Riika: Nobelin rauhanpalkinnon ehdokkaat David Kilgour ja David Matas Latviassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo


11.-15. tammikuuta 2017 Latvian pääkaupungissa Riikassa oli useita tapahtumia, joissa Kanadan entinen Aasian ja Tyynenmeren alueen valtiosihteeri David Kilgour ja ihmisoikeusasianajaja David Matas luennoivat ja antoivat haastatteluja. He myös tapasivat poliitikkoja sekä keskustelivat keinoista lopettaa elinryöstöt Kiinassa. Tapahtumilla haluttiin tiedottaa latvialaisille Kiinan hallinnon hyväksymistä elinryöstöistä mielipidevangeilta. Kohteena ovat erityisesti Falun Gongin harjoittajat. Poliitikkojen tapaamisissa keskusteltiin miten lainsäädännön avulla voitaisiin lopettaa tällaisen väkivallan jatkuminen Kiinassa.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Kilgour ja Matas ovat tehneet tutkimuksia elinryöstöistä mielipidevangeilta Kiinassa. Vuonna 2006 he julkaisivat ensimmäisen tutkimusraporttinsa "Bloody Harvest"; jonka ansiosta he olivat Nobelin rauhanpalkinnon ehdokkaita. Kesällä 2016 yhteistyössä Kiina-asiantuntijan ja tutkivan toimittajan Ethan Gutmannin kanssa he julkaisivat päivitetyn tutkimusraportin "Bloody Harvest/The Slaughter: ”Päivitys” sisältää lisää todisteita Kiinan kommunistipuolueen (KKP) julmuuksista tässä asiassa.

Esitelmä eduskuntatalossa "Kiinan elinryöstöt ja niiden yhteys muuhun maailmaan"

David Kilgour ja David Matas pitivät tammikuun 11. esitelmän "Elinryöstöt Kiinassa ja sen suhde muuhun maailmaan" Saeimassa – Latvian parlamentissa. Tilaisuuteen osallistui kansanedustajia ja ihmisoikeuksien puolustajia. Tämän lisäksi tapaamisia järjestettiin ulkoministeriössä ja oikeusministeriössä sekä yksittäisiä tapaamisia henkilöiden kanssa, jotka päivittäisessä työssään voivat edistää positiivista muutosta tässä asiassa. Jokaisen maan lainsäädännön avulla voidaan tukea elinryöstöjen lopettamista Kiinassa, kuten on tehty Israelissa, Taiwanissa ja Espanjassa.

 
 

Esitelmässään Kilgour painotti, että Kiinassa tapetaan joka päivä noin 250 ihmistä heidän elintensä vuoksi. Uhrit ovat mielipidevankeja, eivät rikollisia. Useimmat heistä ovat Falun Gongin harjoittajia, ja lisäksi on tiibetiläisiä, uiguureja ja kristittyjä. Hän toi myös esille, että hän ja Matas eivät ole Falun Gongin harjoittajia. Hän kertoi tavanneensa Falun Gongin harjoittajia 50 maassa, ja että hän voi selkeästi sanoa heidän kaikkien olevan hyviä ja lainkuuliaisia ihmisiä, täydellinen vastakohta siitä, kuinka Kiinan kommunistihallinto on demonisoinut Falun Gongin harjoittajat.

Matas totesi, että vuoden 2013 Euroopan parlamentin päätöslauselma kehottaa EU:n jäsenvaltioita puuttumaan Kiinan elinryöstöihin ja tuomitsemaan sen avoimesti sekä informoimaan asiasta Kiinaan matkustavia kansalaisiaan. Hän myös painotti, että Latvian perustuslain johdannossa todetaan Latvian ihmisten tuomitsevan kommunistihallinnon rikokset. Hän kehotti yleisöä ymmärtämään, että nämä ovat kommunistihallinnon rikoksia, ja oletti, että yleisöstä tuskin kukaan tietää, onko latvialaisia menossa elinsiirtoihin Kiinaan, ja kuinka monta heitä on. Hän kehotti Latviaa liittymään Euroopan neuvoston yleissopimukseen laitonta elinkauppaa vastaan.

