Ihmisoikeusasianajaja David Matasille myönnettiin Gandhin rauhanpalkinto

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

 
Kanadalainen ihmisoikeusasianajaja David Matas esittelee saamaansa palkintoa Mahatma Gandhin rauhanpalkinnon juhlatilaisuudessa Winnipegissä 8. kesäkuuta 2017. (Zheng Liu/Epoch Times)

Tunnettu kanadalainen ihmisoikeusasianajaja ja Nobelin rauhanpalkintoehdokas David Matas (asuu Winnipegissä) on saanut uuden tunnustuksen, tällä kertaa omassa kotikaupungissaan.

Mahatma Gandhi -keskus esitteli 8. kesäkuuta rauhanpalkinnot vuosille 2016 ja 2017. Palkinnon saivat Matas ja winnipegiläinen filantrooppi Art DeFehr.

Vuosittain myönnettävä rauhanpalkinto otettiin käyttöön vuonna 2010. Sillä tunnustetaan ja kunnioitetaan ”alkuperäisiä ajattelijoita ja konfliktinratkaisun käynnistäjiä".

Matas on osallistunut lukuisiin tutkimuksiin ihmisoikeusrikkomuksista, muun muassa viime vuosina Falun Gongin harjoittajiin kohdistunut ja edelleen jatkuva vaino, joka koskee Kiinan valtion hyväksymää elinryöstötoimintaa. Tutkimustyöstään hän on ollut Nobelin rauhanpalkintoehdokkaana yhdessä Kanadan entisen apulaisulkoministeri David Kilgourin kanssa.

Paikallinen kansanedustaja Doug Eyolfson puhui tapahtumassa. Hän kehui Matasia sekä DeFehriä Gandhia lainaten: "Paras tapa löytää itsensä on kadottaa itsensä muita palvellessa.”

Matas sanoi puheessaan, miten tärkeää on, että vapaan maailman ihmiset tukevat niitä, jotka ovat alistettuja omassa maassaan.

"Me, jotka olemme Kiinan, Iranin tai Eritrean ulkopuolella, olemme niitä, joiden on edistettävä Mahatma Gandhin arvoja näissä maissa, koska niissä maissa asuvat ihmiset ottavan suuren riskin, jos he tekevät sen itse", hän sanoi.

"Tämä on yksi syy, miksi olen aktiivisesti taistellut Kiinassa tapahtuvaa joukkotuhoamista vastaan ja tutkinut tapauksia, joiden kohteiksi joutuvat muun muassa tiibetiläiset, buddhalaiset, uiguurimuslimit ja kotikristityt. Tämä liittyy myös heihin kohdistuviin elinryöstöihin, lähinnä Falun Gongin harjoittajiin."

The Epoch Timesin haastattelussa Matas sanoi: Jotta Gandhin arvot pysyisivät elossa, ne on päivitettävä vastaamaan nykypäivän olosuhteita.

Gandhi kykeni protestoimaan Iso-Britannian läsnäoloa vastaan Intiassa, "mutta Kiina ei tietenkään hyväksy sellaista protestia", hän selitti.

"Se ei hyväksy Falun Gongia eikä Falun Gongin mielenilmaisuja tai Falun Gongin ihmisoikeuksien tukemista, joten se on täysin erilainen tapaus".

Matas kertoi saaneensa palkinnon hänen tekemänsä ihmisoikeustyön kannustukseksi ja vakuudeksi. ”Palkinto on tärkeä, koska se kunnioittaa Gandhin arvoja ja on myös paikallinen palkinto”, hän sanoi.

Olen ”paikallinen tuote” ja edustan paikkakuntaa, joten on aina kunnia olla samanvertainen, koska muut ovat niitä, jotka tuntevat sinut parhaiten."

Mahatma Gandhin rauhanpalkinnon aiemmat saajat ovat Izzeldin Aboulaish, joka tunnetaan nimellä "Gazan tohtori"; Avrum Burg, Israelin Knessetin entinen puhemies; Senaattori Romeo Dallaire; Senaattori Murray Sinclair, Gail Asper ja Moses Levy heidän Kanadan ihmisoikeusmuseolle tekemästään työstä.

Englanniksi:
http://www.theepochtimes.com/n3/2256520-canadian-human-rights-lawyer-david-matas-honoured-with-gandhi-award/

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.