Kultivoida sillä sydämellä, joka minulla kerran oli

Nimeni on Yvonne ja sain Fa’n marraskuussa 1998. Haluan kertoa teille muutamasta tapahtumasta, jotka sattuivat kultivointini alussa ja joistakin tärkeistä vaiheista kultivointipolullani.

Kun meitä pyydettiin kirjoittamaan kokemuskertomus, mieleeni tulivat SOS-marssi kesällä 2001 ja vetoomuksemme Pekingin Tiananmenin aukiolla saman vuoden syksyllä. Silloin koin, että todella kultivoin aidosti. Minusta tuntuu siltä kuin olisin menossa taaksepäin enkä eteenpäin, ja se on tuskallista. Tietenkin olen tehnyt paljon Kiinassa tapahtuvien asioiden esiin nostamiseksi ja olen ollut mukana useissa projekteissa, mutta minusta tuntuu, että en ole kultivoinut sillä sydämellä, joka minulla kerran oli. En voi muuttaa sitä, mikä on mennyt, mutta ... voin painaa aloituspainiketta ja aloittaa uudelleen ja löytää tien takaisin siihen sydämeen, joka minulla oli vuonna 2001.

Päästää irti maineesta

Vuonna 2001 vainoa tehostettiin, ja se tuli pahemmaksi joka päivä. Jotta ihmiset kiinnittäisivät huomiota Falun Gongin harjoittajien vainoamiseen ja pelastamiseen Kiinassa, aloitimme SOS-marssin Falunin kaupungista Tukholmaan. Matka oli noin 260 kilometriä, ja se kesti kuusi päivää. Jokainen, joka halusi, saattoi marssia kanssamme. Ilmoittauduin marssille välittömästi. Selkäreppuni sisälsi sekä vaelluskengät että sopivat vaatteet.

Kuitenkin ennen kuin aloitimme marssin, oli käytävä läpi joitain yksityiskohtia. Meidän oli muun muassa päätettävä siitä, kuka ajaa autoa. Kukaan, joka osallistui SOS-marssiin, ei halunnut ajaa autoa. Auto oli erittäin tarpeellinen raskaiden matkatavaroidemme ja muiden tarvittavien asioiden kuljetukseen marssilla, jotta niillä, jotka kävelivät, olisi vain kevyt kantamus monien kilometrien matkalla. Meillä oli melko äänekäs keskustelu, joka päättyi siihen, että minut valittiin ajamaan autoa. Vaikka vastustin äänekkäästi, tyydyin hyvin vastahakoisesti kohtalooni. Toiset lupasivat, että ajaisimme vuorotellen.

Saimme yksityiskohtaiset kartat reitistä, mutta tiet oli vielä tutkittava ja tarkistettava, että ne olivat sopivia kävellä ilman liikenteen vaaroja. Tästä tuli yksi kuljettajan tehtävistä. Tämä oli ennen kuin GPS:t yleistyivät autoissa. Erään Falunista kotoisin olevan harjoittajan kanssa pyrimme myös ottamaan yhteyttä mediaan ja löytämään matkan varrelta sopivat paikat yöpymistä varten. Otimme teltat mukaan autoon siltä varalta, ettei muuta majoitusta olisi saatavilla.

Kun muut kävelivät, minä ajoin autoa. Se oli varsin mukava tehtävä, mutta ei sitä, mitä halusin, joten olin melko tyytymätön ja istuin mutisten itsekseni. Halusin kävellä muiden kanssa, koska se oli ainoa merkityksellinen asia silmissäni. Istuin yksin autossa koko ajan, ja vaikka välillä oli järjestettävä erilaisia asioita, minulla oli silti aikaa miettiä, miksi istuin siellä missä istuin, autossa.

Yhtäkkiä jokin iski minuun. Vaikka olin aivan yksin tiellä, jouduin hidastamaan ja ajamaan syrjään, koska sain rajun naurukohtauksen. Suorastaan ulvoin naurusta. Mikä komedia! Tajusin, että tehtävä oli minulle aivan oikea. Auton ajaminen merkitsi sitä, että minua ei voitu nähdä tai huomata, ja ymmärsin, että minulla oli kiintymys maineeseen.

