“Human Harvest” -elokuvan katsojat tuomitsevat elinryöstöt

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo


Peabody-palkittu dokumenttielokuva Human Harvest esitettiin Stanfordin yliopistolla 23. toukokuuta 2017. Kymmeniä katsojia, muun muassa lakimiehiä ja opiskelijoita sekä eläkkeellä olevia tuomareita, näki elokuvan, joka paljastaa Kiinan hallinnon hyväksymät elinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta Kiinassa.

 
Elokuvaesitys

Kahden kanadalaisen ihmisoikeusaktivistin, David Kilgourin ja David Matasin, keräämät asiakirjat osoittavat, että Kiinassa on harjoitettu elinryöstötoimintaa tekemällä elimillä suurta voittoa.

Esityksen jälkeen David Kilgour ja Doctors Against Forced Organ Harvesting (DAFOH) lääkärit elinryöstöjä vastaan -orgaanisaation edustaja, vastasivat yleisön kysymyksiin.

 
Eläkkeellä oleva tuomari Quentin Koppin mielestä YK:n pitäisi ryhtyä toimiin tällaisen rikoksen lopettamiseksi.

Elokuvassa nähdyt julmuudet muistuttivat Quentin Koppia natsien kansanmurhasta. Hän sanoi, että useampien ihmisten pitäisi nähdä elokuva, sillä kenenkään ei pitäisi sivuuttaa asiaa. Tuomari Kopp myös ehdotti, että ihmiset puhuisivat edustajilleen ja pyytäisivät heitä laatimaan lakialoitteen, jossa tällainen rikos olisi rangaistavaa.

Tuomari Kopp uskoo, että kommunistipuolueen tyrannimainen luonto on perussyy Falun Gongin rauhanomaisen ryhmän vainoamiselle.

 
Kapa Lenkov ja hänen poikansa Ivan Lenkov järkyttyivät elokuvan paljastamasta julmuudesta.

Kapa oli kuullut elinryöstöistä, mutta oli silti hämmästynyt rikoksen laajuudesta. Hänen poikansa Ivan oli yllättynyt siitä, että niin monet ihmiset ovat hiljaa, vaikka näyttöä asiasta on todella paljon. Äiti ja poika sanoivat kertovansa ystävilleen siitä, mitä he olivat saaneet tietää tänä iltana.

 
Asianajajat Janice Leyrer ja Richard Weisberg olivat järkyttyneitä. Heidän mielestään useampien ihmisten on saatava tietää hirmuteoista, ja on ryhdyttävä toimiin

Kiinalainen opiskelija Shi sanoi, että hän uskoo elinryöstötoimintaa olevan Kiinassa. Hän sanoi: "Tällaista ei pitäisi tapahtua. Kiinalaisilla pitäisi olla perusihmisoikeudet riippumatta siitä, mihin uskoo. Eläimiäkään ei tule kohdella tällä tavoin, miten siis voidaan ryöstää elimiä vielä elossa olevilta ihmisiltä? Uskon, että nämä murhaajat tullaan jonain päivänä tuomaan oikeuden eteen.”

 
Tohtori Shaheen Mokhtari Kalifornian yliopistosta sanoi olevan uskomatonta, että tällaisia julmuuksia esiintyy vielä 2000-luvulla

Mokhtari sanoi, että hänen sydäntään särki, kun hän katsoi elokuvaa. Qigongin kannattajana hän on kiinnostunut oppimaan Falun Gongia ja teki harjoitusliikkeitä harjoittajien kanssa esityksen jälkeen.

Ennen elokuvaesitystä DAFOH järjesti lehdistötilaisuuden San Franciscon kaupungintalon edessä ja kehotti Kalifornian kaupunginhallitusta kieltämään "elinsiirtoturismin" Kiinaan.

 
David Kilgour sanoi lehdistötilaisuudessa, että Kiinassa tapahtuvaa elinryöstötoimintaa ei enää pidä epäillä, koska todisteet ovat selvät. Hänen mielestään on aika laatia lakeja sen estämiseksi.


http://en.minghui.org/html/articles/2017/5/28/164036.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.