Kuudes parlamentaarinen uskonnonvapauteen liittyvä foorumi keskittyy Kiinaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kuudes uskonnonvapautta koskeva foorumi pidettiin Kanadan parlamentissa Ottawassa 3. huhtikuuta 2017. Siinä keskityttiin Kiinan tilanteeseen. Foorumia isännöivät kansanedustajat David Anderson ja Garnett Genuis. Yksi puhujista oli Anastasia Lin (Miss Kanada 2015) sekä tutkijat Andrew Bennett ja David Mulroney. Tapahtumaan osallistui noin 120 edustajaa; Kiina-asiantuntijoita, toimittajia sekä yleisöä.

 
Uskonnonvapautta käsittelevä 6. parlamentaarinen foorumi

 
David Anderson isännöi foorumia

Entinen uskonnonvapauden suurlähettiläs: Ei harhakuvitelmaa Kiinasta

Kanadalainen entinen uskonnonvapauden suurlähettiläs tri Andrew Bennett sanoi puheessaan, että Kiina on edelleen yksi maailman suurimmista uskonnon- ja uskonvapauden rikkojista. Hän huomautti, että Pew-Forumin mukaan, joka on yksi uskonnonvapauden arvostetuimmista tutkimuslaitoksista, Kiina sijoittuu niiden maiden kärikipäähän, joiden hallitukset rajoittavat uskonnollisia yhteisöjä eniten. Viimeisimmässä Pew-Forumin tekemässä raportissa vuodelta 2015 Kiina on niiden maiden listaykkösenä, joissa on uskonnollisten yhteisöjen merkittävimmät ja vakavimmat rajoitukset.

Tri Bennett sanoi: "Meillä ei saa olla sellaista harhakuvitelmaa, että kun Kiina sitoutuu enemmän ja enemmän maailman poliittisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin järjestelmiin, niin sillä ei olisi mitään vaikutusta heidän ihmisoikeustilanteeseensa. Kiinan osallistuessa enemmän kansainvälisiin foorumeihin, moni toivoo, että sitä painostettaisiin parantamaan ihmisoikeustilannettaan sekä parantamaan uskonnonvapautta koskevia sopimuksia, mutta ne pysyivät ennallaan."

Entinen Kanadan suurlähettiläs ja St. Michael’s Collegen yliopiston presidentti & vararehtori Mulroney, sanoi puheessaan: "Kanadan esittelemä huolta ja tukea koskeva viesti voisi olla, kuten kollegani Saksan Suurlähettiläs on kaunopuheisesti sanonut, kuin kynttilä pimeässä vaeltaville ihmisille, jotka muutoin olisivat yksin ja hylättyjä."

 
Tohtori Andrew Bennett (vas.) ja David Mulroney vastasivat kysymyksiin

Kansanedustaja: Käyttäkäämme vaikutusvaltaamme

Yleisö koki foorumin avanneen heidän silmänsä uskontoon kohdistuvalle vainolle Kiinassa

Kansanedustaja Judy Sgro sanoi toimittajalle foorumin jälkeen: "Kanadan täytyy olla erittäin varovainen, ettei se ole naiivi suhteissaan. Meillä on oltava edellytyksiä, kun siirrytään oikeuksiin. Uskonnonvapauden varmistaminen on yksi, mutta on myös turvallisuuskysymys, kun puhutaan esimerkiksi Falun Gongista. Elinryöstöt, nämä uskomattoman kauheat asiat, joista kuulemme edelleen ... Minusta on tärkeää, että Kanadan asukkaina käytämme parlamentaarista vastuuta. On kaikkien kanadalaisten vastuu nousta vastarintaan."

Kansanedustaja David Anderson sanoi haastattelussa: "Yksi minua eniten koskettavista asioista on, kun eräs todistajistamme sanoi, että ”Kanada voi olla kynttilä pimeässä”. Joten keskusteluun osallistuminen ja näiden asioiden esiin tuominen valaisee asioita sekä rohkaisee Kiinan hallitusta toimimaan paremmin kuin aikaisemmin. Meillä on huomattavaa vaikutusvaltaa, jota voimme käyttää ja toivottavasti saada aikaiseksi suuren muutoksen niille kiinalaisille, joita vainotaan heidän uskonsa vuoksi."

