Tavallinen, mutta samalla hyvin poikkeuksellinen äiti

 
Jennifer (keskellä) sisartensa, äitinsä ja isänsä kanssa (kuva Jennifer Zeng)

Lapsuudessani oli aika, jolloin vihasin äitiäni.

Ei ollut väliä, kuinka hyvin käyttäydyin ja kuinka monta palkintoa voitin koulussa, hän ei koskaan välittänyt saavutuksistani tai arvostanut minua. Joskus mietin, järkyttyisikö hän jos kuolisin?

Kun viimein oli aika jättää koti ja lähteä yliopistoon, olin erittäin tyytyväinen; olin valinnut koulun, joka sijaitsi tuhansien kilometrien päässä kotoa.

Rakastuin yliopistoaikana. Kun suhde poikaystävääni syveni, tuntui siltä, etten voinut salata häneltä mitään. Hän oli hyvin yllättynyt huomatessaan äärimmäisen asenteeni äitiäni kohtaan. Olin hyvin pahoillani siitä, ettei hän ollut minun puolellani tässä asiassa.

Poikaystäväni avarakatseisuus kuitenkin vähitellen sulatti mielipahan sydämessäni. Hän yritti aina vakuuttaa minulle, ettei maailmassa olisi vanhempia, jotka eivät rakastaisi lapsiaan.

Vanhempien uhraukset

Myöhemmin menimme naimisiin ja saimme ihastuttavan tyttären. Aloin muistella äitini sanoja, jotka ärsyttivät minua ollessani lapsi: "Vanhempiensa uhrauksia ei ymmärrä ennen kuin itse tulee vanhemmaksi" tai "Ei ole väliä kuinka kauas lapsi matkustaa, hän on aina äitinsä mielessä" ja niin edelleen.

 
Jennifer ja hänen äitinsä Jenniferin ollessa vuoden ikäinen (Kuva Jennifer Zeng)

Kerran, kun tyttärelläni oli keuhkokuume, minusta tuntui siltä kuin valtava kivi painaisi sydäntäni ‒ pystyin tuskin hengittämään. Kiirehdin viemään hänet sairaalaan keskellä yötä.

Sitten yhtäkkiä muistin tarinan, jonka äitini oli kertonut minulle aiemmin. Hän joutui työskentelemään huonoissa olosuhteissa syrjäisellä vuoristoalueella. Ollessani vuoden vanha, sairastuin yllättäen tuhkarokkoon ja minulla oli erittäin korkea kuume. Äitini oli todella peloissaan. Hän kantoi minua sylissään ja käveli kymmeniä kilometrejä vuoristopolkuja pimeässä, kunnes hän saapui kaupunkiin ennen aamunkoittoa etsimään hoitoa.

Tyttäreni kasvamisen myötä sanojen merkitys "Vanhempiensa uhrauksia ei ymmärrä ennen kuin itse tulee vanhemmaksi" tuli minulle selkeämmäksi ja konkreettisemmaksi. Eräänä päivänä ymmärsin yhtäkkiä, että syy, miksi äitini oli ollut niin ankara ja tiukka minulle oli, että hän ei halunnut minusta tulevan liian omahyväistä ja ylimielistä.

Tämän tajutessani asuin valitettavasti jo tuhansien kilometrien päässä äidistäni ja minulla oli hyvin vähän mahdollisuuksia ilahduttaa vanhempiani.

Suuri äidinrakkaus

Kuitenkin vasta vapauduttuani Pekingin naisten pakkotyöleiriltä, jossa olin vangittuna vuoden ajan Falun Gongin harjoittamisesta, ymmärsin todella, kuinka suuri äidinrakkaus voi olla.

 
Jennifer Zeng harjoittamassa Falun Gongia puistossa Shenzhenissä Kiinassa 1998. (Kuva Jennifer Zeng)

Pian vapautumiseni jälkeen, kun menin takaisin kotikaupunkiini vierailemaan vanhempieni luona, sain tietää, että sisareni oli erotettu työstään ja pidätetty Falun Gongin harjoittamisesta. Hän joutui piileskelemään ikään kuin olisi etsintäkuulutettujen listalla.

