Falun Gongia esiteltiin Kreikassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Joogaopettaja Talayia arvostaa Falun Gongin myönteisiä vaikutuksia. Hän kutsui harjoittajat tammikuussa 2018 Kreikan Ateenaan, Zakynthosin saarelle, esittelemään yleisölle muinaista kiinalaista kultivointiharjoitusta.

Kuuluisan turistikaupungin tapahtumassa paikallisista asukkaista neljäkymmentäkuusi kiinnostunutta oli opettelemassa harjoituksia.

Osallistujat opettelemassa Falun Gongin harjoitusliikkeitä

Lähes jokainen osanottaja tunsi voimakkaan energiakentän harjoitusten aikana. Osa naisista oli ollut myös edellisessä tapahtumassa ja sanoi harjoittajille: ”Meistä on mukavaa, kun tulette, ja tunne vahvistuu joka kerta.” Eräs osallistuja sanoi tuntevansa voimakkaasti, että hänen kehoaan puhdistetaan.

Muutama osallistujista totesi: "Emme tunne toisiamme, vaikka asumme samassa kaupungissa. On hienoa, että voimme nyt harjoitella yhdessä."

Lukion opiskelija sanoi, että hän oli harjoittanut kahden vuoden ajan ja oli iloinen tavatessaan harjoittajia kasvotusten: ”Harjoittelu ryhmässä tuntuu hyvin erilaiselta. Tämä tapahtuma on erittäin hyödyllinen.” Hän puhui pitkään harjoittajille ja toivoi, että he voisivat useammin jakaa kokemuksiaan harjoittamisesta.

Monet ihmiset ottivat Falun Gong -esitteitä ystävilleen.

Kuusitoista ihmistä osallistui sunnuntaina kaupungin lähellä toiseen tapahtumaan. Nuori nainen, joka osallistui, kertoi harjoittajille, että tehdessään toista Falun Gongin harjoitusta hän tunsi Falunin (lakipyörän) pyörimisen ja lämpimän energiavirran kulkevan samalla käsiensä läpi.

”Se oli niin rauhallista”, hän sanoi, ”tunnen nyt itseni virkeäksi ja olen täynnä energiaa.”

Eräs toinen naisista totesi: "Musiikki auttoi minua rauhoittumaan. Vaikka tämä on ensimmäinen kerta, kun teen Falun Gongin harjoituksia, tunsin kuin olisin tiennyt tästä aiemmin. "

Myös nainen, joka on harjoittanut pitkään joogaa, tunsi energian virtaavan. Hän sanoi: "Yleensä tehdessäni joogaharjoituksia käteni ovat kylmät. Mutta tänään yksi käsi oli kylmä ja toinen kuuma. Se on hämmästyttävä tunne."

Jotkut osallistujat halusivat oppia lisää Falun Gongista. Harjoittajat suosittelivat heitä lukemaan harjoitusmenetelmän pääteoksen, Zhuan Falunin.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2018/2/3/167811.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.