80-vuotias mies sai 11,5 vuoden tuomion Falun Gongin harjoittamisesta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Vainon alettua heinäkuussa 1999 Liu Dianyuan, 80, on toistuvasti pidätetty ja tuomittu vakaumuksensa vuoksi. Ollessaan vankilassa vuodesta 2001 vuoteen 2008 hän joutui tekemään yli kymmenen tuntia raskasta työtä päivittäin. Kun vanginvartijat huomasivat hänen puhuvan muille vangeille, he löivät häntä kasvoihin ja sulkivat hänet eristysselliin. Hänet sidottiin seitsemäksi päiväksi sänkyyn kädet sivuille kahlittuina ("kotka-asento"). Vartijat myös pakottivat hänet ottamaan tuntemattomia lääkkeitä kahdesti päivässä lähes vuoden ajan.

Kun Liu lopulta vapautettiin seitsemän vuoden vankeuden jälkeen 31. heinäkuuta 2008, hän oli kuin luuta ja nahkaa. Hän ei kyennyt seisomaan suorassa ja yski verta. Liu jatkoi Falun Gongin harjoittamista ja toipui vähitellen entiselleen.

Liu'n ollessa vankilassa hänen vaimonsa pidätettiin vuonna 2002 ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön. Heidän kaksi teini-ikäistä lastaan jäi kotiin ilman vanhempiaan. Talvella Kiinan koillisosassa on erittäin kylmää, mutta kahdella lapsella ei ollut varaa lämmittää kotitaloa.

Tytär, joka oli 16-vuotias, lopetti koulunkäynnin ja teki tilapäistöitä elättääkseen itsensä ja 14-vuotiaan veljensä. Hän heräsi usein aamuyöstä tekemään aamiaispannukakkuja ja ajoi sitten polkupyörällä pitkiä matkoja myydäkseen niitä päivittäistavarakauppoihin.

Vapauduttuaan vuonna 2004 Liu'n vaimo ajoi polkupyörällä yli 100 kilometriä päästäkseen käymään miehensä luona, mutta vankilan vartijat eivät päästäneet häntä sisään. Vasta toisella kerralla pyöräiltyään saman matkan hän sai tavata miehensä. Nähtyään toisensa he purskahtivat itkuun.

Pariskunta pidätettiin uudestaan vuonna 2010. Liu pääsi pakenemaan pidätyskeskuksesta, mutta hänen vaimonsa tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen. Heidän kaksi lastaan jäi jälleen kotiin ilman vanhempiaan. Hoitamattomana heidän kotitalonsa pääsi pahoin rapistumaan, ja heidän hedelmäpuutarhastaan tuli joutomaata.

Liu on joutunut jättämään kotinsa, ja hän on vaihtanut asuinpaikkaa useasti vuodesta 2010 lähtien välttääkseen vainoa. Hänet pidätettiin 9. marraskuuta 2015 hänen vieraillessaan sisarensa luona.

Jianpingin läänin oikeus langetti Liu Dianyuanille 11,5 vuoden tuomion 7. huhtikuuta 2016, siksi että hän teki rikosilmoituksen, entisestä Kiinan kommunistipuolueen johtajasta Jiang Zeministä, joka käynnisti Falun Gongin vainon vuonna 1999. Tuomari syytti Liu'ta "kultin käyttämisestä heikentämään lainvalvontaa", mikä on KKP:n yleisin tekosyy vangita Falun Gongin harjoittajia.

Liu'n perhe, joka osallistui oikeudenkäyntiin, sanoi tämän näyttäneen kalpealta ja kärsineen muistinmenetyksestä. Ennen pidätystään hän oli ollut terve.

Liu vietiin vankilaan, vaikka hänen fyysinen kuntonsa ei täyttänyt vankeusrangaistukseen vaadittavia ehtoja.

Kun tytär kävi alkuvuodesta 2017 tapaamassa Liu'ta Shenyangin vankilassa nro.1, hän istui pyörätuolissa näyttäen hyvin heikolta ja laihtuneelta.

Liu'n vaimolta, Liu Yufangilta, evättiin vierailukäynnit, koska myös hän harjoittaa Falun Gongia.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/2/23/162277.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.