Naurun keskellä tunsin, kuinka fyysinen aine jätti minut ja vain pakeni auton oven läpi, aivan kuin ilmapallo lentäisi pois, kun päästää ilman ulos. Se ratkaisi asian ... Siinä paikassa päätin: Tätä autoa on ajettava! Minä ajaisin autoa aina Tukholmaan asti. Olin päättänyt, että kiintymys olisi poistettava. Ymmärsin myös, että kun nauroin kiintymykselle suoraan päin kasvoja, tuntui siltä, että se vain luikahti tiehensä häntä koipien välissä, kuvatakseni sitä ihmisten kielellä.

Tämän oivalluksen jälkeen tuli toinen. Olin mukavasti autossa verrattuna kaikkiin noihin, jotka kävelivät SOS-marssilla ja jotka sankarillisesti, väsyneinä ja kipeine kehoineen ponnistelivat tiellä. He todella ansaitsivat kaiken mahdollisen palvelun ja tuen, jota he voisivat saada. He sinnittelivät kävellen noin 15 tuntia päivässä ja yli 40 km, melkein maratonin. Jotkut heistä kärsivät kauheasta kivusta ja jotkut saivat kipeitä rakkuloita, mikä sai heidät miltei keskeyttämään marssin. Päätin tehdä kaiken, minkä pystyin tukeakseni marssijoita eri tavoin. Nyt, mielestäni, oli yhtäkkiä tärkeää ajaa autoa, ja oli hyvin paljon järjestettävää matkan varrella SOS-marssin lisäksi. Ymmärsin myös, että jos meillä ei olisi autoa, olisi vaikea suorittaa marssi loppuun Tukholmaan asti.

Majoitus oli saatava järjestettyä sopivissa paikoissa ja tiedotusvälineisiin oli oltava yhteydessä, mikä johti erinomaisiin mahdollisuuksiin keskustella ihmisten kanssa, jotka halusivat auttaa kuullessaan pitkästä SOS-marssista Falunin ja Tukholman välillä. Se kiinnitti heidän huomionsa siihen, mitä tapahtuu ihmisille, jotka tekevät Kiinassa samaa harjoitusmenetelmää kuin me.

Ensimmäiseksi yöksi jäimme erään kylän maatilalle. Se oli periaatteessa vain katto pään päällä. Monet olivat niin väsyneitä, että he menivät kompastellen taloon ja suorastaan putosivat matolle. He kykenivät tuskin syömään. Toista paikkaa, johon majoituimme, kutsuin Hiltoniksi, koska se oli voimistelusali, ja kaikki saattoivat nukkua kolmella paksulla patjalla, ja siellä oli jopa suihkut ‒ jotain, jota todella tarvittiin marssijoille, jotka olivat kävelleet useita päiviä.

Auto oli erittäin hyödyllinen monin tavoin. Eräällä harjoittajalla oli hänen 30. syntymäpäivänsä. Hän päätti osallistua marssille sen sijaan, että juhlisi kotona perheensä kanssa. Ostin hänelle kakun juhliaksemme hänen syntymäpäiväänsä. Ajoin myös etsimään harjoittajaa, jonka oli tarkoitus osallistua marssille matkan varrelta, mutta joka oli kadonnut.

Viimeisenä päivänä Tukholmasta oleva harjoittaja otti huolehtiakseen ajamisesta Mynttorgetille, jossa meillä olisi tapahtuma, jossa oli joitakin poliitikkoja puhumassa. Se tarkoitti, että voisin vihdoinkin kävellä marssilla ja lopultakin käyttää mukaan pakkaamiani vaelluskenkiä. Olin iloinen voidessani liittyä SOS-marssille viimeisenä päivänä.

Noin puolen maratonin pituisen matkan jälkeen Tukholman keskustaa kohti olin täysin uupunut, ja kipu tuntui kaikkialla. Joten jälkikäteen olin kiitollinen siitä, että minun tehtäväni oli ajaa autoa, sillä en olisi kyennyt suoriutumaan maratonista joka päivä.