En voinut kuvitella, kuinka suuri isku tämä oli ollut äidilleni, joka oli aina ollut niin ylpeä kolmesta tyttärestään. Kiinan erityisessä ympäristössä, jossa kaikki olivat kommunistipuolueen aivopesemiä ja jossa Falun Gongin harjoittajien perheenjäseniä voitiin myös vainota, monet ihmiset olivat valinneet niiden perheiden painostamisen, joissa harjoitettiin Falun Gongia.

Siihen asti kukaan ei ollut tiennyt kuinka mahtava äitini oli. Hän ei valittanut tai syyttänyt meitä mistään eikä hän edes osoittanut kenellekään pelkäävänsä tai olevansa huolestunut.

Kun siskoni, joka piileskeli ja työskenteli pienessä baarissa toisessa kaupungissa noin 150 kilometrin päässä, otti yhteyttä äitiin, hän lähti välittömästi bussilla tapaamaan siskoani. Saadessaan tietää, ettei sisarellani ollut omaa huonetta lepäämiseen tai edes minkäänlaista paikkaa säilyttää vaatteitaan, äitini päätti matkustaa joka toinen päivä kahden kaupungin väliä bussilla ja tuoda hänelle puhtaita vaatteita ja hakea likaiset vaatteet pestäviksi.

Jotta äitini alakerrassa asuvat ihmiset eivät olisi saaneet vihiä siskoni olinpaikasta, äitini suunnitteli aina matkansa saman päivän ajaksi ja otti mukaansa mahdollisimman vähän matkatavaroita niin, ettei kukaan arvaisi hänen matkustavan toiseen kaupunkiin. Hänen oli matkustettava edestakaisin noin 300 kilometriä yhdessä päivässä.

Pitkän bussimatkan lisäksi hän joutui käyttämään myös paikallisbusseja useaan kertaan molemmissa kaupungeissa. Tärkeintä oli olla hyvin varovainen, ettei poliisi kiinnittäisi huomiota tai seuraisi häntä. Muussa tapauksessa sisareni olisi saattanut joutua välittömään vaaraan. Kuka olisi voinut kuvitella, että eläkkeellä oleva vanha nainen voisi toimia niin sukkelasti ja älykkäästi hämäten ammattivakoojia ja ilmiantajia?

Pidätys
Kun palasin kotiin vapauduttuani työleiriltä, äitini ja siskoni olivat eläneet tällaista elämää kuukausia.

 
Jennifer Zeng äitinsä kanssa vuoden 1999 alussa ennen Falun Gongin vainoa. (kuva Jennifer Zeng)

Päätin auttaa siskoani löytämään turvallisemman ja paremman paikan olla piilossa. Kuitenkin, kun kaikki oli tehty ja järjestetty, ja kun nousin suunnitellusti junaan tavatakseni sisareni, hän ei ollut siellä.

Tietämättä mitä tehdä, minun oli päästävä junasta ulos seuraavalla asemalla noin 50 kilometrin päässä ja sitten otettava taksi takaisin vanhempieni luo. Koska en tiennyt, mitä siskolleni oli tapahtunut, miten olisin voinut vain lähteä?

Oli varhainen aamu, kun saavuin paikalle. Tullessani sisään näin lattialla hajallaan olevia matkatavaroita, ja äitini yritti järjestellä paikkoja kuntoon.

Kun hän näki minun palanneen, hän sanoi kasvot täysin ilmeettöminä: "Siskosi pidätettiin eilen. Nämä ovat kaikki hänen matkatavaroitaan, joita veli juuri otti vastaan pidätyskeskuksesta. Tässä on kuitti poliisin takavarikoimista tavaroista."

Yhtäkkiä isäni työnsi minut ulos ovesta ja huusi: "Mene! Mene pois! Älä seiso täällä ja odota, kunnes poliisi saa tietää, kenen oli tarkoitus matkustaa sisaresi kanssa!"

