“Zhen, Shan, Ren” -taidenäyttely Bulgariassa

Kansainvälinen “Zhen, Shan, Ren” (totuudenmukaisuus, myötätunto, kärsivällisyys) -taidenäyttely vieraili Plovdivissa ja Varnassa – Bulgarian toiseksi ja kolmanneksi suurimmissa kaupungeissa 9.5–15.6.2018. Näyttely korosti Falun Gongia, kehon ja mielen kultivointiharjoitusta ja paljasti menetelmän harjoittajiin kohdistuvan vainon Kiinassa.

Plovdivissa laaja vastakaiku yleisöltä

Näyttely oli esillä Plovdivissa 9.–27. 5. kunnanvaltuuston rakennuksessa. Järjestämässä oli mukana Plovdivin taiteilijaseura. Samalle ajankohdalle sattui kaksi kuntatason kokousta, joten monilla virkamiehillä, valtuutetuilla ja aluepäälliköillä oli tilaisuus tutustua näyttelyyn ja saada tietää tosiasiat Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja sanoi, että hänen kollegansa huolestuivat nähtyään paljastavat kuvat Falun Gongin harjoittajien kohtaamasta julmasta vainosta, ja monet heistä halusivat saada lisätietoa asiasta.

Plovdivin oikeusasiamiehen neuvonantaja George Halachev vaikuttui näyttelystä ja kiinnostui Falun Gongista. Hän halusi oppia harjoitukset ja lukea Zhuan Falunin ( Falun Gongin pääteos), joka sisältää kultivointimenetelmän ydinfilosofian. Hän toi myös julki ihailunsa harjoittajien ahkeruudesta ja sitoutumisesta Falun Gongiin sekä vainon paljastamiseen. Hän kiitti harjoittajia siitä, että he olivat valinneet juuri Plovdivin kaupungin tähän tehtävään. "En ole nähnyt näin laajaa osallistumista tässä galleriassa! Tämä näyttely on esitettävä uudelleen 'Euroopan kulttuuripääkaupunki – Plovdiv 2019' -foorumissa”, hän sanoi.

Kaupungin virkamiesten lisäksi näyttelyyn tutustui myös monia paikallisia kansalaisia ja turisteja. Oli oppilaita, äitejä lastensa kanssa ja eläkeläisiä. Monet palasivat muutama päivä myöhemmin ystäviensä kanssa. Moni myönsi, että syy heidän palaamiselleen oli nähdä maalaus Buddhan patsaasta, joka tervehtii heitä sydämellisellä hymyllä. Kuten eräs henkilö sanoi: "Haluamme tuntea jälleen lämpöä, valoa ja ystävällisyyttä sekä myötätuntoa, jota se ilmaisee ... se on poikkeuksellista."

Monet vanhemmista vierailijoista olivat vaikuttuneita siitä, etteivät näyttelyn taideteokset olleet abstraktisia vaan realistisia ja kuvaavat todellisia henkilökohtaisia tarinoita. He jäivät joksikin aikaa keskustelemaan siitä, mitä Falun Gongin harjoittajat Kiinassa joutuvat kohtaamaan vainossa. Useimmat heistä vertailivat omia kokemuksiaan Bulgarian kommunistisen puolueen tukahduttamisesta, mikä kohdistui heidän perheisiinsä. Eräs henkilö sanoi: "Valitettavasti meillä ei ollut tällaisia rohkeita taiteilijoita maalaamassa bulgarialaisten kommunistien tukahduttamistoimenpiteistä".

Nuorempia kävijöitä kiehtoi taide. Näyttelyn ensimmäisenä päivänä osallistui ryhmä oppilaita korkeakoulusta National High School for Stage- ja Screen Arts sekä taidekoulusta Tsanko Lavrenov. Taidekoulun johtaja Svetlozar Chavdarov, joka on käynyt Kiinassa, oli vaikuttunut teosten korkeasta taiteellisesta tasosta. Opiskelijat kertoivat myös, kuinka paljon he pitivät maalauksista: "Nykyään tällaista tarkkaa tekniikkaa on vaikea löytää; hahmojen silmät seuraavat sinua kaikkialla riippumatta siitä, mihin kulmaan kuva näkyy." Eräs oppilaista oli niin vaikuttunut maalauksista, että hän palasi gallerialle kolme kertaa. Hän sanoi, että jos olisi mahdollista, hän olisi mennyt New Yorkiin katsomaan alkuperäisiä.

Monet vierailijoista sanoivat kuulleensa näyttelystä Bourgasissa olevilta ystäviltään, kun taas toiset lupasivat suositella sitä ystävilleen ja perheilleen Stara Zagoran ja Sofian kaupungeissa.

Kommunismin rikokset järkyttävät

Varnan kaupunki isännöi näyttelyä 31. 5–15. 6. "Graffiti" -taidegalleriassa. Varnan näyttely sai myös suuren yleisön huomion. Taidekoulun ja urheilukoulun opettajat vierailivat näyttelyssä ja toivat myöhemmin myös opiskelijoita taidekursseilta. Monet Varnan asukkaat ja turistit tulivat katsomaan maalauksia ja jättivät kommentteja vieraskirjaan. Suurin osa niistä kuvasi kävijöiden syvällisiä kokemuksia ja koskettavia, vilpittömiä liikutuksen tunteita. He kommentoivat näyttelyn voimakasta yhteiskunnallista roolia ja ilmaisivat tyrmistystään julmista ihmisoikeusrikkomuksista ja julmuuksista Falun Gongin harjoittajia kohtaan Kiinassa.

Vierailijat vaikuttuivat myös taideteoksissa ilmenevästä puhtauden ja harmonian vaikutuksesta. Paikallinen taiteilija kommentoi, että suurinta osaa maalauksista ei ole tarkoitettu laitettavaksi omaan huoneeseen, mutta että hänen perheensä oli joutunut kommunististen sortojen kohteeksi Bulgariassa ja ettei hän ole unohtanut, mitä tapahtui viattomille ihmisille, jotka vastustivat järjestelmää.

Entinen Varnan pormestari ja parlamentin jäsen Hristo Kirchev osallistui avajaisiin ja oli syvästi liikuttunut taideteoksista ja niiden taustalla olevista tarinoista.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2018/7/2/170974.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.