Kaksi pelotonta naista tiedottaa Falun Gongista Kiinassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Pienessä kaupungissa Koillis-Kiinassa kaksi naista menee ulos joka päivä laukut täynnä Falun Gongista kertovaa materiaalia. Vaikka molemmat ovat lähes 80-vuotiaita, he menevät erilaisille markkinoille, linja-autopysäkeille, sairaaloihin ja jopa poliisiasemille jakamaan esitteitä.

He ovat auttaneet monia ihmisiä tietämään tosiasiat Falun Gongista, mutta he halusivat tehdä vielä enemmän ja ryhtyivät käyttämään infotauluja.

Asiat eivät menneet niin hyvin, kuin he olivat toivoneet. Infotaulut vahingoittuivat usein, ja niiden korjaaminen vei paljon aikaa. Sitten he saivat rohkeutta vaativan ajatuksen: he varjelisivat niitä henkilökohtaisesti.

Heidän myötätuntonsa ansaitsee kunnioitusta ja ihailua

Heti, kun he olivat asettaneet infotaulut, ihmisiä kerääntyi nopeasti lukemaan niitä. Useat päättivät erota KKP:sta (Kiinan kommunistipuolue) saatuaan tietää tosiasiat ja kehottivat sitten muita tekemään samoin.

Toisinaan naiset eivät löytäneet hyvää paikkaa taulujen asettamiseksi, joten he pitivät niitä ylhäällä käsissään. Pakkasessa heidän kätensä menivät tunnottomiksi, mutta he eivät välittäneet siitä, vaan jatkoivat puhumista Falun Gongista ja Jiang Zeminin ja hänen seuraajiensa hirmuteoista vainossa.

He vastasivat kärsivällisesti ympärille kerääntyneiden ihmisten kysymyksiin siitä huolimatta, että kylmyys muodosti huurretta heidän kulmakarvoilleen. Heidän sydämellinen myötätuntonsa kosketti kaikkia ja sai ihmiset osoittamaan heille kunnioitusta ja ihailua.

Itsepäiset vanhat miehet kerääntyvät ympärille

Heidän kaupungissaan on joukko vanhoja miehiä, jotka keskustelevat aina ulkona. Naiset yrittivät useita kertoja selventää tosiasioita heille, mutta miehet olivat hyvin itsepäisiä ja kieltäytyivät eroamasta KKP:sta ja sen jäsenjärjestöistä.

Kun naiset pitelivät infotaulua miesten edessä, nämä tulivat lähemmäksi ja lukivat niitä tarkkaavaisesti, syvästi miettien. Viimein he ymmärsivät erota KKP:sta ja todella arvostivat naisten ystävällisyyttä ja hyviä aikeita. Yli kymmenen luopui puolueesta ja valitsi valoisan tulevaisuuden itselleen.

Pelottomat naiset käännyttävät poliisit pois

Kerran joku oli tehnyt heistä ilmoituksen poliisille. Kun poliisit tulivat, naiset eivät pelänneet. He kävelivät poliiseja vastaan ja kysyivät: ”Tulitteko pidättämään meidät?” Poliisit eivät neuvottomina tienneet mitä tehdä ja sanoivat arastellen: ”Ei, ei, emme aio pidättää teitä.”

Sen jälkeen naiset alkoivat selventää tosiasioita heille ja auttoivat heitä jopa eroamaan puolueesta. He sanoivat poliiseille: ”Olette tehneet oikein itseänne ja perhettänne kohtaan. Teidät palkitaan siitä, että olitte ystävällisiä Dafa-harjoittajille. Älkää enää seuratko Jiang Zeminiä, älkääkä enää vainotko hyviä ihmisiä.” Poistuessaan paikalta poliisit nyökkäsivät.

Lujan luottamuksen ja oikeamielisten ajatusten kanssa nämä kaksi pelotonta naista siirtyvät infotauluineen paikasta toiseen auttaen yhä useampia ihmisiä tietämään totuuden Falun Gongista.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/7/30/158027.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.