Matas sanoi, että negatiivinen julkisuus ulkomailla tuntuu Kiinan hallinnosta epämukavalta, ja jos tämänkaltainen pieni maa, kuten Latvia, voisi tuomita elinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta Kiinassa, silloin hallinnon olisi ymmärrettävä, että se ei todellakaan voi enää jatkaa. Se varmasti osaltaan nopeuttaisi laittoman elinsiirtotoiminnan loppumista. Hän korosti, että Latvia voisi todella tehdä näin, koska sillä on ollut historiassaan kokemuksia kommunistihallinnon julmuuksista.

Parlamentin jäsenien huoleen siitä, että negatiivinen julkisuus Kiinan elinryöstöistä saattaisi vaikuttaa kielteisesti vapaaehtoisiin elinluovutuksiin Latviassa, kanadalaiset vieraat vastasivat, että mitä enemmän elinluovutusjärjestelmää kehitetään Latviassa, sitä suurempi on elinten saatavuus. Silloin latvialaisten ei enää tarvitsisi mennä elinsiirto-operaatioon Kiinaan. Latvian liityttyä yleissopimukseen se antaisi ennaltaehkäisevää julkista tietoa, jotta ihmiset olisivat tietoisia laittomaan elinkauppaan liittyvistä julmuuksista.

Luento "Bloody Harvest - Kiinan suuri salaisuus"

"Zanis Lipke Memorialissa" pidettiin 11. päivä luento "Bloody Harvest ‒ Kiinan suuri salaisuus", minkä jälkeen vastattiin yleisön kysymyksiin. Tapahtumaan osallistui suurlähetystön henkilökuntaa, kansanedustajia, hallituksen virkamiehiä, elinsiirron hoitohenkilökuntaa, ja jopa elinsiirron asiantuntijoita oli saapunut naapurimaista Liettuasta ja Virosta.

 
Kansanedustaja ja lääkäri Martins Sics

Kansanedustaja ja lääkäri Martins Sics oli myös yksi luentoon osallistujista. Hän sanoi, että EP:n päätöslauselmassa tuomitut elintenpoistot ovat hänelle lääkärinä hyvin lähellä sydäntä. Hän oli tietoinen vankeja koskevista elinryöstöistä Kiinassa. Kiinalaiset lääkärit, joita hän oli tavannut konferensseissa, ovat sanoneet, että on järkevää käyttää niiden elimiä, jotka on tuomittu kuolemaan. Esille on tullut pelottavia kertomuksia ihmisoikeusrikkomuksista, ja että kuolemanrangaistus langetetaan ihmisille ilman oikeudenkäyntiä, mikä eivät noudata poliittisia motiiveja. Näitä ihmisiä yksinkertaisesti vain pidetään vankiloissa, ja heiltä poistetaan kaikki mahdollinen. Sics sanoi, että nämä rikokset eivät ole yhtään vähemmän kauheita kuin natsien tekemät. Hän uskoo, että jokaisen ihmisen tulisi tuomita tällainen toiminta ja yrittää estää se, mikä antaa asialle ylimääräistä painoarvoa ja auttaa kääntämään suuren mittaluokan vääryydet demokratian puolelle.

Latvian Tiibet -yhdistyksen edustaja Janis Martins Skuja sanoi olevansa erittäin kiinnostunut elinryöstöaiheesta ja kaikesta mitä tapahtuu kommunistisessa Kiinassa. Hän huomautti, että tämä luento vahvisti hänen itsevarmuuttaan siihen, että asiasta on puhuttava kaikille. ”Jos tänä päivänä joku on välinpitämätön siitä, mitä tapahtuu muualla, niin jossain vaiheessa joku voi suhtautua välinpitämättömästi siihen, mitä tapahtuu meidän välittömässä läheisyydessämme. Jos ihmiset eivät halua ajatella kansanmurhaa, joka kohdistuu joukkoon ihmisiä, kuten Falun Gong, se on suurin häpeä ja katumus. Mitä enemmän tällaisia luentoja on, sitä parempi.”

