Palkittu elokuvaohjaaja: ”Periaatteet, jotka ohjaavat elämääni, ovat inspiraationi lähde.”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Derrick Wu, menestyksekäs elokuvaohjaaja voitti 21 kansainvälistä palkintoa TV-animaatiosarjallaan "Heavenly Kid" (taivaallinen lapsi). Lokakuussa 2016 hänen dokumenttinsa "The Fa Boat" (Fa-vene) voitti Award of Merit -palkinnon Indie-festivaaleilla Los Angelesissa.

 
Derrick Wu työssään.

Menestyksestään huolimatta Wu'n urakehitys ei ole aina ollut kovin tasaista. Antamassaan haastattelussa 50-vuotias ohjaaja kertoi oman elämäntarinansa.

I. Varhaiskasvatus ja ura.

Derrick kasvoi perheessä, joka panosti paljon perinteisiin arvoihin ja koulutukseen. Hänen vanhempansa työskentelivät yötä päivää. "Elämä on taakka. Sinun täytyy tehdä parhaasi kuolemaasi asti", sanoi isä. Hänen äitinsä oli erittäin ystävällinen ja huomaavainen nainen. Hän ei koskaan sallinut Derrickin satuttaa toisia, silloinkaan, kun joku saattoi käyttää häntä hyväkseen.

Hänellä on neljä vanhempaa siskoa. He ovat kaikki menestyneet erinomaisesti, sekä akateemisissa suorituksissaan että henkilökohtaisessa elämässään. Hänen vanhempansa eivät olleet varakkaita, mutta tukivat silti lastensa koulutusta. Lapsena Derrick oppi piirustusta, kiinalaista sivellinmaalausta ja musiikkia. Tällainen kerhotoiminta loi hyvän perustan hänen tulevalle uralleen elokuvaohjaajana.

Kuten useimmat nuoret miehet Taiwanissa, Derrick palveli armeijassa valmistuttuaan korkeakoulusta. Hän käytti tämän ajan suunnitellen tulevaisuuttaan. Koska hänet oli sijoitettu rannikolle, hän oppi englanninkielen ja haki kouluun Yhdysvaltoihin.

Suoritettuaan asepalveluksen Derrick meni New Yorkiin Pratt-instituuttiin opiskelemaan tietokoneella graafista suunnittelua. Sen jälkeen hän meni New Yorkin yliopistoon ja suoritti taiteen maisterin tutkinnon.

Neljän vuoden tiiviin ammatillisen koulutuksen tuloksena Derrick omasi avarakatseisen mielen ja vankan tekniikan. Palattuaan Taiwaniin, hän toimi TV-asemilla animaatio-ohjaajana. Hän toimi myös apulaisjohtajana suuressa graafisen suunnittelun yrityksessä.

II. Vastuullisena perheestään luopui urastaan.

Huolimatta menestyksekkäästä urastaan Taipeissa, Derrick oli yhä enemmän huolissaan iäkkäistä vanhemmistaan Etelä-Taiwanissa. Hän oli jättänyt kotikaupunkinsa lähes 20 vuotta sitten. Perheen ainoana poikana Derrickillä oli kiinalaisen perinteen mukaan velvollisuus huolehtia vanhemmistaan. Huolehtiakseen paremmin vanhemmistaan oli parasta, että hän palaisi kotikaupunkiinsa ja asuisi heidän kanssaan, mutta se myös tarkoitti, että hän joutui luopumaan menestyksekkäästä urastaan.

Se oli vaikea päätös, mutta hän ei koskaan unohtanut, miten hänen vanhempansa tukivat hänen koulutustaan, ja miten he opettivat häntä olemaan hyvä ihminen. Hän luopui hyvin palkatusta työstään vastasyntyneen vauvansa ja iäkkäiden vanhempiensa takia. Hän luopui myös mahdollisuudesta suorittaa tohtorin tutkinto Australiassa.

Derrickin oli hyvin vaikea löytää sopivaa työtä kotikaupungissaan. Pitkään hän saattoi ansaita vain vähän tuloja opettamalla muutamia kursseja paikallisessa opistossa. Lopulta hän löysi työtä hääsuunnitteluyrityksen johtajana.

Tämä uusi työ muuttui painajaiseksi. Pian sen jälkeen, kun hän oli aloittanut, yritys meni konkurssiin. Hänen esimiehensä pakeni mukanaan kaikki rahat, myös Derrickin investointi, ja jätti hänet kohtaamaan velat. Muut osakkaat luulivat Derrickin varastaneen rahat. He painostivat häntä palauttamaan rahat ja nostivat oikeusjutun häntä vastaan. Hänet kutsuttiin jatkuvasti oikeuteen. Joka ilta Derrickin oli turvauduttava alkoholiin voidakseen nukkua.

