Amnesty International: Kiireellinen toimenpide Falun Gongin harjoittaja Qin Wei'n pelastamiseksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Amnesty International (AI) julkaisi Urgent Action (UA: 140/16 Index: ASA 17/4275/2016) verkkosivuillaan 17. kesäkuuta 2016 Falun Gongin harjoittaja Qin Wei'n pelastamiseksi. Hänet oli otettu poliisin säilöön Pekingissä 18. toukokuuta 2016.

Qin Wei pidätettiin Kiinan kommunistipuoluetta arvostelevan materiaalin jakamisesta. Hän on vaarassa joutua kidutuksen ja muun pahoinpitelyn kohteeksi.

 
Kuvakaappaus asian kiireellisyydestä Amnesty Internationalin verkkosivuilla

Amnestyn tiedotteessa kerrotaan, että siviilipukuiset poliisit veivät Qin Wei'n Haidianin poliisipiiriin Pekingissä 18. toukokuuta, kun hän jakoi ”Yhdeksän kirjoitusta kommunistisesta puolueesta.” Hänet vangittiin myöhemmin rikosnimikkeellä "pahan lahkon harjoittaminen heikentämään lainvalvontaa."

Tämä oli kahdeksas kerta, kun Qin Wei pidätettiin vakaumuksensa vuoksi. Vuoden 2004 pidätyksen jälkeen hän oli vangittuna viisi ja puoli vuotta. Hänet laitettiin eristysselliin, ja alistettiin "aivopesuun" ja pakkotyöhön. Aikaisemmissa pidätyksissä häntä kidutettiin sähköpampuilla ja pitkään jatkuneella unenriistolla. Tämän jälkeen hänellä ilmeni rytmihäiriöitä, joka johti sydämen pysähtymiseen. Hän on tällä hetkellä vakavassa vaarassa kidutuksen ja muun pahoinpitelyn johdosta.

Hänen asianajajansa kirjoitti Haidianin piirin Yleiseen turvallisuusvirastoon ja Haidianin piirinsyyttäjälle, jotta Qin Wei vapautettaisiin takuita vastaan vedoten siihen, että uskonnon- ja sananvapaus on kirjattu Kiinan perustuslakiin, ja ettei valtion virasto ole koskaan virallisesti ilmoittanut, että Falun Gong olisi paha lahko.

Ilmoituksessa vedotaan yleisöä auttamaan Falun Gongin harjoittaja Qin Wei'tä, jotta hän ei joutuisi kidutettavaksi, kirjoittamalla seuraaville henkilöille eri yksiköihin: Kiinan Julkisen turvallisuuden ministeri, pääministeri Li Keqiang, Haidianin pidätyskeskuksen johtaja ja Kiinan suurlähettiläs Britanniassa.

Amnesty haluaa ihmisten pyytävän kolmea asiaa:

• Vaatia viranomaisia välittömästi ja ehdoitta vapauttamaan Qin Wei, koska hän on ollut pidätettynä vain sen vuoksi, että hän käyttää oikeuttaan uskonnon- ja sananvapauteen;

• Vaatia heitä varmistamaan, että vaikka Qin Wei on pidätettynä, suojaamaan hänet kidutukselta ja muulta pahoinpitelyltä ja että hänen vangitsemisensa noudattaa kansainvälistä oikeutta ja normeja.

• Vaatia viranomaisia varmistamaan, että Qin Wei saa säännöllisesti tavata perhettään ja asianajajia.

Amnesty tiedottaa myös lyhyesti Falun Gongista ja kommunistipuolueen vainosta hengellistä ryhmää vastaan.

 

Amnesty Internationalin verkkosivuilla oleva kuva näyttää lyhyen esittelyn Falun Gongista ja vainosta hengellistä ryhmää vastaan Kiinassa.

Hengellinen liike Falun Gong kiellettiin Kiinassa "uhkana sosiaaliselle ja poliittiselle vakaudelle" sen jälkeen, kun harjoittajat pitivät rauhanomaisen mielenilmaisun Tiananmenin aukiolla heinäkuussa 1999. Hallitus perusti erityisen "6-10-viraston" (1) valvomaan ja suorittamaan tehoiskuja Falun Gongia ja muita "harhaoppisia kultteja" vastaan.

Sittemmin kymmeniä tuhansia Falun Gongin harjoittajia on pidätetty mielivaltaisesti tarkoituksena "muuntaa" heidät pakottamalla heidät luopumaant hengellisestä vakaumuksestaan, käyttämällä usein kidutusta ja pahoinpitelyä. Valtaosa harjoittajista pidettiin ”uudelleenkoulutuksessa työn kautta” pakkotyöleireillä ennen kuin tämänkaltaiset hallinnolliset pidätykset lakkautettiin vuonna 2013. Kiinan viranomaiset käyttävät yhä vaihtoehtoisia kanavia mielivaltaisiin pidätyksiin, sekä syyttävät henkilöitä, jotka kenties aikaisemmin lähetettiin pakkotyöleirille.

Kidutus ja muu pahoinpitely ovat yleisiä kaikissa pidätysmuodoissa, vaikka Kiina on ratifioinut YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen vuonna 1988. Amnesty International saa lisäksi raportteja pidätettyjen kuolemista, ja monet heistä ovat kuolleet kidutukseen valtion eri laitoksissa, kuten vankiloissa ja poliisin pidätyskeskuksissa. Viranomaiset käyttävät pidätyskeskuksissa ja vankiloissa muita vankeja ja solujen ”pomoja” valvomaan toisten vankien käyttäytymistä. Rangaistukseen kuuluu muun muassa valvottaminen, kivuliaat asennot, sekä muu fyysinen ja henkinen kidutus.

Kiinan rikosoikeusjärjestelmän voi karkeasti jakaa kolmeen eri vaiheeseen: tutkimusvaihetta tekee myös poliisi; syytösvaihe, jossa syyttäjät hyväksyvät alkuperäiset tarvittavat todisteet epäillyn pidättämiseksi ja pyytää lisätutkimuksia, ja päättää syyttää epäiltyä; ja viimeinen oikeudenkäyntivaihe käydään tuomioistuimissa. Kiinassa vuonna 2015 pidätysprosentti oli 99,9 kuten aikaisempina vuosina. On strategisesti tärkeää ilmaista asiansa aikaisemmissa oikeusprosesseissa - varsinkin silloin, kun pidättämispäätöksiä tehdään tai syytösepäily tehdään.

Clearharmony toimituksen huomautus: 1) 6-10-virasto on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/6/29/157604.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.