Asianajaja vaatii Falun Gongin harjoittajan vapauttamista.

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Dai Yajuan, Anshanin kaupungin apteekkari, oli oikeudessa 18. lokakuuta syytettynä "kultin käyttämisestä heikentämään lainvalvontaa", joka on Kiinan kommunistihallinnon usein käyttämä tekosyy vangita Falun Gongin harjoittajia.

Dai'n asianajaja väitti, ettei mikään laki Kiinassa kriminalisoi Falun Gongia ja ettei hänen asiakastaan vastaan olisi pitänyt nostaa syytettä, joka rikkoo hänen perustuslaillista oikeuttaan uskonnonvapauteen.

Hän myös kyseenalaisti syyttäjän todisteiden aitouden ja protestoi poliisin oikeudellisten menettelyjen rikkomista.

Dai'n koti takavarikoitiin 28. kesäkuuta, mutta kukaan virkamiehistä ei esittänyt virkamerkkiä tai etsintälupaa. Dai vietiin poliisiasemalle, ja poliisit palasivat jälkeenpäin ryöstämään hänen kotinsa.

Lain mukaan poliisin tulee tehdä raportti, jossa eritellään takavarikoitu omaisuus. Pidätetyn on myös oltava läsnä, kun poliisi listaa takavarikoidun omaisuuden. Dai ei saanut koskaan tilaisuutta nähdä, mitä hänen kotoaan vietiin pois. Hänen perheensä, joka ei ollut läsnä ratsian aikana, huomasi myöhemmin, että kaikki hänen korunsa olivat poissa.

Syytteessä mainitaan, että takavarikoitujen Falun Gongin kirjojen määrä oli yhden todisteen mukaan 163 kappaletta, kun taas toisen mukaan 169 kappaletta.

Asianajaja myönsi, että Dai todellakin omisti joitakin Falun Gongin kirjoja - joskaan ei niin monia kuin poliisi väitti - mutta hänen hallussaan oleva omaisuus oli laillista. Se ei aiheuttanut vahinkoa kenellekään eikä yhteiskunnalle eikä se myöskään heikentänyt lainvalvontaa.

Syyttäjällä oli esittää myös lisää todisteita, joissa sanottiin, että poliisi kuulusteli Dai Yajuania 4. heinäkuuta ja halusi varmistaa hänen allekirjoituksensa joissakin papereissa. Dai todisti, ettei yksikään virkamies vieraillut pidätyskeskuksessa hänen luonaan tuona päivänä.

Asianajaja pyysi tuomaria hylkäämään syyttäjän todisteet ja vapauttamaan hänen asiakkaansa syytteestä.

Tuomari keskeytti istunnon antamatta tuomiota.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/11/7/159853.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.