsi kuitenkin jotain uutta. Hän kiinnostui Falun Dafasta ja otti materiaalia mukaansa lukeakseen lisää kotona.

Myös eräs nuori mies oli aiemmin harjoittanut muita menetelmiä. Hän luki Zhuan Falunista (Falun Dafan pääteos) vähän alkua ja totesi, että se vaikutti järkevältä. Hän halusi ostaa kirjan ja keskusteli pitkään harjoittajan kanssa. Hän jäi myös katsomaan, kun harjoittajat esittelivät harjoitusliikkeitä.

Moni teki havainnon voimakkaasta energiasta, minkä saattoi aistia harjoittajien esittelykatoksen läheisyydessä.

Oli myös muutamia, jotka halusivat oppia harjoitusliikkeet paikan päällä ja tulivat opettelemaan harjoittajien kanssa.

Mies, jolle Falun Dafan vainoaminen oli tuttu asia, tuli suoraan allekirjoittamaan vetoomuksen vainon lopettamiseksi. Hän halusi tietää, mikä oli tämänhetkinen tilanne Kiinassa asian suhteen.

SuomiAreenan vierailijoita allekirjoittamassa vetoomusta vainon lopettamiseksi.

Harjoittajilla oli torivartissa lavalla demonstraatio ensimmäisestä liikesarjasta. Yleisö saatiin hyvin mukaan opettelemaan liikkeitä.

Falun Dafan harjoitusliikkeiden esittely (kuvakaappaus)

Eräs pariskunta oli nähnyt demonstraation harjoitusliikkeistä ja tuli harjoittajien katokselle saadakseen lisää tietoa menetelmästä.

Falun Dafa sai paljon näkyvyyttä, sillä SuomiAreenan kävijämäärä oli tänä vuonna 67 000. Tapahtuman suosio näkyi myös toimittajien kiinnostuksessa, sillä akkreditoituneiden toimittajien määrä nousi merkittävästi. SuomiAreenassa oli akkreditoituneita toimittajia 260, mikä on ennätysmäärä.

Merkittävää oli myös, että Suomen Falun Dafa-yhdistyksen koordinaattori Sinikka Suontakanen sai oman lyhyen puheenvuoron MTV:n speakerscornerissa, jossa tunnin ajan sana oli vapaa. Sinikka puhui Falun Dafan harjoittajiin kohdistuvasta vainosta ja Kiinan ihmisoikeustilanteesta.

Suomen Falun Dafa-yhdistyksen koordinaattori Sinikka Suontakanen puhumassa (kuvakaappaus)

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.