Joka kerta, kun ajattelen tätä tapahtumaa, minua koskettaa se, kuinka kaikki harjoittajat kamppailivat kävellessään kannatellen julisteita päänsä päällä huolimatta kärsivistä kehoistaan. Ja minulle annettiin tilaisuus nähdä kiintymykseni ajaessani autoa ja työskennellessäni enemmän kulissien takana tukien ja auttaen niitä, jotka kävelivät. Joskus minusta tuntuu, että jumalilla on huumoria, kun he suunnittelevat kaikki pitkät ja lyhyet askeleemme.

Samana vuonna sattui toinen unohtumaton tapahtuma 20. marraskuuta. Se oli vetoomuksemme Pekingin Tiananmenin aukiolla. Se oli myös suuri askel kultivointipolullani. Ennen kuin olin päättänyt menenkö Pekingiin vetoamaan vai pysynkö kotona auttamassa, monet ajatukset pyörivät mielessäni. Minulla oli huono olo, ja sydämeni löi kiivaasti ja epäsäännöllisesti. Eräänä päivänä Fa-opiskelun ja kokemusten jakamisen jälkeen noin kaksi viikkoa ennen matkaa sain "avaimet", jotka auttoivat minua päättämään. Yksi oli: Ajattele, olitko luvannut Mestarille? Kuinka suuri tappio olisi, jos en menisi? Toinen avain oli: Ennemmin tai myöhemmin kaikki harjoittajat kohtaisivat elämän ja kuoleman kysymyksen eri tasoilla, joten miksi odottaa? Ymmärrettyäni, että polkumme on jo suunniteltu, tein valintani ja päätin mennä. Ja sydämeni palasi rauhalliseen, tasaiseen rytmiinsä.

Myötätuntoni Kiinassa olevia harjoittajia kohtaan oli lisääntynyt siitä lähtien, kun vaino alkoi vuonna 1999. Menin Pekingiin auttamaan ja tukemaan rohkeita kiinalaisia harjoittajia ja näyttämään heille, että he eivät olisi yksin tässä kauheassa tilanteessa. Halusin myös, että se olisi herättävä kehotus maailmalle, jotta eri maiden hallitukset tekisivät jotain vainon lopettamiseksi.

Me länsimaalaiset kokoonnuimme Tiananmenin aukiolle, nostimme julisteemme, jossa luki kiinaksi ja englanniksi: Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys. 20 sekunnin kuluttua meitä ympäröivät valkoiset linja-autot ja poliisiautot. Jouduimme häirinnän ja väkivallan kohteeksi, mutta onnistuimme säilymään hengissä ja meidät karkotettiin maasta seuraavana päivänä. Asia, joka kosketti sydäntäni, oli, että jopa ennen kuin lähdimme Kiinasta, ulkoministeri oli esitellyt jyrkän julkilausuman, jossa hän tuomitsi Kiinan hallinnon ja tuki meitä.

Palattuamme Ruotsiin tapasimme tiedotusvälineet, ja minua haastateltiin sekä radiossa että televisiossa. Pekingin tapahtumien jälkeen epämiellyttävä tunteeni olla keskipisteenä oli kadonnut. Se oli hienoa ja tuntui hyvin helpolta, ja tulin erittäin tietoiseksi siitä, miten kiintymyksemme rajoittavat meitä ja pidättelevät meitä erilaisissa tilanteissa.

Tosiasioiden selventäminen ja tuntevien olentojen pelastaminen

Tämän vuoden kesäkuussa muutamat meistä suunnittelivat Göteborgissa kirjeiden kirjoittamista kansanedustajille meneillään olevasta vainosta, joka on kestänyt 18 vuotta Kiinassa. Meillä oli useita kokouksia ja keskustelimme siitä, kuka ottaa yhteyttä asianomaisiin kansanedustajiin. Minulla oli tilaisuus ottaa yhteyttä edustajaan, jonka kanssa olin ollut yhteydessä vuonna 2003, kun Kiinan pääkonsulaatti yritti lopettaa Falun Gong time -radio-ohjelman. Kokouksissa kävimme läpi erilaisia kirjoitusmuotoja, mutta silti minusta oli vaikeaa kirjoittaa hyvää kirjettä. Sitten kesäloma alkoi, eikä kirjettä koskaan lähetetty.

