"Falun Gong pelasti elämäni"

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nimeni on Wu Jian ja täytän 46 vuotta tänä vuonna. Ennen kuin aloin harjoittaa Falun Gongia vuonna 2000, olin täydellinen hylkiö, kelvoton, alkoholisti ja peluri, kuten toiset kuvailivat minua.

Falun Gongin periaatteet Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys muuttivat minut huomaavaiseksi ja ahkeraksi työntekijäksi, hyväksi pojaksi ja huolehtivaksi veljeksi.

Vartuin ongelmallisessa perheessä. Äitini ensimmäinen aviomies hylkäsi hänet ja heidän poikansa. Sitten äitini avioitui tulevan isäni kanssa, ja hänellä oli minut ja neljä sisarusta. Isäni ja veljeni olivat alkoholisteja ja pelureita.

1980-luvulla velipuoleni sai suuren summan rahaa isältään. Hän pakotti äitimme eroamaan isästäni, ja vastineeksi hän huolehtisi äidistämme. Kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin velipuoleni ajoi hänet ulos. Äitimme oli koditon ja joutui kamppailemaan pitkään.

Myöhemmin, kun aloin harjoittaa Falun Gongia, otin hänet luokseni ja huolehdin hänestä. Hän on nyt 80-vuotias. Eräällä sisaruksistani on mielenterveysongelmia, ja kun kukaan ei halunnut huolehtia hänestä, otin myös hänet luokseni.

Aiemmin olin pahantuulinen ja väkivaltainen, mutta Falun Gong muutti minut täysin. Tässä esimerkki: Viime vuonna lehmäni meni naapurin pellolle ja aiheutti vahinkoa. Naapuri viilteli lehmää veitsellä. Normaalisti olisin taistellut vastaan, mutta nyt maksoin vahingoitetun lehmän kalliit hoitokulut ja annoin asian olla.

Koska kommunistihallinto vainoaa Falun Gongia, paikalliset poliisit tulivat kotiini ahdistelemaan minua. He sanoivat: "Et ole rikas. Jos lopetat Falun Gongin harjoittamisen, voimme antaa sinulle taloudellista tukea." Sanoin heille: "Jos Falun Gongia ei olisi, olisin itsetuhoinen. Kysykää vaikka joltakin tässä kylässä. Olin roisto, ja kaikki pelkäsivät minua. Mutta nyt asetan aina muut etusijalle. Teidän ei tarvitse huolehtia taloudellisesta tilanteestani. Falun Gongin harjoittajana en tarvitse apuanne. Haluan vain rauhallisen ympäristön, jossa voin harjoittaa vakaumustani."

Vuonna 2003 minut pidätettiin ja lähetettiin aivopesukeskukseen. Seitsemän vartijaa ympäröi minut yrittäen pakottaa minut luopumaan uskostani. Yksi heistä sanoi: "Lopeta! Luovu väärästä polustasi ja uudistu!" Sanoin hänelle: "Pelasin, join ja tappelin päivittäin. Falun Gong opetti olemaan hyvä ihminen seuraamalla periaatteita Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys. Valitsemalla Falun Gongin luovuin väärästä polusta ja uudistamisesta. Nyt haluatte minun luopuvan oikeasta tiestä ja palaavan häpeään?" He menivät sanattomiksi.

Johtaja vei minut toiseen huoneeseen ja sanoi: ”Falun Gong on paha. Se on kommunistipuoluetta vastaan.” Sanoin hänelle: "Falun Gong opettaa minua olemaan hyvä ihminen ja seuraamaan periaatteita Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys. Mikä näistä kolmesta sanasta on paha? Kerro minulle? Sen sijaan, etkö tiedä kommunistipuolueen julmasta historiasta? Se on aiheuttanut lukuisia katastrofeja kiinalaisille. Puolue on kultti." Hän raivostui ja löi minua nyrkillä rintaan.

Elokuussa 2013 minä ja muutama kanssaharjoittaja pidätettiin, kun olimme viemässä pois Falun Gongin materiaaleja. Poliisi kysyi minulta kuulusteluhuoneessa, miksi tein niin. Sanoin, että haluan ihmisten tietävän, mitä Falun Gong todella on, ja sinun tulisi tietää se myös." Hän löi minua silmään, mikä aiheutti verenvuodon.

Seuraavana aamuna minut vietiin toiselle poliisiasemalle. Poliisi sanoi: "Mestarinne opetukset ovat todella järkeviä. Olen lukenut Falun Gongin kirjoja. Opetukset ovat järkeenkäypiä. Mutta tiedätkö, kommunistipuolue hallitsee maata. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin totella määräyksiä." Minut lähetettiin pidätyskeskukseen, jossa olin vangittuna kuukauden.

Pidätyskeskuksessa yritin kertoa poliiseille Falun Gongin hyvyydestä ja saada heidät taivuteltua luopumaan Falun Gongin harjoittajien kaltoin kohtelemisesta ja kiduttamisesta. Useimmat heistä hyväksyivät sen. Sellissä puhuin vangeille Falun Gongista. Yli kymmenen heistä hyväksyi sen ja osoitti tukensa.

Vapauduttuani paikallisia poliiseja tuli kotiini ja pyysi minua kirjoittamaan "takuulausunnon". He sanoivat: "Sinun tarvitsee vain puhua, ja me allekirjoitamme sen." Sitten puhuin hitaasti: "Olin huligaani nuorena. Olin arvoton ja tappelin muiden kanssa päivittäin. Nyt harjoitan Falun Gongia ja seuraan periaatteita Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys. Työskentelen pellolla elättääkseni itseni, äitini ja veljeni. Kommunisti puolue on pidättänyt ja kiduttanut minua uskoni vuoksi."

He pudistelivat päätään ja sanoivat: "OK, OK. Lopeta." He lähtivät eivätkä koskaan palanneet.

Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että jos en olisi löytänyt Falun Gongia, olisin joutunut tuuliajolle. Arvostan ja kunnioitan vilpittömästi Falun Gongia ja Mestari Li Hongzhi'tä elämäni pelastamisesta.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/11/17/159978.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.