Neljä Falun Gongin harjoittajaa tuomittiin salaisessa oikeudenkäynnissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Neljä Falun Gongin harjoittajaa Nanchongista tuomittiin vankilaan salaisessa oikeudenkäynnissä, koska he kieltäytyivät luopumasta vakaumuksestaan Falun Gongiin.

Wang Fengying, Chen Yixin, Cao Xiaolan ja hänen sisarensa Cao Shulan pidätettiin seitsemän muun paikallisen Falun Gongin harjoittajan kanssa 1. syyskuuta 2016.

Cao Xiaolan vapautettiin myöhemmin takuita vastaan, kun häneltä löydettiin kasvain lääkärintarkastuksen yhteydessä. Muut kolme naista ovat edelleen vangittuina.

Wangin perhe on yrittänyt tavata häntä paikallisessa Huafengin pidätyskeskuksessa toukokuusta 2017 lähtien, mutta heille on aina kerrottu, ettei Wangia pidetä siellä. Perheen palkkaama asianajaja sai tietää, että Wang oli kyseisessä pidätyskeskuksessa, mutta perhetapaamiset oli häneltä kielletty.

Asianajaja lähetti puolustusperusteluja Gaopingin käräjäoikeudelle. Vasta tämän jälkeen tuomioistuin ilmoitti asianajajalle, että Wang, Chen ja Cao'n sisarukset oli tuomittu vankilaan heinäkuussa 2017 ja ettei tuomiosta voinut valittaa. Tuomioistuin ei sanonut, milloin oikeudenkäynti oli pidetty tai milloin he olivat saaneet tuomiot tai miksi virallista oikeudenpäätöstä ei ollut lähetetty asianajajille ja perheille.

Wangin perhe kiirehti pidätyskeskukseen kuultuaan asianajajan uutiset. Lopulta heille annettiin mahdollisuus tavata Wang, joka kertoi saaneensa 1,5 vuoden vankeustuomion ja 3000 yuanin sakot. Pidätyskeskuksen vartijat sanoivat, että hänet siirrettäisiin pian Yangmahen naisvankilaan. Kolmen muun harjoittajan tuomiot ovat tutkittavina.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/8/28/165203.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.