Pekingin harjoittajat toivottavat Mestarille Onnellista Uutta Vuotta!

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajat Pekingistä lähettivät arvostetulle Mestarille uudenvuoden tervehdyksen vuodelle 2017. He myös sanoivat jatkossakin tekevänsä hyvin kultivoinnissaan ja kertovansa ihmisille tosiasiat Falun Gongista.

Yli 17 vuotta sitten Kiinan kommunistipuolueen entinen johtaja Jiang Zemin aloitti Falun Gongin tukahduttamisen Kiinassa vuonna 1999. Vaikka Pekingin harjoittajat ovat eläneet lähellä kommunistihallinnon pääpaikkaa, he ovat säilyttäneet vakaumuksensa, ja kertoneet ihmisille tosiasiat Falun Gongista. "Vuosien aikana emme ole lopettaneet Fa`n ryhmäopiskelua", kirjoittivat harjoittajat Shijingshanista, Chaoyangista ja Changpingista. "Olemme seuranneet Mestaria 19 vuotta, eikä mikään voi muuttaa uskoamme", kirjoittivat harjoittajat Shunyista ja Huairousta.

Vaivalloinen ja loistava matka.

Li Hongzhi esitteli Falun Gongin Changchunissa, Jilinissä 13. toukokuuta 1992. Kuukautta myöhemmin Mestari saapui Pekingiin esitelläkseen sitä useammille ihmisille. Hieman yli vuodessa, Mestari Li piti 13 luentoa Pekingissä. Syvälliset Fa-periaatteet, poikkeukselliset vaikutukset, ja positiiviset hyödyt herättivät välittömästi qigong-yhteisöjen mielenkiinnon Pekingissä.

Mestari osallistui Itämaisille terveysmessuille vuonna 1992 ja 1993 mikä auttoi ihmisiä saamaan enemmän tietoa rauhallisesta menetelmästä. Falun Gong oli molemmilla messuilla palkituin qigong-menetelmä.

Tieto Falun Gongin vaikutuksista levisi nopeasti ihmisten keskuudessa. Harjoituspaikkoja perustettiin Kiinan tiedeakatemiaan, Tsinghuaniin, Pekingin yliopistoon ja muihin tunnettuihin korkeakouluihin. Ennen kuin tukahduttaminen alkoi vuonna 1999 kymmeniä harjoituspaikkoja oli pelkästään Tsinghuanissa.

Mestari piti 56 luentoa, joihin osallistui kymmeniätuhansia ihmisiä 13. toukokuuta 1992 ja 21. joulukuuta 1994 välisenä aikana. Yhä useammat ihmiset saivat tietää Falun Gongista suullisesti. Vuonna 1999 oli noin miljoona harjoittajaa.

Vakava vaino ei voinut estää oikeamielistä uskoa.

Koska Falun Gongin harjoittajissa oli myös Kiinan kommunistisen puolueen jäseniä, menetelmän suosio teki Jiang Zeminin mustasukkaiseksi. Luo Gan, politiikan ja oikeudellisten asioiden valiokunnan päällikkö (PL AS) määräsi poliiseja etsimään todisteita Falun Gongia vastaan.

Jiang Zemin kielsi Falun Gongin kolme kuukautta myöhemmin. Lukuisia harjoittajia pidätettiin, vangittiin, kidutettiin, lähetettiin työleireille tai he joutuivat elinryöstöjen uhreiksi.

Lähes 18 vuotta on kulunut. Harjoittajat seuraavilta alueilta toivottavat arvostetulle Mestarille Hyvää Uutta Vuotta! He opiskelevat Fa’ta enemmän, katsovat sisäänpäin kehittääkseen itseään, ja tiedottavat tosiasiat Falun Dafasta.

The Nanyuan Sanatorium, Shijingshan District, Chaoyang District, Changping District, Shunyi District, Huairou District, Xicheng District, Dongcheng District, Haidian District, Yanqing District, Miyun District, Fangshan District, Changxindian District, Bureau of Urban Utilities and Landscaping of Beijing

 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 

 
 
 


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/12/30/160558.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.