Ihmisoikeusloukkaukset Falun Gongin harjoittajia kohtaan jatkuvat edelleen
 

Ihmisoikeusloukkaukset Falun Gongin harjoittajia kohtaan jatkuvat edelleen

KKP on jatkanut ihmisoikeuksien rikkomista siitä lähtien, kun se aloitti henkisen kultivointimenetelmän vainoamisen 19 vuotta sitten.

Vankeusrangaistusten määrä on noussut, ja vankeustuomiot ovat pidentyneet. Kidutuksen seurauksena kuolleiden määrä on edelleen korkea.

Useat viimeaikaiset tapaukset tukevat tätä suuntausta.

Yang Baosen Songyuanista tuomittiin kymmenen vuoden rangaistukseen ja vietiin Gongzhulingin vankilaan Jilinin maakunnassa vuonna 2009. Yhdeksän vuoden julman kidutuksen jälkeen Yang joutui sairaalaan 27. helmikuuta 2018 elvytettäväksi. Hänet kuitenkin siirrettiin pian takaisin vankilaan. Kun hänet vapautettiin lääkinnällisin perustein 7. maaliskuuta 2018, hän oli kuolemansairas eikä kyennyt puhumaan tai kävelemään itse. Hän kuoli kuukauden kuluttua 7. huhtikuuta 61-vuotiaana.

Cheng Haiyan Nanjingista, Jiangsun maakunnasta, oli kerran Kiinan apteekkariliiton professori. Kun Falun Gongin vaino alkoi vuonna 1999, Cheng on sen jälkeen ollut vangittuna kymmenen vuoden ajan, ja häntä on kidutettu psykiatrisessa sairaalassa kaksi ja puoli kuukautta, pidätetty kolme kertaa, ja hän on joutunut toistuvasti alttiiksi aivopesuistunnoille.

Viranomaiset penkoivat hänen kotinsa viisi kertaa. Hänen aviomiehensä, joka oli sotilaslääkäri, ei kestänyt vainosta aiheutunutta painetta ja erosi vaimostaan. Fyysisestä kidutuksesta ja henkisestä paineesta johtuen Cheng kuoli 63-vuotiaana 28. maaliskuuta 2018.

Liu Ruping ja hänen vaimonsa Zhang Chenglan Jinanista ovat Falun Gongin harjoittajia. Liu sai äskettäin neljän ja puolen vuoden tuomion vakaumuksensa vuoksi. Vaimo tuomittiin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi.

Liu (57) toimi aiemmin asianajajana. Hänet vietiin pakkotyöleirille vuodeksi ja sen jälkeen hänet siirrettiin Shandongin vankilaan seitsemäksi vuodeksi, missä häntä kidutettiin. Zhang (54) toimi insinöörinä ennen kuin hänet tuomittiin pakkotyöhön puoleksitoista vuodeksi.

Wang Shunjing (66) Weifangista, Shandongin maakunnasta, tuomittiin salaa viideksi vuodeksi vankeuteen Shouguangin tuomioistuimessa tammikuussa 2018. Hän valitti tuomiosta. Poliisit suorittivat Wangin ja hänen vaimonsa pidätykset 11. syyskuuta 2017 ja penkoivat heidän kotinsa.

Herra Wang Chunjing Shouguangista tuomittiin vankeuteen vakaumuksensa vuoksi. http://en.minghui.org/html/articles/2018/4/16/169387.html

Zhou Xiqiong ja hänen vaimonsa Linquanin maakunnasta pidätettiin 21. elokuuta 2016. Zhou tuomittiin viideksi vuodeksi Suzhou’n vankilaan. Toinen harjoittaja Linquanin piirikunnasta, Ma Junping, tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen hänen nostettuaan rikoskanteen Kiinan entistä puoluejohtajaa, Jiang Zeminiä, vastaan, joka määräsi aloitettavaksi Falun Gongin vainon.

Kolme Falun Gongin harjoittajaa Yueyangista, Hunanin maakunnasta, pidätettiin 24. tammikuuta 2018 heidän opiskellessaan Falun Gong -kirjoja. Harjoittajat olivat oikeudessa syytettyinä maalis- ja huhtikuussa. Wang Yuelai tuomittiin viideksi vuodeksi, Chen Quanxiu neljäksi vuodeksi ja He Genliang vuodeksi.

Kuusi harjoittajaa Xiangtanista, Hunanin maakunnasta, sai vankilatuomion vuonna 2018. He ovat Peng Shiqing, Zeng Gu, Wang Qingsheng, Lin Jia, Suo Jiyan ja Liu Manyan. Heidät pidätettiin 14. elokuuta 2017 ja tuomittiin myöhemmin ilman, että heidän perheilleen ilmoitettiin. Peng tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Syyttäjä tarjosi hänelle lievempää rangaistusta, jos hän suostuisi luopumaan vakaumuksestaan. Hän hylkäsi tarjouksen. Ennen tätä Peng oli kerran tuomittu kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen vakaumuksensa vuoksi.

Kolme harjoittajaa Huidongista, Guangdongin maakunnasta, tuomittiin äskettäin vankeuteen. Zhou Yuqin tuomittiin 10 vuodeksi ja hän sai 50 000 yuanin sakot. Shi Xuemei sai yhdeksän vuoden tuomion ja 30 000 yuanin sakot. Liu Qingqiang tuomittiin neljäksi vuodeksi ja 10 000 yuanin sakkoihin.

Kiinan viranomaiset tuomitsivat 1097 Falun Gongin harjoittajaa vankeuteen pelkästään vuonna 2017. Vuoden 2018 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana tuomittiin 194 harjoittajaa vankilaan: tammikuussa 93, helmikuussa 43 ja maaliskuussa 58.

Pelkästään maaliskuussa tuomioistuin keräsi 173 000 yuania sakkoja syytetyiltä. Näiden tuomittujen joukossa yhdeksän sai vankeutta 7–10 vuotta, ja vanhin heistä oli 81-vuotias. Viranomaiset pidättivät 478 harjoittajaa uudenvuoden loman aikana.

Kommunismin loullisen tavoitteen esipuheessa todetaan seuraavaa: "Kommunismin ydin on, että se on aave. Se koostuu universumin vihasta ja rappeutuneista elementeistä. Sillä on syvä viha ihmisiä kohtaan ja se haluaa tuhota heidät. Se ei tyydy tuhoamaan pelkästään ihmisen kehoa; loppujen lopuksi elämä ei lopu fyysisen ruumiin kuolemaan – ihmisen sielu reinkarnoituu. Mutta kun ihminen on kokonaan luopunut moraalin tunteesta, hänen sielunsa eliminoidaan täydellisesti. Ihmiskunnan vetäminen kohti ikuisen kadotuksen kuilua on kommunistisen aaveen päämäärä."

Falun Gongin vaino on kommunismille tärkeä askel ennen kuin se saavuttaa tavoitteensa tuhota ihmiskunta. Siitä huolimatta, minkään oikeamielisen menetelmän vainoaminen ei ole koskaan onnistunut historiassa. Falun Gongin vaino vain nopeuttaisi Kiinan kommunistisen järjestelmän romahtamista.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2018/4/29/169532.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.