Falun Gongin harjoittajien aktiviteetit - huhtikuun tapahtumat Kiinassa vuonna 1999

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajia Saksassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Puolassa järjesti aktiviteetteja, joissa muisteltiin 25. huhtikuuta 1999 Pekingissä ollutta rauhanomaista mielenilmausta. Huhtikuussa 2017 tulee kuluneeksi 18 vuotta Falun Gongin vainon käynnistymisestä. Harjoittajien tapahtumissa Euroopassa haluttiin antaa lisätietoa Falun Gongin (Falun Dafa) vainosta Kiinassa.

Mielenilmaus Kiinan konsulaatin edessä Münchenissä, Saksassa

 
Ryhmäharjoitus Kiinan konsulaatin edessä Münchenissä

Rauhanomaisessa mielenilmauksessa Kiinan konsulaatin edessä Münchenissa 23. huhtikuuta 2017 Bavarian harjoittajat esittivät banderollein ja tauluin vaatimuksen Falun Gongin vainon lopettamiseksi Kiinassa. Erityisesti kiinnitettiin huomiota kommunistihallinnon ylläpitämiin elinryöstöihin harjoittajilta.

 
Ohikulkija allekirjoittaa vetoomuksen, jossa vaaditaan lopettamaan kohta 18 vuotta jatkunut vaino

Ruotsi: Harjoittajien mielenilmaus Kiinan suurlähetystön edessä ja allekirjoitusten kerääminen

 
Mielenilmaus Kiinan suurlähetystön edessä

Ruotsissa harjoittajat järjestivät aktiviteetteja Tukholmassa 22. huhtikuuta 2017. Aamulla he kokoontuivat Kiinan suurlähetystön eteen, jossa esiteltiin Falun Dafan harjoituksia ja luettiin kirje suurlähetystön henkilökunnalle. Harjoittajat myös keskustelivat ohikulkijoiden kanssa Kiinan vainosta.

Iltapäivällä harjoittajat olivat vilkkaalla Mynttorgetilla kuninkaanlinnan läheisyydessä. Banderolleissa ja julisteissa annettiin lisätietoa Kiinassa tapahtuvasta Falun Gongin vainosta ja elinryöstöistä.

 

 
Ohikulkijat allekirjoittavat vetoomuksen, jossa vaaditaan vainon lopettamista Kiinassa.

Martin ja hänen vaimonsa Anna sanoivat, että tällainen julma vaino on uskomatonta, ja että se voi edelleen jatkua. Martin kauhisteli elinryöstörikoksia; että elimiä otetaan ihmisiltä, jotka eivät ole vahingoittaneet ketään vaan haluavat vain olla parempia ihmisiä.

Anna, ammatiltaan sairaanhoitaja, kommentoi harjoittajien rauhanomaista mielenilmausta: "Se on vaikuttava mielenosoitus, koska he tekevät sitä hiljaa ja arvokkaasti."

Martin ja Anna allekirjoittivat myös vetoomuksen ja sanoivat puhuvansa ystäviensä kanssa, jotta useammat ihmiset voisivat auttaa vainon lopettamisessa.

Ryhmäharjoitukset ja allekirjoitusten kerääminen Sveitsissä

Sveitsissä harjoittajat esittelivät Falun Gongin harjoituksia Bernissä ja Lake Sidessä, Zürichissä, 23. huhtikuuta. Heillä oli myös esillä vetoomus, jossa vaadittiin vainon lopettamista Kiinassa.

 
 
Harjoittajat esittelivät Falun Dafan harjoituksia ja keräsivät allekirjoituksia Bernin Rose Gardenissa

Kuultuaan 10 000 harjoittajan vetoomuksesta, joka tapahtui huhtikuussa 1999 Kiinassa, vanhempi nainen sanoi, että se oli todella rohkeaa, koska heidän on pitänyt olla täysin tietoisia kommunistihallinnon julmuudesta.

Monet ihmiset olivat kiinnostuneita Falun Dafan harjoituksista sen jälkeen, kun he näkivät harjoittajien esittelevän pehmeitä harjoitusliikkeitä ja kuulivat rauhallista harjoitusmusiikkia.

Puolassa Falun Gongin harjoittajat järjestivät rauhanomaisen mielenilmaisun Kiinan suurlähetystön edessä Varsovassa 23. huhtikuuta 2017.

 
Telewizja Polska TVP3, puolalainen televisiokanava haastattelee harjoittajaa

Kiinan suurlähetystön edessä Falun Gongin harjoittajat Huang ja Mateuszem Filipkowskim puhuivat Telewizja Polskan TVP3:lle 25. huhtikuuta. He kertoivat 18 vuotta sitten tapahtuneesta rauhanomaisesta vetoomuksesta ja Kiinan hallituksen järjestämästä julmasta vainosta.

Harjoittajien jatkuvien ponnistelujen tuloksena ihmiset ympäri maailmaa ovat ymmärtäneet totuuden vainosta KKP:n kovasta propagandasta huolimatta.

Jiang Zeministä on tehty yli 200 000 rikosilmoitusta hänen roolistaan vainon käynnistämisessä. Tähän liittyen yli 2,2 miljoonaa ihmistä 30 maassa on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa vaaditaan Jiangin saattamista oikeuden eteen. Euroopan parlamentti ja Yhdysvaltain kongressi ovat hyväksyneet päätöslauselman, jossa tuomitaan KKP:n elinryöstöt eläviltä vangeilta, joista suurin osa on Falun Gongin harjoittajia.

Molemmat harjoittajat pyysivät Puolan hallitusta ja ihmisiä osoittamaan huolestumisensa ja auttamaan lopettamaan KKP:n vaino.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/4/27/162993.html
Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/4/26/162983.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.