Allekirjoitusten luovutus ”Salattu Totuus” -taidenäyttelyssä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Jo vuosia Falun Gongin harjoittajat ovat järjestäneet aktiviteetteja eri puolilla Suomea, tiedottaneet vainosta ja keränneet ihmisiltä allekirjoituksia vetoomuksiin vainon lopettamiseksi Kiinassa. Tällä kertaa vetoomukset olivat vuosilta 2014–2017, ja allekirjoituksia on yli 20 000.

Allekirjoitukset luovutettiin 25.09.2017 eduskunnan ihmisoikeusverkoston puheenjohtaja Eva Biaudetille, joka oli saapunut paikalle kutsuvieraana avustajansa Karin Ringbomin sekä ihmisoikeusverkoston osastosihteeri Katja Nolvin kanssa.

 
Suomen Falun Dafa -yhdistyksen puheenjohtaja Sinikka Suontakanen luovuttaa vetoomusten allekirjoitukset kansanedustaja Eva Biaudetille (keskellä).

Olemme jo viidentoista vuoden ajan kirjoittaneet vetoomuksiimme: ”Vetoamme Suomen päättäjiin, jotta he kiinnittäisivät kaikissa kiina-suhteissaan painokkaasti huomiota Falun Gongin harjoittajien vainoon ja vaatisivat sen välitöntä lopettamista.” Toivomme, että myös Suomen nykyinen hallitus tekee parhaansa antaakseen virallista tunnustusta kaikkien hädänalaisimmassa asemassa oleville vainotuille kiinalaisille.

Samalla vierailla oli tilaisuus tutustua kuvataiteilija Henna Pohjolan taidenäyttelyyn Salattu Totuus, joka kertoo Falun Gongin harjoittajien järkähtämättömästä rohkeudesta pitää kiinni vakaumuksestaan Kiinan valtion brutaalin vainon alla.

Salattu Totuus -näyttely:

Etusalissa on esillä kookkaita muotokuvapiirroksia Falun Gongin harjoittajista. Takasalissa esitetään palkittua Human Harvest -dokumenttia, joka kertoo elinryöstöistä Falun Gongin harjoittajilta ja muilta mielipidevangeilta. Pienessä salissa on esillä kuvia vainossa kuolleista harjoittajista sekä dokumenttivalokuvia ihmisoikeustyöstä vuosien varrelta ja infopiste, jossa on vetoomus ja esitteitä.

 
Henna Pohjola kertomassa teoksistaan ja kiinalaisesta perinnetaiteesta


 
Vieraat tutustuvat pienen salin muistotauluihin vainossa kuolleista harjoittajista sekä valokuviin ihmisoikeustyöstä vuosien varrelta.


Vieraita sävähdytti teosten suuri koko. Taiteilijan pikkutarkka työ ja syvällinen perehtyneisyys kiinalaiseen perinnetaiteeseen saivat osakseen ihailua.

Henna Pohjola kertoi vieraille teostensa työvaiheista, muotokuvataiteen historiasta sekä piirroksiin liittyvien henkilöiden vainokertomuksista.

Vieraat olivat aidosti hämmästyneitä siitä vaikutuksesta, joka tällaisilla teoksilla on. Moni aisti muotokuvien henkilöissä surumielisyyden, mutta myös ilon, toivon ja tyyneyden.

Eva Biaudet: ”On hämmästyttävää, miten kuvataiteen kautta voi kohdata ihmisiä. Se tulee iholle ja sydämeen! ”

Salattu Totuus -näyttely on avoinna Galleria Heinossa 9.9. - 8.10.2017.

Taustaa

Kiinan kommunistipuolueen (KKP) entinen johtaja Jiang Zemin ohitti muut politbyroon pysyvän komitean jäsenet ja käynnisti väkivaltaisen Falun Gongin vainon heinäkuussa 1999.

Vaino on johtanut tuhansien Falun Gongin harjoittajien kuolemaan viimeisten 16 vuoden aikana. Kidutettuja on lukuisia, ja harjoittajia tapetaan heidän sisäelintensä vuoksi. Jiang Zemin on suoraan vastuussa brutaalin vainon aloittamisesta ja sen jatkumisesta.

Hänen henkilökohtaisessa ohjauksessaan KKP perusti laittoman turvallisuuselimen, "6-10-viraston", 10. kesäkuuta 1999. Organisaatio ohittaa poliisivoimien ja oikeuslaitoksen päätösvallan viraston toteuttaessa Jiangin antamia määräyksiä koskien Falun Gongia: ”Mustatkaa heidän maineensa, saattakaa heidät vararikkoon ja tuhotkaa heidät fyysisesti.”

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.