72-vuotias nainen tuomittiin vankeuteen vakaumuksensa vuoksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Luo Shuzi, 72, pidätettiin yhdessä toisen Falun Gongin harjoittajan kanssa lähellä Xiangyangin poliisiasemaa 21. toukokuuta 2016. Hänet vietiin Xinhuanin poliisilaitokselle ja myöhemmin Chaoyangin pidätyskeskukseen. Poliisi teki kotietsinnän ja takavarikoi hänen kotoaan Falun Gong -kirjoja.

Luo tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen Falun Gong -lehtisten jakamisesta lähellä poliisiasemaa. Vaikka vankila oli toistuvasti kieltäytynyt ottamasta häntä vastaan hänen korkeaan ikäänsä ja terveydentilaansa vedoten, lopulta Liaoningin naisvankila suostui ottamaan hänet 28. helmikuuta 2017.

Leukemiasta toipuminen Falun Gongin avulla

Luo'lla diagnosoitiin leukemia vuonna 1994. Hänen perheellään ei ollut varaa hoitoihin, joten hän yritti hoitaa itseään kiinalaisen lääketieteen menetelmin, mutta tuloksetta. Kipuja lieventääkseen Luo pureskeli usein jääkuutioita. Kului kaksi vuotta, kunnes naapuri ehdotti, että hän voisi kokeilla Falun Gongin harjoittamista.

Ilman muita vaihtoehtoja Luo alkoi harjoittaa Falun Gongia, ja vähitellen hänen terveydentilansa koheni. Hän alkoi myös elää Falun Gongin periaatteiden, Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys, mukaan.

Sittemmin Luo ei ole tarvinnut minkäänlaista lääkitystä. Hän pystyy hyvin tekemään erilaisia kotitöitä ja työskentelemään maatilalla. Hän pitää paranemistaan Falun Gongin harjoittamisen ansiona. Se antoi hänelle toisen elämän.

Pidätettiin toistuvasti vainon alettua

Kun Kiinan kommunistihallinto käynnisti brutaalin Falun Gongin vainon 1999, paikallinen poliisi otti Luo'n kohteekseen. Poliisi kävi hänen kotonaan vainoten häntä toistuvasti. Kerran poliisi murtautui Luo'n kotiin ja laittoi hänelle käsiraudat. Hänet vietiin Longchenin poliisilaitokselle kuulusteltavaksi. Häntä myös uhkailtiin ja lyötiin kasvoihin.

Luo sanoi heille: ”Minulla oli aiemmin leukemia, ja Falun Gong pelasti henkeni. Falun Gongin ansiosta terveyteni on hyvä. Kuka teistä voisi antaa minulle sen kaiken? Harjoitin Falun Gongia salaa, mutta nyt aion harjoittaa avoimesti!”

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/3/28/162649.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.