Poliisi pelastaa siskonsa vainolta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Työskentelen poliisina Kiinan koillisosassa. Sekä äitini että siskoni ovat Falun Gongin harjoittajia.

Ennen vuotta 1999 Kiinassa oli monia erilaisia qigongin muotoja. Ihmiset saivat harjoittaa mitä halusivat, joten en juuri miettinyt, oliko Falun Gong hyvä vai paha.

Sen jälkeen, kun Kiinan entinen kommunisti puolueen (KKP) johtaja Jiang Zemin kielsi Falun Gongin, äitini ja siskoni pitivät tiukasti kiinni vakaumuksestaan. Olin siitä todella raivoissani. Tein töitä Kiinan lainvalvontajärjestelmässä ja tiesin puolueen toimivaltuuksien olevan lain yläpuolella. Tavallisilla ihmisillä ei ole vapaata tahtoa, ja heidän täytyy noudattaa puolueen vaatimuksia, joten ajattelin, että miksi vastustaa puoluetta. Koska pelkäsin joutuvani vaikeuksiin, katkaisin välini äitiini ja siskooni.

Kahdeksan vuotta sitten siskoni lähetettiin työleirille. Huolestuin äitini voinnista ja lähdin kotiin nähdäkseni hänet. Äitini tuli siitä hyvin iloiseksi. Samalla sain tavata myös muita Falun Gongin harjoittajia.

Kävellessäni eräänä päivänä äitini talolle näin Falun Gongin harjoittajia pesemässä talon toisen kerroksen ikkunoita. Järkytyin ja huusin heille, etteivät he saa tehdä niin, koska he voisivat pudota ja loukkaantua. Harjoittajat kuitenkin vain hymyilivät minulle ja tekivät työnsä loppuun.

Tultuani kotiin huomasin äitini muuttuneen. Aikaisemmin, jos joku sanoi mitä tahansa mistä hän ei pitänyt, alkoi sanasota. Nyt ei ollut väliä mitä sanoin hänelle. Vaikka saatoin sanoa jotain loukkaavaakin, hän vastasi minulle aina hymyillen. Nautin todella ajastani ollessani kotona.

Eräänä päivänä sain tietää, että siskoni aiottiin vapauttaa. Tiesin kuitenkin, etteivät poliisi ja 6-10 -viraston agentit antaisi hänen lähteä suoraan kotiin.

Menin varhain aamulla työleirille, josta hänet oli määrä vapauttaa. Kuten olin odottanut, useita virkamiehiä oli siskoani vastassa ja viemässä häntä pois. Paikalla oli myös Falun Gongin harjoittajia, jotka puhuessaan viranomaisille viivyttivät heidän lähtöään.

Vedin siskoni nopeasti autooni ja ajoin pois niin nopeasti kuin pystyin. Meitä lähdettiin ajamaan takaa, mutta pystyimme pääsemään pakoon. Jälkeenpäin olin järkyttynyt siitä mitä tein ‒ mistä sain sellaista rohkeutta?

Muutamien viimeisten vuosien aikana olen ymmärtänyt KKP:n todellisen luonteen; kuinka paha se on ja kuinka upea Falun Gong on.

Terveyteni oli aikaisemmin huono, mutta nyt palattuani äitini luo tunnen itseni hyvin energiseksi. Aina kun kohtaan vaikeuksia, ajattelen äitini hymyä ja sitten muistan, mitä tehdä. Otan elämän vastaan rehellisesti ja ystävällisesti. En vastaa samalla mitalla, kun minua lyödään tai herjataan, vaan käyttäydyn Falun Gongin standardien mukaan.

Olen havainnut elämäni olevan nyt täynnä auringonpaistetta, oikeamielistä energiaa ja voimaa.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/8/3/158082.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.