Seisoin siellä, kauhistuneena. Katsoin äitini kasvoja ja yhtäkkiä huomasin, että hän näytti paljon vanhemmalta kuin vuosi sitten erottuamme. Suurin osa hänen hiuksistaan oli harmaantunut. Hänen silmänsä olivat tyhjät ja kuivat, ikään kuin mikään ei liikuttaisi häntä enää hänen nähtyään niin paljon pahuutta.

Purin hampaita yhteen, käännyin sitten ympäri ja kävelin nopeasti pois. Koska en ollut itse turvassa, en voinut auttaa sisartani enää. Tiesin kuitenkin, että äiti auttaisi häntä edelleen. Äiti menisi pidätyskeskukseen tapaamaan häntä ja pitäisi hänestä huolta.

Hyväksyä ja suojella

Äidinrakkaus, ehdoton äidinrakkaus, joka ei koskaan ollut tuomitsevaa ja joka nousi absurdin poliittisen teatterin yläpuolelle, tukisi aina sisartani ja myös minua.

Myöhemmin onnistuin pakenemaan Kiinasta ja muuttamaan ulkomaille. Yli kymmenen vuoden ajan en ole kertaakaan voinut palata, koska vaino vielä jatkuu. Äitini lensi yksin yli valtameren kahdesti tavatakseen minua.

Kun ystäväni pyysivät häntä jäämään luokseni, hän pudisti aina varovasti päätään, ja tiesin miksi. Isäni oli liian vanha, ja hänen terveytensä ei sallinut hänen matkustaa lentokoneella käydäkseen luonani. Kuinka äiti voisi jäädä luokseni ja jättää isäni yksin Kiinaan?

Viime kerralla, kun saatoin äitini lentokentälle jättääkseni hänelle hyvästit, huomasin, että aina niin lujaluonteisen äitini kasvot muuttuivat yhtäkkiä punaisiksi. Hän kääntyi äkkiä ympäri ja poistui nopeasti, jotta en olisi nähnyt hänen kyyneleitään.

Kun seisoin siellä katsellen äitini kävelevän minusta poispäin punaisessa villapaidassaan, kadoten vähitellen ihmisvirtaan, minulle tuli yhtäkkiä mieleeni "kiinalainen äiti". Kyllä, hän oli tavallinen, mutta samalla hyvin poikkeuksellinen, kiinalainen äiti.

Vaikka hän eli rauhallisella aikakaudella, hän joutui silti kärsimään uudestaan ja uudestaan, katkeria, tarpeettomia ja perusteettomia eroja, jotka tuntuivat kuolemalta. Silti hän ei koskaan valittanut. Ja hän yritti aina tarjota suojaa kaikille rakkailleen.

Kirjoitin tämän artikkelin kyyneleet silmissäni, koska pian on äitienpäivä. Halusin omistaa sen äidilleni, mutta epäröin, koska en halunnut hänen tietävän, että ollessani lapsi minulla kerran oli sellainen äärimmäinen asenne häntä kohtaan.

Äitini on iäkäs, enkä halua järkyttää häntä.

Jennifer Zeng on kirjoittanut kirjan “Witnessing History: One Chinese Woman’s Fight for Freedom and Falun Gong.” Ennen kuin häntä alettiin vainota Kiinassa vakaumuksensa vuoksi, hän oli tutkijana ja konsulttina valtionhallinnon kehittämiskeskuksessa valtion kabinetissa. Hänen tarinansa on kerrottu palkitussa dokumentissa "Free China: The Courage to Believe", jota New Tang Dynasty Television ja World2Be Productions tekivät yhdessä. Zengillä on blogi, ja hän julkaisee Facebookissa.


Englanniksi:
http://www.theepochtimes.com/n3/2249538-an-ordinary-but-extremely-extraordinary-chinese-style-mother/?iid=ob_article_footer_expansion

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.