Falun Dafaa esiteltiin Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafan harjoittajat osallistuivat useissa Euroopan maissa 14.–17. kesäkuuta yhteisötapahtumiin, joissa he kertoivat ihmisille harjoitusmenetelmästä ja vainosta Kiinassa. Tapahtumat otettiin hyvin vastaan.

Tanska

Kansan poliittinen festivaali Folkemødet järjestettiin Bornholmin saarella 14.–17. kesäkuuta. Falun Dafan harjoittajilla oli esittelyteltta, joka tarjosi tilaisuuden opetella harjoitusliikkeitä ja kertoa vainosta. Poikkeuksellinen helle ja kuivuus eivät estäneet ihmisiä osallistumasta tapahtumaan. Heitä oli noin 110 000.

Ihmisiä tuli päivittäin oppimaan harjoitukset. Lukionopettaja Maiane sanoi tunteneensa voimakkaan energian ja totesi, että menetelmä oli "mahtava". Hän aikoi kutsua harjoittajia kouluunsa opettamaan harjoitusliikkeet.

Falun Dafan harjoitusten opettelua Folkemødetissä


Chris Stanfordin yliopistosta, Yhdysvalloista, vaikuttui hitaista ja pehmeistä harjoitusliikkeistä. Hän sanoi tunteneensa olonsa harjoituksen jälkeen rennoksi. ”Olkapääni olivat jännittyneet, ja nyt ne tuntuvat paljon paremmilta”, hän totesi. Hän oli aiemmin kuullut Kiinassa tapahtuvasta vainosta ja sanoi kertovansa siitä luokkatovereilleen ja kavereilleen.

Rasmus sanoi, että harjoitukset saivat hänet rauhalliseksi. Hän sai tietää Kiinan vainosta ja järkyttyi. Hän keskusteli pitkään harjoittajan kanssa ja sanoi, että Kiinassa tehdyt rikokset olivat julmia. ”Meidän on yhdistyttävä lopettaaksemme julmuuden”, hän sanoi.

Saksa

Tian Guo -marssiorkesteri 15. kesäkuuta 2018

Monet paikalliset asukkaat ja turistit olivat innoissaan nähdessään Tian Guo -marssiorkesterin. Koillis-Kiinasta saapunut Xu oli Frankfurtissa työmatkalla. Hänen mukaansa kommunistipuolueen luhistuminen tuo rauhaa ja onnea paitsi Kiinaan, myös koko maailmaan.

Kiinalainen turisti lukee julistetauluja

Turistiryhmässä oli noin 20-vuotias nuori mies. ”Kaikki, mitä sanoitte ja mitä on painettu materiaaleihin, on totta”, hän kommentoi. Hän sanoi tukevansa harjoittajia ja mainitsi, että harjoittajat olivat työskennelleet kovasti. Hän erosi kommunistipuolueesta.

Ranska

Harjoittajilla oli Amiensin keskustassa tapahtuma 16. kesäkuuta. Ihmisille kerrottiin Kiinan vainosta. 70-vuotias Neveu keskusteli pitkään harjoittajan kanssa saadakseen tietoa Falun Dafasta ja vainosta Kiinassa. Hän allekirjoitti vetoomuksen ja sanoi: ”Tämä [elinryöstötoiminta] on rikos. Lisäksi on vaikea kuvitella, että vielä 21. vuosisadan ihmiset tekisivät jotain tällaista. Mielestäni tämä epäinhimillinen käytäntö pitäisi lopettaa välittömästi.”

Ohikulkija allekirjoittaa vetoomuksen, jossa vaaditaan lopettamaan Falun Dafan harjoittajien vaino Kiinassa.

Peruskoulun oppilas Dewas sanoi tietävänsä, että Kiinassa on huono ihmisoikeustilanne. ”Mutta en tiennyt, että se olisi näin huono. Se on todella kauheaa.” Hän toivoi, että hänen allekirjoituksensa auttaisi harjoittajia.

Christian opetteli menetelmän paikan päällä. Hän sanoi, että viidennen harjoituksen (meditaatio) aikana hän pystyi rauhoittumaan ympäröivältä melulta, eikä jalankulkijatkaan vaikuttaneet häneen. ”Tuntuu kuin olisin uusi henkilö, virkeä ja nuorentunut”, hän lisäsi.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2018/6/20/170838.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.