Piirroskuvia edesmenneen professorin kärsimyksistä uskonsa takia

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

[Toimittajan huomautus: Li Li toimi National Prosecutors College of the P.R.C:n. (Kiinan kansantasavallan kansallinen syyttäjäviranomaisten korkeakoulu) apulaisprofessorina, mutta irtisanottiin pian Kiinan kommunistihallinnon käynnistettyä Falun Gongin vainon heinäkuussa 1999.

Hänet tuomittiin 9 vuoden vankeusrangaistukseen vuonna 2004 hänen kieltäydyttyään luopumasta uskostaan Falun Gongiin. Ollessaan vangittuna häntä kaltoinkohdeltiin monin eri tavoin.

Vankilasta vapautumisensa jälkeen hän joutui kamppailemaan selviytyäkseen ilman eläkettä tai mitään pienituloisille maksettavia tukia. Hän menehtyi 62-vuotiaana 6. marraskuuta 2015 vuokra-asunnossaan Pekingissä.

Havaittiin, että hän oli kirjoittanut ylös, mitä oli käynyt läpi vuodesta 1999 lähtien. Mukana oli myös piirustuksia.]

Nimeni on Li Li, ja olen syntynyt 27. syyskuuta 1954. Toimin aiemmin apulaisprofessorina National Prosecutors College of the P.R.C:ssä. Aloin harjoittaa Falun Gongia vuonna 1992. Olin terve ja tasapainoinen

 
Piirustus 1: Li'n kuva vasemmalla; Tekstissä oikealla lukee "National Prosecutors College of P.R.C."

Minut siirrettiin pois opetustyöstäni ja jouduin kuulusteluun sen jälkeen, kun Kiinan kommunistihallinto aloitti Falun Gongin vainon 20. heinäkuuta 1999. Pian tämän jälkeen kouluni irtisanoi työsuhteeni ja lopetti eläkkeeni, vaikka olin työskennellyt siellä 24 vuotta. Koska myös työsuhdeasuntoni otettiin minulta pois, jäin ilman suojaa ja tuloja.

Jouduin lähtemään pois kotoa tammikuussa 2001, koska en halunnut joutua pidätetyksi.

Poliisi pidätti poikani useita kertoja yrittäen pakottaa hänet paljastamaan olinpaikkani. Hänen ei annettu nukkua ja häntä kuulusteltiin. Vanhempiani ja muita sukulaisiani häirittiin myös; heidän puhelimiaan kuunneltiin ja postit tarkastettiin. Sukulaiseni menettivät etenemismahdollisuutensa, koska kieltäydyin luopumasta uskostani.

Minut pidätettiin 1. tammikuuta 2001 asuessani Shenzhenissä, Guangdongin maakunnassa, kun olin selventämässä tosiasioita Falun Gongista. Kuukautta myöhemmin minut lähetettiin takaisin Pekingiin. Yksi poliiseista löi minua kasvoihin, ja toinen potki jalkojani. He odottivat kunnes turvotus kasvoissani laski ennen kuin veivät minut vankikoppiin.

 
Piirustus 2: Tekstissä lukee (ironisesti): "Poliisi ja kansalaiset ovat yhtä perhettä ja työskentelevät yhdessä harmonisesti."

Minut tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen maaliskuussa 2004 ja lähetettiin Pekingin naisvankilaan. Jouduin ensimmäisestä päivästä asti nukkumaan pöydällä sängyn sijaan. Kirjoitin kirjeen vankilan johtajalle valittaakseni, mutta vartijat eivät sallineet minun postittaa sitä.

 
Piirustus 3: Vartijat yrittivät estää häntä postittamasta valitusta; kädessä olevassa paperissa lukee: "valituskirje."

Vankilassa jouduin usein istumaan pienellä pallilla pitkiä aikoja.

 
Piirustus 4: Istuminen pienellä pallilla

Minut pakotettiin myös tekemään kuukakkuja. Erään tehtävän aikana minun täytyi kantaa painavia laatikoita jopa neljänteen kerrokseen. Oli heinäkuu ja niin kuuma, että vaatteeni kostuivat hiestä.