Kesällä meillä oli autokiertue Ruotsissa. Aloitimme kiertueen Gotlannista Almedals-viikolla. Se oli hyvä paikka ja hyvä tilaisuus tavoittaa yhteiskunta, mukaan lukien tiedotusvälineet ja poliitikot. Meillä oli esittelypöytä hyvällä paikalla lähellä muutamaa suurta uutismediaa ja ihan lähellä yliopistoa, jossa pidettiin useita hyvin järjestettyjä seminaareja ja kokouksia joka päivä. Se merkitsi, että monet näkivät meidät. Kansanedustaja, jolle minun oli tarkoitus kirjoittaa, käveli juuri ohi. Menin puhumaan hänelle ja mainitsin, että olin kirjoittamassa hänelle kirjettä. Hän oli utelias tietämään mistä kirjeessä olisi kyse. Se johti hyvään keskusteluun, joka eteni luonnollisesti.

Hän muisti vielä tapauksen, jolloin Kiinan pääkonsulaatti yritti pysäyttää radio-ohjelman lähettämisen 14 vuotta sitten. Silloin oli helppo käydä keskustelua Falun Gongista ja Falun Gongin harjoittajien vaikeasta tilanteesta Kiinassa.

Olin ajatellut häntä paljon muutamina viikkoina ennen lomaa. Ymmärrän, että oikeamieliset ajatuksemme ovat vahvoja. Nyt olin saanut toisen mahdollisuuden: hän seisoi siellä ja puhui minulle henkilökohtaisesti. Olemme sopineet jatkavamme yhteydenpitoa tänä syksynä.

Tänä aikana sain lisäksi jälleen mahdollisuuden kultivoida kiintymystäni maineeseen. Meillä, Falun Gongin harjoittajilla, on käytössämme joka päivä tunti aikaa lavalla Visbyn keskustassa. Minulta kysyttiin muutamaa viikkoa ennen, voisinko osallistua ja puhua Kiinan konsulaatin aiheuttamasta häiriöstä, joka liittyi vuonna 2003 lähettämääni radio-ohjelmaan Göteborgissa ja viimeisestä tapahtumasta, jolloin he yrittivät estää Linköpingin taidenäyttelyn järjestämisen.

En pidä siitä, että joudun seisomaan lavalla ja puhumaan. Haluaisin mieluummin antaa jonkun toisen tehdä sen, mutta samaan aikaan tajusin, että tämä oli itse asiassa minulle mahdollisuus päästää vähän irti kiintymyksestäni maineeseen. Joten sanoin OK.

Kun tämä tapahtui 14 vuotta sitten, minun piti alkaa palauttaa mieleeni muistiinpanot lukemalla niitä uudelleen. Lopulta palaset loksahtivat paikoilleen, ainakin silloin, kun olin kotona. Mutta kun olimme lavalla ensimmäisenä päivänä, hermostuin, ikään kuin olisin yhtäkkiä menettänyt muistini. Ei auttanut, vaikka olin tehnyt muistiinpanoja aiemmin, sillä unohdin ne heti kun olin ne kirjoittanut. Niinpä pyysin harjoittajaa, joka isännöi, auttamaan laittamalla minulle kysymyksiä. Juuri ennen kuin oli minun vuoroni nousta lavalle, tuli ajatus: muutan asennettani täysin. Sen sijaan, että näen lavalla olemisen epämiellyttävänä asiana, minun pitäisi nauttia siitä! Ja kyllä, se meni hyvin, ja olen kiitollinen siitä, että sain vihjeen ajatella toisella tavalla.