III. Henkinen ohjaus.

Se oli mitä vaikein vaihe hänen elämässään ja myös siirtymävaihe. Vuonna 2007 Derrick törmäsi vanhaan ystäväänsä, joka oli opiskellut hänen kanssaan Yhdysvalloissa. Ystävä suositteli hänelle Falun Dafaa, "Vastoinkäyminen ei ole välttämättä huono asia. Miksi et lukisi kirjaa Zhuan Falun? Ehkä se auttaa sinua ymmärtämään elämän tarkoitusta."

Derrick alkoi lukea. Falun Dafan periaatteet vastasivat kaikkiin hänen kysymyksiinsä elämästä. "Ääni huusi sydämessäni" kotiinkutsuna. "Haluan kultivoida itseäni. Haluan kultivoida itseäni!"

Sinä yönä hän heräsi ja näki selvästi Falunin, samanlaisen kuin on kuvailtu kirjassa, pyörivän ja lentävän häntä kohti. "Se oli todellinen! Tiesin sen!" sanoi Derrick. Kolmantena päivänä siitä, kun hän oli oppinut Falun Dafan harjoitukset, hän tunsi vahvan energian virtaavan jäsenissään. Hän oli täysin vakuuttunut siitä, että Falun Dafa oli hänen polkunsa.

Falun Dafan opetukset muuttivat Derrickin ajattelutavan. Harjoitettuaan viikon hän ei ollut enää huolissaan oikeusjutuista. Aina kun hänet kutsuttiin oikeuteen, hän vain rauhallisesti selitti tosiasiat. Pian tuomioistuin päätti, että hän ei ollut syyllistynyt petokseen.

IV. Menestyksekäs ura.

Vuonna 2009 Derrick alkoi työskennellä NTDTV:ssä, Falun Dafan harjoittajien perustamalla televisioasemalla elokuvaohjaajana. Hän tuotti 3D -animaatiosarjaa lapsille "Heavenly Kid”, kasvatuksellinen ohjelma, joka välittää perinteisiä kiinalaisia arvoja eloisien tarinoiden kautta.

Jokaisen jakson loppuun saattaminen kesti kauan monine työvaiheineen suunnittelusta äänen luomiseen. Derrick näki paljon vaivaa jokaisen yksityiskohdan eteen. Hänen työtoverinsa malesialainen digitaalinen yritys kieltäytyi tekemästä lopullisia muutoksia, kun talousarvio oli käytetty. Derrickiltä ja hänen työryhmältään meni lähes vuosi animaation säätämisessä, ennen kuin tulokset olivat tyydyttäviä.

Tämän hankkeen valmiiksi saaminen kesti yhteensä kuusi vuotta Derrickin korkean vaatimustason takia. Sen jälkeen, kun NTDTV julkaisi "Heavenly Kidin” vuonna 2015, se kiinnitti heti maailmanlaajuista huomiota. Kahden vuoden kuluessa se oli ehdolla 25 kansainvälisillä festivaaleilla ja voitti 21 palkintoa, kuten "Best Animation" -palkinnon Hollywoodin elokuvajuhlilla.

Se oli vain yksi Derrickin palkituista elokuvista. Häneltä kului kolme vuotta tehdessään dokumentti "The Fa Boat (Fa-vene)", joka on kronikka siitä, kuinka Falun Dafan harjoittajat tekivät veneen paraateihin. "Vene on viisi metriä leveä, 20 metriä pitkä ja 13 metriä korkea. Sen teki joukko vapaaehtoisia käyttäen perinteistä kiinalaista käsityötä. Käsityön osalta he kohtasivat monia vaikeuksia veneen teossa, vain antaakseen ihmisten tietää Falun Dafan kauneuden", sanoi Derrick. "Tavoitteeni on käyttää tätä dokumenttia osoittamaan, kuinka Luoja käyttää venettä ihmisten pelastamiseen."

 
Derrick Wu ja Fa-vene.

Vuoden 2016 aikana Indie festivaaleilla Derrickin ”The Fa Boat” nimettiin parhaaksi ulkomaiseksi dokumentiksi, ja se voitti yhteensä neljä kansainvälistä palkintoa. Derrickille mikään ei ole mahtavampaa kuin olla Falun Dafan harjoittaja.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/11/24/160069.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.