 
Piirustus 5: Kiinalaiset kirjoitusmerkit laatikossa: "Haolilai-kakku."

Apulaisjohtaja, nimeltä Zheng Yumei, kokosi usein vankeja herjaamaan minua, koska kieltäydyin luopumasta Falun Gongista.

 
Piirustus 6: Kirjoituksessa lukee: "Arvostelkaa voimakkaasti Falun Gongia."

Minut vietiin kerran huoneeseen, josta vartijat olivat vieneet valvontakameran pois. Heti kun tulin, useita vankeja tarttui minuun ja heitti minut sängylle. He kirjoittivat selkääni Falun Gongia herjaavia sanoja. He myös täyttivät alusvaatteeni paperilapuilla, joissa oli herjaavia sanoja.

 

Piirustus 7: Kirjoituksessa lukee: "Vaali elämää ja pysy erossa kulteista." [Toimituksen huomautus: Nämä ovat hallinnon suunnittelemia, yleisesti nähtävissä olevia iskulauseita Falun Gongin herjaamiseksi.]

Seinät, lattia ja jopa kylpyhuone oli peitetty Falun Gongia herjaavilla sanoilla. Vartijat määräsivät minut astumaan "Falun Gong -sanojen" päälle, mutta kieltäydyin. Sitten he raahasivat minua ympäri vasten tahtoani.

 
Piirustus 8: Raahaaminen

Johtaja Zheng polki korkokengillään kehoani. Hän myös nöyryytti minua sanallisesti yrittäen saada minut luopumaan uskostani.

 
Piirustus 9: Kehon polkeminen korkokengät jalassa

Kerran vartijat pakottivat minut seisomaan 14 peräkkäisenä päivänä. Kaksi vankia valvoi minua samalla, kun he kutoivat villapaitoja vartijoille. Myöhemmin jalkani ja käteni turposivat pahasti. Lopulta putosin ja sain ison kuhmun ohimooni. Verta tihkui silmiini.

 
Piirustus 10: Pakotettu seisomaan

Ikään kuin tämä ei olisi riittänyt, jotkut vangeista tekivät korkean, herjaavilla sanoilla päällystetyn "aasihatun", ja laittoivat sen päähäni. Tuntui siltä, kuin kulttuurivallankumous olisi palannut.

 
Piirustus 11: Pakko käyttää nöyryyttävää hattua

Myöhempinä vuosina minut siirrettiin toiselle osastolle, jossa jouduin opiskelemaan buddhalaisuutta. Kaikkialla oli tietolehtisiä, joissa oli buddhalaisia kirjoituksia. Minut määrättiin kopioimaan näitä kirjoituksia, joskus 24 tuntia putkeen. Käteni tulivat tunnottomiksi, ja olin eksyksissä.

[Toimittajan huomautus: Falun Gong ei ole ristiriidassa buddhalaisuuden kanssa, mutta viranomaiset vain käyttävät kaikenlaisia asioita, jopa uskonnollisia kirjoituksia yrittäessään hämmentää harjoittajia ja murtaa heidän tahtonsa uskoa Falun Gongiin.]

 
Piirustus 12: Buddhalaisten kirjoitusten kopiointia

Jouduin myös paketoimaan syömäpuikkoja jonkin aikaa. Tunsin itseni non-stop -koneeksi. En uskaltanut juoda vettä, koska ei ollut vessataukoja. Ennen pitkää kasvoni muuttuivat kellertäviksi, ja virtsassani alkoi olla verta. Koko kehoni turposi.

 
Piirustus 13: Kirjoituksessa lukee: "Turvallinen työpaikka."

Kun vapauduin, minulla ei ollut eläkettä (koska se oli peruutettu vuosia sitten) enkä saanut alhaisen tulotason avustusta, johon olin oikeutettu. Minulla ei ollut asuinpaikkaa, joten jouduin kulkemaan paikasta toiseen. Yhdeksän vuoden vankeuden jälkeen olin heikko ja köyhä ja kamppailin selviytyäkseni.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/8/23/158390.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.