Hampuri: Ihmiset vastustavat Kiinassa tapahtuvia elinryöstöjä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kauniina kevätpäivänä Hampurin keskustan alueella liikkui suuri määrä turisteja ja paikallisia asukkaita. ”Reesendammbruecken” läheisyydessä Falun Gongin harjoittajilla oli tapahtuma, jossa tiedotettiin Kiinassa tapahtuvista elinryöstöistä.

Reesendammbruecken on yli 150 vuotta vanha suosittu matkailukohde.

Tapahtumassa harjoittajilla oli leikkauspöytää muistuttava laveri. Eräs nuori mies pysähtyi ottamaan selvää tapahtumasta. Luettuaan julisteet, hän oli hämmästynyt. "Todellako?! Tapahtuuko tätä oikeasti Kiinassa?" Saatuaan tietää tutkimuksista, jotka vahvistavat julmuuden, hänen ilmeensä synkkeni, ja hän kiitti harjoittajia ja kannusti heitä jatkamaan tärkeää työtä, ja kertomaan siitä entistä useammille ihmisille.

Kolme teini-ikäistä tyttöä kertoivat kuulleensa Falun Gongin tukahduttamisesta aiemmin, ja kysyivät miksi kukaan virkamies ei ole pysäyttänyt näitä rikoksia. Harjoittajan kerrottua heille, että sitä toteutti totalitaarinen Kiinan kommunistinen puolue, tytöt järkyttyivät, ja sanoivat kertovansa siitä ihmisille.

 
Monet ohikulkijat yllättyivät kuultuaan, että vaino on jatkunut jo 17 vuotta

Aviopari Jack ja Emily Englannista työskentelevät tällä hetkellä Hampurissa. He näkivät harjoittajien esittelykatoksen ollessaan ystäviensä kanssa matkalla Alsterjärvelle. Vaikka he olivat kuulleet ystäviltään Kiinassa tapahtuvasta vainosta, julisteiden vainokuvat järkyttivät heitä. Molemmat allekirjoittivat vetoomuksen Ye Xiaojunin äidin, Ye Julanin vapauttamiseksi.

 
Monet ihmiset, kuten Jack ja Emily allekirjoittivat vetoomukset tukeakseen Falun Gongin harjoittajia

68-vuotias rva Ye pidätettiin kotonaan Shanghain poliisin toimesta joulukuussa 2014 ja hän on ollut siitä lähtien pidätettynä. Putuon käräjäoikeus tuomitsi hänet kolmen vuoden vankeusrangaistukseen toukokuussa 2015. Kun Shanghain puoluesihteeri Han Zheng vieraili kesäkuussa 2015 Hampurissa, joka on Shanghain ystävyyskaupunki, monet saksalaiset tiedotusvälineet kertoivat ponnisteluista Falun Gongin harjoittaja rva Ye'n vapauttamiseksi.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.