Yksi viimeisistä pysähdyspaikoista autokiertueelle oli Stromstadin kesäfestivaali. Olimme aukiolla esittelemässä harjoitusliikkeitä ja keskustelemassa ihmisten kanssa. Oli mukava sää, joten ympärillämme oli paljon ihmisiä, myös naapuristamme Norjasta. Tapasin naisen, joka mainitsi, että hän oli tutustunut Falun Gongiin aikaisemmin kesällä Olandissa. Se oli autokiertueemme neljäs pysähdyspaikka. Osallistuimme ohjelmaan yhdessä muiden organisaatioiden ja yritysten kanssa, kun Ruotsin kruununprinsessa juhli 40. syntymäpäiväänsä. Tämä nainen tapasi meidät siellä ja oli keskustellut jonkun kanssa. Jälkeenpäin ajattelin, että se oli juuri niin kuin pitikin. Kuvittele, että olisi hienoa, jos jokainen, jonka tapaisimme, sanoisi kuulleensa Falun Gongista aiemmin. Voisimme saavuttaa tämän tavoitteen yhdessä. Tiedän myös, että minun on kultivoitava itseäni paremmin ja työskenneltävä enemmän menestyäkseni.

Olen nyt lähettänyt radio-ohjelmia 15 vuotta vuodesta 2002. Ensimmäisinä vuosina se koski yksinomaan Falun Gongia, joten ohjelmaa kutsuttiin nimellä Falun Gong time. Kun kirja Yhdeksän kommentaaria kommunistisesta puolueesta julkaistiin, halusin sisällyttää sen radio-ohjelmaan. Keskustelin tästä Dafa-yhdistyksen kanssa. Totesimme, että ajatus olisi hyvä ja että ohjelman sisällön pitäisi sitten olla hieman laajempi ja yleisesti Kiinaa käsittelevä. Tammikuusta 2006 lähtien lähetysaikaa pidennettiin 30 minuutista tuntiin ja ohjelman uusi nimi oli Sound of Hope. Ohjelma sisältää tänään uutisia Kiinasta, osan ”Yhdeksästä kommentaarista”, tarinoita perinteisestä kiinalaisesta kulttuurista, kielikursseja ja musiikkia, jotka ovat Dafa-harjoittajien kokoamia. Autan myös tuottamaan Suomessa asuvan harjoittajan tekemän tunnin mittaisen kiinankielisen ohjelman kerran viikossa. On ollut usein vaikeaa tehdä uusi ohjelma joka viikko. Minulta menee koko päivä sen tekemiseen.

Oli aikoja, jolloin tunsin oloni todella huonoksi, ja tuntui vaikealta nousta ylös tekemään ohjelmaa yksin. Uutiset, jotka lähetettiin, olivat kuitenkin tärkeitä. Niissä kerrottiin ihmisille, mitä tapahtuu Kiinassa, erityisesti asioista, joista ei raportoida muissa medioissa Ruotsissa. Kömmin ylös vuoteesta, avasin tietokoneen ja aloin työskennellä. Joitakin tunteja myöhemmin huomasin, että olin palautunut hieman, kun ohjelma oli valmis. Vaikka se kesti vähän kauemmin tällä kertaa, minusta tuntui todella hyvältä. Se sai minut ymmärtämään, että kun teemme jotain suoraselkäisesti, saamme myös apua sen suorittamiseen, vaikka se tuntuisi mahdottomalta. Radion kuunteleminen on niin helppoa tänään. Monet kuuntelevat lähetyksiä mobiililaitteistaan. Joten sen oppiminen tulee olemaan seuraava projektini, jotta voimme tavoittaa enemmän ihmisiä, kun uutisissa selvennetään tosiasioista Kiinassa, joita muut tiedotusvälineet eivät kerro.

Haluan lopettaa muutamiin sanoihin Mestarin opetuksista World Falun Dafa Day -tapahtumassa 2014: "Kultivoi sillä sydämellä, joka sinulla kerran oli, ja menestys on varmaa."

Kiitos Mestari avustasi pelastaessani ihmisiä ja kultivoidessani tässä kallisarvoisessa ajassa!

Kiitos, kaikki ystävät ja harjoittajat! Olkaa hyvä ja osoittakaa kiintymykseni ja puutteet ymmärryksessäni, jos huomaatte niitä.

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.