New York: Nuoret harjoittajat jakoivat kokemuksiaan Manhattanilla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafa -kultivointimenetelmän nuoret harjoittajat jakoivat kokemuksiaan Manhattanilla New Yorkissa 19. elokuuta 2017. Yli 20 harjoittajaa kertoi kokemuksistaan sisäänpäin katsomisessa, itsensä kehittämisessä, kiintymyksistä irti päästämisessä ja tiedon lisäämisessä Kiinassa tapahtuvasta vainosta.

 
Falun Dafan kokemustenjako nuorille harjoittajille

 
 
 
 
 
Nuoret harjoittajat jakoivat kokemuksiaan.

Kultivoinnin jatkaminen

Nuori tyttö kertoi, miten hän alkoi harjoittaa Falun Gongia kuusivuotiaana. Akateemisten paineiden ja vainon vuoksi hän vähitellen kiinnitti yhä vähemmän huomiota kultivointiin. Erilaiset päivittäiset harrastukset ja viihde saivat hänet tuntemaan itsensä tyhjäksi ja pessimistiseksi.

Eräänä päivänä hän osallistui Fa’n ryhmäopiskeluun ja harjoittajien yhteiseen kokemusten jakamiseen, ja tämä kannusti häntä tulemaan ahkerammaksi kultivoinnissaan. Hän jatkoi myös Kiinassa tapahtuvan vainon tiedottamista ihmisille.

Työpaikalla hänellä oli erilaisia ongelmia, mutta päästettyään irti kiintymyksistään hän tunsi olonsa helpottuneeksi, ja suhde työtovereihin parani.

Muutettuaan meluisaan ja ahtaaseen kiinalaisyhteisöön hän ei aluksi pitänyt siitä, koska oli tottunut elämään mukavissa kotioloissa. Hän oli kuitenkin tietoinen siitä, että vaikeuksien kestäminen oli hänelle tilaisuus parantaa luonteen laatuaan. Hän totesi, että nyt hän tavoitti useampia ihmisiä, joille kertoa harjoitusmenetelmästä.

Tosiasioiden selventäminen kasvotusten

Nuori mies, joka muutti Yhdysvaltoihin muutama vuosi sitten, puhui siitä, miten hän ei alussa uskaltanut puhua ihmisille Falun Gongista kasvokkain. Sen sijaan hänellä oli Falun Gongista ja vainosta kertovia esittelytauluja eri turistikohteissa, jotta kiinalaiset turistit saisivat tietää totuuden vainosta.

Ymmärrettyään, että hänen on tehtävä enemmän, hän ponnisteli oppiakseen muutamia englanninkielisiä lauseita, ja nyt hän pystyy puhumaan myös opettajilleen ja luokkatovereilleen Falun Gongista. Hän keskustelee myös turistien kanssa Falun Gongin vainosta Kiinassa.

”Katsomalla sisäänpäin selvisin ristiriidoista aviomieheni kanssa”

Naispuolisella yrittäjällä oli useita ongelmia avioliitossaan. Kultivointi opetti häntä miettimään asiaa ja katsomaan sisäänpäin. Hän päätti, että hänen pitäisi ajatella miehensä tarpeita ennen omiaan. Nähtyään tämän myös hänen miehensä, joka oli harjoittaja, alkoi katsoa sisäänpäin.

Avioliitto muuttui sopusointuisemmaksi. Jonkin ajan kuluttua heille syntyi lapsi, ja hän huomasi, että vauvan hoitaminen auttoi häntä luopumaan itsekkyydestä ja kärsimättömyydestä.

Uskoa vakaasti Mestariin ja Fa’han

Eräs nainen kertoi, miten hän eräänä päivänä sai äkillisen selkäkivun. Hän yritti lievittää kipua tavanomaisin menetelmin, mutta turhaan. Hän alkoi opiskella Fa’ta intensiivisemmin, mutta kipu ei hellittänyt.

Kun hän ymmärsi, että hänellä oli epäilyksiä ja epäröintiä, hän vahvisti päättäväisesti uskoaan Mestariin ja Fa’han. Hän jatkoi Fa-opiskelua, lähetti oikeamielisiä ajatuksia ja kertoi ihmisille vainosta Kiinassa. Neljän kuukauden kuluessa kipu oli kadonnut.

Kiintymyksistä luopuminen

Mieshenkilö kertoi, kuinka hän nuorempana oli mennyt äitinsä kanssa harjoittamaan Falun Gongia. He puhuivat ihmisille Falun Gongista ja opettivat heille harjoitusliikkeitä kotonaan. Viime vuosina heillä oli käynyt yli 1000 henkilöä.

Varttuessaan hänelle kehittyi kiintymys kuuluisuuteen, henkilökohtaisiin intresseihin ja tunteeseen, aivan kuten hänen luokkatovereillaan. Viime aikoina hän oli alkanut ymmärtää paremmin kultivoinnin merkityksen, ja hänestä tuli päättäväisempi uskossaan Mestariin ja Fa’han. Hän kiinnitti enemmän huomiota henkilökohtaiseen kutivointiin päästäkseen kiintymyksistään.

Konferenssiin osallistuneet nuoret harjoittajat kertoivat, että heitä kannustivat toisten kokemukset. Eräs heistä sanoi: "Emme saa unohtaa kultivointia tai tehtäviämme vain siksi, että olemme nuoria."

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/8/27/165189.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.