International Society for Human Rights antoi julkilausuman - Kiina asetti Falun Gongin harjoittajan matkustuskieltoon

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

ISHR (International Society for Human Rights), kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö, jonka pääkonttori sijaitsee Frankfurtissa, Saksassa, antoi julkilausuman siitä, että Kiinan hallitus kieltää kansainvälisen matkustamisen Wang Zhiweniltä, tunnetulta Falun Gongin harjoittajalta Pekingissä. ISHR myös tuomitsi KKP:n (Kiinan kommunistipuolue) Falun Gongin vainoamisen.

ISHR painotti, että 67-vuotias Wang oli yksi niiden Falun Gongin harjoittajien joukosta, jotka ensimmäisinä pidätettiin ja tuomittiin vankilaan. Wang ja kolme muuta koordinaattoreina toimivaa harjoittajaa tuomittiin 16 vuoden vankeusrangaistuksiin 26. joulukuuta 1999. Tieto tuomioista lähetettiin kaikkien Kiinassa olevien uutiskanavien kautta. KKP:n tarkoituksena oli pelotella kaikkia Falun Gongin harjoittajia ja estää protestit.

Vankeutensa aikana Wangin hiukset harmaantuivat muutamassa kuukaudessa fyysisen ja henkisen pahoinpitelyn seurauksena. Hän oli vangittuna 15 vuotta ja vapautettiin 18. lokakuuta 2014. Aiemmin Wang oli terve, mutta vankeusaikana hänelle kehittyi korkea verenpaine ja hänellä oli aivohalvaus. Vapauduttuaan hänet vietiin suoraan aivopesukeskukseen Changpingiin viikoksi, ja sen jälkeen hän on ollut kotiarestissa. Hallitus lähetti kaksi ihmistä partioimaan hänen kotinsa lähelle ja asensi neljä valvontakameraa seuraamaan häntä.

Wangin tytär, Danielle Wang, meni miehensä kanssa Pekingiin elokuun alussa auttamaan isäänsä Kiinasta lähtemisessä. Mutta tullissa rajavartija väitti, että Wangin passi oli peruutettu ja mitätöi sen leikkaamalla siitä kulman. Danielle palasi miehensä kanssa Yhdysvaltoihin. Hänen oli pakko jättää isänsä Kiinaan.

ISHR listasi julkilausumaan seuraavat pyynnöt KKP:lle: Sallikaa Wangin lähteä Kiinasta, lopettakaa välittömästi elinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta ja saattakaa syylliset oikeuden eteen, sulkekaa kaikki pakkotyöleirit, vapauttakaa kaikki mielipidevangit ja lopettakaa Falun Gongin vainoaminen.

Taustaa

ISHR on kansainvälinen valtiosta riippumaton ihmisoikeusjärjestö. Se on toiseksi suurin ihmisoikeusjärjestö Amnestyn jälkeen. Se osallistuu tarkkailijana Eurooppa-neuvostoon ja on Yhdistyneiden kansakuntien talous- ja sosiaalineuvoston jäsen. Se perustettiin Frankfurtissa vuonna 1972, ja myöhemmin perustettiin toimipisteitä Itävaltaan, Ruotsiin, Englantiin ja Ranskaan. Niitä on nyt 35 maassa.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/8/28/158449.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.