Suomi: Kiinalaiset matkailijat saavat tietoa Falun Gongista Helsingissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo


Yhä useammat kiinalaiset turistit vierailevat Suomessa, jota kutsutaan "tuhansien järvien maaksi". Falun Gongin harjoittajat hyödyntävät tilaisuuksia tavata heitä ja kumota Kiinan kommunistipuolueen kavalan propagandan vaikutuksia.

Harjoittajat asettelevat omasta halustaan banderolleja ja julisteita, esittelevät Falun Gongin liikesarjoja, keräävät allekirjoituksia vetoomuksiin vainon lopettamiseksi ja keskustelevat turistien kanssa useissa eri turistikohteissa Helsingissä, joka on Suomen pääkaupunki. Suosittuja matkailukohteita ovat Sibeliuksen puisto, Senaatintori, Temppeliaukion kirkko ja Hesperian puisto.

 
Ryhmä kiinalaisia opiskelijoita lukemassa julisteita Falun Gongista Senaatintorilla

 
Turistit lukevat julisteita Senaatintorilla.

Terveydelliset ja henkiset hyödyt

Eräänä päivänä, kun harjoittajat tekivät meditaatioharjoitusta, saapui kiinalainen ryhmä turisteja. He pysähtyivät lukemaan julisteita ja eräs ryhmästä alkoi kertoa muille, mitä hän oli Kiinassa nähnyt televisiossa Falun Gongista.

Harjoittaja keskeytti meditoinnin ja meni puhumaan heidän kanssaan. Hän selitti, kuinka Falun Gong -menetelmä edisti hänen terveyttään ja kuinka totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden periaatteet kohottivat hänen mielensä ja sydämensä luonnetta. Turisti näytti vaikuttuneelta. Harjoittaja selvensi sitten ryhmälle, kuinka kommunistinen puolue on vuosien varrella halventanut Falun Gongia tekaistuilla tarinoilla. Lopulta turisti sanoi, että hän luopuisi jäsenyydestään kommunistipuolueen järjestöihin.

Kiinalainen liikemies Guangxin maakunnasta sanoi arvostavansa sanoja, joita oli harjoittajien esille laittamissa julisteissa. "Puolue on tehnyt monia huonoja asioita. Kaksi vanhempaa veljeäni kuolivat molemmat kulttuurivallankumouksessa", hän kertoi. Hän pyysi harjoittajaa auttamaan häntä eroamaan kommunistipuolueen järjestöistä. Lähtiessään hän otti kuvia julisteista ja banderolleista näyttääkseen niitä kotona ystävilleen.

 
 
Harjoittajien ryhmäharjoitus Sibeliuksen puistossa veti puoleensa monia katsojia.

Turistiopas osoittaa tukeaan

Jotkut harjoittajat keskustelevat usein ensin turistioppaiden kanssa Falun Gongista ennen kuin lähestyvät turistiryhmää. Kerran, kun harjoittajat olivat tekemässä harjoitusliikkeitä ja esillä oli julisteita, eräs turisti kysyi: "Miksi poliisi ei tule ja pidätä heitä [harjoittajia]?" Opas selitti hänelle, että Falun Gong on hyväksytty monissa maissa ja ainoastaan Kiinassa sitä tukahdutetaan.

Toinen turistiopas sanoi: "Minä todella ihailen Falun Gongin harjoittajia. He protestoivat Kiinan suurlähetystön edessä riippumatta säästä, kesästä tai talvesta, jopa lumisateessa. On satanut vettä koko päivän, mutta harjoittajat tulivat joka tapauksessa, ja he olivat täällä paljon ennen meidän tuloamme. Tiedän, että he kohtaavat vääryyttä Kiinassa [uskonsa takia]." Kuultuaan nämä sanat monet turistit menivät harjoittajien luo saadakseen lisätietoa Falun Gongista.

 
Turisti allekirjoittamassa vetoomuksen Hesperian puistossa tukeakseen Falun Gongia

Hämmennyksen poistaminen

Harjoittaja puhui kerran viiden Etelä-Kiinasta tulleen turistin kanssa. Yksi heistä sanoi, että hän uskoi kristinuskoon ja ettei hänen tarvinnut erota kommunistipuolueesta. Harjoittaja selitti hänelle, että jos henkilö oli luvannut omistautua puolueelle, miten hänen uskontonsa auttaisi häntä? Matkailija ajatteli sitä ja suostui myöhemmin eroamaan KKP:stä.

Eräs kiinalainen turisti sanoi, ettei hän pitänyt Falun Gongista. Kun häneltä kysyttiin syytä, hän sanoi, että hänen vaimonsa on Falun Gongin harjoittaja ja hänet on pidätetty, koska hän protestoi Pekingissä, mikä vaikutti hänen (kertojan) elämään.

Harjoittaja kysyi, oliko hän huomannut positiivisia muutoksia vaimossaan tämän alettua harjoittaa. Mies oli hiljaa, ajatteli.

Harjoittaja selitti sitten; "Tämän takia, kun hallitus halventaa Falun Gongia ilman syytä, hän nousisi ylös ja kertoisi ihmisille, mikä on oikein ja mikä on väärin, vaikka hän tietää, että sillä voi olla seurauksia."

Loppujen lopuksi mies otti vastaan materiaalia harjoittajalta ja sanoi lukevansa sen.

"Tämä [elinryöstö] on järjetöntä!"

Kiinalainen mies, joka asuu Malesiassa, seurasi pitkän aikaa, kun harjoittajat tekivät liikeharjoituksia. Hän puhui heidän kanssaan Kiinan vainosta ja järkyttyi kuultuaan valtiojohtoisesta elinryöstötoiminnasta eläviltä harjoittajilta taloudellisen hyödyn vuoksi. "Tämä [elinryöstö] on järjetöntä", hän kommentoi: "Tiesin, että kommunistipuolue on paha, mutta en tiennyt, että se oli tullut tällaiseksi." Hän allekirjoitti vetoomuksen tukeakseen Falun Gongia ja sanoi, että hän kertoisi ystävilleen siitä, mitä tapahtuu Kiinassa.

Kaksi turistia Hongkongista tulleesta ryhmästä pysähtyi ja he sanoivat, että heillä oli vain 15 minuuttia aikaa. "Mutta haluamme oppia harjoitukset. Voisitko opettaa meitä? "Kysyi yksi heistä. He oppivat ensimmäiset neljä harjoitusta ja sanoivat, että he jatkavat palattuaan Hongkongiin.

 
Matkailija allekirjoittaa vetoomuksen Kampissa, Helsingin keskustassa.

Myös muiden maiden matkailijoita kiinnosti saada tietää Falun Gongista ja monet allekirjoittivat vetoomukset, joissa vaaditaan lopettamaan Kiinan julmuudet. Luisa, turistiopas, vie usein omia ryhmiään lukemaan harjoittajien julisteita ja kertoo heille Kiinassa tapahtuvista elinryöstöistä. "Minusta on tärkeää, että he tietävät kaiken tämän", hän sanoi.

http://en.minghui.org/html/articles/2017/9/29/165591.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.