Liu Ji, luotettava neuvonantaja

Liu Ji (1311-1375), joka tunnettiin myös nimellä Liu Bowen, oli erinomainen sotilasstrategi ja Ming-dynastian perustajan keskeisin neuvonantaja. Hän on monien kiinalaisten tarinoiden suosittu hahmo ja hänet tunnettiin myös yliluonnollisista kyvyistään. Hän jätti jälkeensä kirjoituksia, jotka käsittelivät sotilasstrategiaa, filosofiaa, tähtitiedettä ja fengshui'ta.

Terävä-älyinen, mutta vähemmän arvossa pidetty.

Nuoruudessaan Liu tunnettiin erinomaisesta muististaan. Legenda kertoo hänen pystyneen lausumaan ulkomuistista kokonaisen kirjan lukemalla sen vain kerran läpi. Lapsuudessaan hänellä oli pääsy moniin tunnettuihin klassikoihin, kuten taolaisiin opetuksiin. Noin 20 vuoden ikäisenä hän kunnostautui kansallisessa virkamiestutkinnossa. Tämä oli melko ainutlaatuista, koska vaativan tutkinnon läpäisseiden ehdokkaiden keski-ikä oli tavallisesti yli viisikymmentä vuotta.

Ming-dynastian aikaisten kirjoitusten mukaan Liu osoittautui taitavaksi ja oikeamieliseksi Yuan-dynastian virkamieheksi yli kaksikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana. Koska hallitus ei pitänyt Liu'n saavutuksia suuressa arvossa, hän erosi virastaan ja jäi eläkkeelle alle 50-vuotiaana.

Luotettava neuvonantaja

Vuonna 1359 Zhu Yuanzhang, Ming-dynastian tuleva keisari, johti kapinallisia alueellaan Kiinan eteläosissa. Kuultuaan Liu'n kyvykkyydestä Zhu lähetti sanansaattajia pyytämään Liu'ta neuvonantajaksi. Aluksi Liu kieltäytyi tarjouksesta, mutta useiden kutsujen jälkeen hän myöntyi palvelemaan Zhu'ta.

Zhu oli hyvin innoissaan tavattuaan Liu'n. Erityisen vaikutuksen häneen tekivät Liu'n ehdottamat strategiat siihen, miten Zhu'sta tulisi kansallinen johtaja yhdistämällä ensin eteläisen Kiinan ja kukistamalla sitten mongolien Yuan-dynastian pohjoisessa. Hän nimitti Liu'n pääneuvonantajakseen välittömästi.

Tämä osoittautui yhdeksi parhaista päätöksistä, mitä Zhu oli tehnyt. Seuraavien kahdeksan vuoden ajan Liu neuvoi Zhu'ta ansiokkaasti kaikissa suurissa sotilaallisissa ja poliittisissa asioissa. Hän auttoi organisoimaan taisteluja, joiden ansiosta kaksi suurta sotilaallista ryhmittymää kukistui etelässä. Hän jopa pelasti Zhu'n hengen taistelussa viemällä hänet pois laivasta, joka upposi hetkeä myöhemmin. Vuonna 1368 Zhu julisti itsensä Ming-dynastian keisariksi. Hän vertasi Liu'ta Zhang Zifangiin, joka oli Han-dynastian ajan merkittävin neuvonantaja.

Tunnustuksena Liu'n työpanoksesta keisari määräsi, ettei veroja korotettaisi tämän kotikaupungissa sinä vuonna, jotta kaupungin ihmiset voisivat olla ylpeitä Liu'sta ja kertoa hänen tarinaansa tuleville sukupolville.

“Minun vanhempi herrasmieheni”

Keisari piti suuressa arvossa Liu'n viisautta ja oikeamielisyyttä, ja oli niin vaikuttunut hänen kyvyistään, että kutsui häntä sanoilla "minun vanhempi herrasmieheni", joka oli hyvin merkittävä kunnianosoitus keisarilta.

Liu'n persoonallisuutta kuvattiin sanoilla vakaa ja taipumaton, ja hän halveksui syvästi imartelua ja korruptiota. Näin ollen muutamat hänen kunnianhimoisista aikalaisistaan, erityisesti ne, jotka pyrkivät lisäämään poliittista asemaansa kyseenalaisin menetelmin, eivät suosineet Liu'ta.

Kerran Liu esitti keisarille oman rehellisen ja suoran kommenttinsa ehdokkaista. Keisari ei kuitenkaan kuunnellut hänen neuvojaan, ja Hu Weiyong, yksi niistä ehdokkaista, joista Liu antoi vähemmän mairittelevan kuvan, kantoi syvää kaunaa tätä kohtaan.

Jäätyään eläkkeelle politiikasta Liu vietti vaatimatonta ja eristäytynyttä elämää. Siitä huolimatta hän joutui Hu Weiyongin levittämien huhujen uhriksi. Keisari kutsui Liu'n pääkaupunkiin ja jätti maksamatta hänen vuotuisen palkkansa. Liu kuoli muutama vuosi myöhemmin 65-vuotiaana, ja huhut kertovat, että hänet myrkytettiin, ja että Hu Weiyong oli juonen takana.

Liu'n ennustukset

Poliittisten saavutustensa lisäksi Liu tunnettiin myös runoilijana, kirjailijana ja tähtitieteilijänä. Kansantarinoissa hän oli suosittu hahmo. Hänen kerrottiin voivan ennustaa tulevia ja menneitä tapahtumia.

Yksi hänen kuuluisimmista profetioistaan tunnetaan nimellä Shaobing ge (kiinalainen pannukakkulaulu), jonka sanoituksista on useita tulkintoja. Vaikka sen aitous on edelleen hyvin kiistanalainen, monet tulkinnat näyttävät täsmäävän useisiin historiallisiin tapahtumiin, jotka ulottuvat yli 600 vuoteen Liu'n kuoleman jälkeen.

 
Liu Ji. Kuvittaja: Blue Hsiao

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.