Kansanedustaja Harold Albrecht sanoi haastattelussa: "Meidän on puututtava tällaisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Silloin kun ryhdymme kauppasuhteisiin tai poliittisiin suhteisiin, on tärkeää, ettemme pelkää osoittaa vapauden puuttumista Kiinan kansalaisilta. Kiinnittäkäämme kansainvälisen yhteisön huomio näihin epäoikeudenmukaisuuksiin. Meillä kanadalaisilla on velvollisuus siihen. Mielestäni monet vaalipiiristämme, luultavasti 90 prosenttia tai enemmän, kehottaisivat meidän maatamme toimimaan äänekkäämmin ja ilmaisemaan huolemme siitä, että kiinalaiset tarvitsevat perusvapauksia, joita pidämme itsestäänselvyytenä Kanadassa."

Kanadan Falun Dafa -yhdistyksen edustaja puhuu vainosta

 
Kanadan Falun Dafa -yhdistyksen edustaja Joel Chipkar


Joel Chipkar sanoi: "Kiinan entinen presidentti Jiang Zemin halusi tuhota Falun Gongin saatuaan tietää, että 100 miljoonaa ihmistä harjoitti hengellistä harjoitusmenetelmää, jota valtio ei valvonut. Jiang Zemin myös perusti poliisivoimat nimeltään 6-10-virasto, jolla on täydellinen valta lain yläpuolella, joka etsii, pidättää ja tappaa harjoittajia ilman oikeudenkäyntiä ... Hän huusi: "Ettekö usko, että marxismi, materialismi ja ateismi eivät voi voittaa tätä hengellistä asiaa, jota Falun Gong levittää?" Jiang Zemin mobilisoi koko yhteiskunnan vainoamaan Falun Gongia. Hän käynnisti monen miljardin dollarin arvoisen ehtymättömän propagandakampanjan, joka kattoi koko maan."

Chipkar käytti puheessaan ystävänsä He Lizhin henkilökohtaista kokemusta esimerkkinä siitä, miten Kiinan kommunistipuolue (KKP) on vainonnut syyttömiä ihmisiä yli 17 vuotta.

Chipkar huomautti, että KKP oli myös laajentanut propagandansa ulkomaille: "Kommunistipuolue lähettää Falun Gongin harjoittajien nimillä väärennettyjä, irrationaalisia sähköposteja valituille virkamiehillemme manipuloidakseen heitä ajattelemaan, että Falun Gongin harjoittajat ovat outoja ja epävakaita, ja että kommunistipuolueella voi olla oikeus vainoon. Heidän viestinsä kohdistuvat henkilön moraaliseen omaantuntoon ajatuksella, että näitä sähköpostiviestejä luettuaan he kääntävät selkänsä kauheiden rikosten uhreille. Se on pirullinen suunnitelma, joka hyökkää meidän hallituksemme virkamiesten kimppuun täällä Kanadassa hiljentääkseen edelleen uhrien äänet."

Vuoden 2015 Miss Kanada: Vainoajat 'eivät voi koskaan ottaa pois ihmisen henkisyyttä'

 
Anastasia Lin puhuu foorumissa

Anastasia Lin, joka näytteli elokuvassa The Bleeding Edge (1), piti puheen foorumissa. Jotta pystyisi paremmin kuvailemaan Falun Gongin harjoittajien vainoa, Anastasia kävi monien Kiinassa kidutettujen harjoittajien luona. Heidän joukossaan oli kaksi sisarusta, jotka olivat vangittuina 13 vuotta. Heitä kidutettiin sähköpampuilla ja pakkosyötettiin heidän aloitettuaan syömälakon. Vanginvartijat myös pakottivat heidät katsomaan vuorotellen, kun toista pakkosyötettiin julmasti. Tällainen kidutus ei kuitenkaan saanut sisaruksia luopumaan uskostaan.

Anastasia Lin sanoi: "He voivat menestyä jonkin aikaa pidättämällä ihmisoikeusasianajajia ja uskovaisia ja kieltämällä kirjoja sekä estämällä verkkosivujen toiminnan, mutta he eivät voi koskaan sensuroida ihmisen henkisyyttä, eivätkä he voi koskaan ottaa pois meidän mielikuvituksemme voimaa, luovuutta, toivoa ja uskoa. He eivät voi koskaan ottaa pois ihmisen henkisyyttä."

Huomautus

1. Bleeding Edge on esitetty ympäri maailmaa, ja se voitti Gabriel Awards -palkinnon, joka jaettiin 51. kerran.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/4/9/162778.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.