Elinsiirtokoordinaattori Tarton yliopistollisesta sairaalasta kertoi, että aikaisemmin hänellä oli tiedossa, että Kiinassa elimiä saadaan rikollisilta, joiden on todettu syyllistyneen rikoksiin. Mutta käyttää ihmisiä ‒ jotka käytännössä ovat Falun Gongin harjoittajia ‒ tähän tarkoitukseen, ja että he lisäksi ovat syyttömiä, muistutti häntä tapauksista, jotka liittyivät Neuvostoliittoon. Silloin ihmiset vain katosivat, eikä kukaan tiennyt heistä sen jälkeen.

Luennon jälkeen vieraat keskustelivat keskenään ja tuomitsivat Kiinassa tapahtuvat elinryöstöt mielipidevangeilta rinnastaen sen holokaustiin. Mutta samaan aikaan heidän oli myönnettävä, että tätä kysymystä on vaikea tuoda valtiotasolle, koska valitettavasti nykyään useimmat maat saavat huomattavaa taloudellista hyötyä yhteistyöstä Kiinan kanssa.

Eräs vierailija sanoi, että jos katsomme läpi sormien erittäin suuria ja negatiivisia asioita, joita tapahtuu jossakin, mutta joista voisimme ilmaista näkemyksemme joko pienemmällä tai suuremmalla vaikutuksella, niin meidän on seistävä näkemyksemme takana, sillä muuten ei ole takeita, etteikö jossain vaiheessa ‒ ehkä ei täsmälleen samalla tavalla mutta samanlaisia asioita, voisi tapahtua meillekin.

Tapaaminen museossa

"Riian juutalaisghetto ja Latvian holokausti -museossa" Matas ja Kilgour tapasivat Riian ja Latvian juutalaisseurakunnan ja museon edustajia sekä muita museon kutsuvieraita 12. tammikuuta. Keskustelun aikana puhuttiin siitä, miten tutkinta alkoi, mitkä olivat sen periaatteet ja menetelmät todisteiden keräämiseen. Vieraat saivat tietää, että tutkimuksen tulokset osoittavat selvästi, että elinryöstöjä tapahtuu Kiinassa, lisäksi elimet ovat periaatteessa Falun Gongin jäseniltä; vuosittain tehtyjen elinsiirtojen määrä on arviolta 60 000‒100 000.

 
Riian ja Latvian juutalaisseurakunnan tapaaminen. Riian juutalaisghetto ja Latvian holokausti -museon puheenjohtaja, rabbi Menahemu Barkahanu

Kilgour ja Matas haastateltavina radioasema "Mix FM:llä"

Jotta mahdollisimman moni saisi tietää asiasta laajemmin, David Kilgour ja David Matas antoivat haastattelun 12. tammikuuta (radioasema "Mix FM"). Lisätietoa haastattelusta, katso linkki http://faluninfo.ru/news/media/ IAC + SOVA / 3578.html

David Kilgour piti lisäksi toisen luennon lauantai-iltana Riian keskustan museolla, tilaisuuteen oli vapaa pääsy.

Yksi kysymyksistä, jotka esitettiin tilaisuuden jälkeen – eivätkö tutkijat pelänneet KKP:n mahdollisia sanktioita tai jos jossain vaiheessa olisi haluttu perua tutkimus. Vastaus kuului - kyllä, siellä oli uhkia ja lisäksi hyvin suoria useammin kuin kerran, mutta ajatusta luopua tutkimuksesta ei koskaan esiintynyt, koska verrattuna valtavaan kärsimykseen, jota mielipidevangit joutuivat kärsimään Kiinassa, ne olivat suhteellisen pieni paha.

Molemmat herrat ovat päättäneet jatkaa työtään auttamalla niitä ihmisiä Kiinassa, jotka tapettiin julmasti vain siksi, että he halusivat noudattaa periaatteita "Totuudenmukaisuus-Myötätunto-Kärsivällisyys" ja pyrkivät tulemaan paremmiksi ihmisiksi.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.