Yli 1000 harjoittajaa juhli Falun Dafa -päivää Union Squarella New Yorkissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kultainen kiinalainen lohikäärme tanssi ylös ja alas Union Squarella Manhattanilla 12. toukokuuta. Silloin juhlittiin 17. Maailman Falun Dafa -päivää.

 
Lohikäärmetanssi Union Squarella

13. toukokuuta on Falun Gongin perustajan Mestari Li Hongzhi'n syntymäpäivä ja päivä, jolloin Falun Gongin harjoitusmenetelmä esiteltiin yleisölle. Se on nimetty Falun Dafa -päiväksi. Joka vuosi tähän aikaan harjoittajia eri puolilta maailmaa saapuvat New Yorkiin juhlistamaan tapahtumaa ja lähettävät syntymäpäiväonnittelut Mestari Li'lle. Tänä vuonna osallistujia oli noin 9000.

Union Squarella lähes tuhat Falun Gongin harjoittajaa tekivät viisi harjoitusliikettä. Lohikäärmetanssin jälkeen heillä oli myös musiikki- ja taide-esityksiä, joissa tuli esille Falun Dafan kauneus, he myös kutsuivat ihmisiä liittymään juhlaan.

 

 
Ryhmäharjoitukset Union Squarella

 
Falun Gongin Tian Guo -marssiorkesteri esiintyy

 

Harjoittajat esittelevät 102 julkilausumaa, joita ovat lähettäneet senaattori, kansanedustajat ja eri hallintoelimet.

Suomalaisen naisartistin laulu Golden Land (Kultainen maa)

 
Anna Kokkonen haluaa paljastaa Falun Gongin vainoa musiikkinsa kautta

Anna Kokkonen Suomesta, esittää juhlassa laulunsa "Golden Land".

Hän kertoi, että otsikon merkitys on kaksitahoinen. Vaikka se symboloi loistavaa perinteistä kiinalaista kulttuuria, kulta myös heijastaa Falun Gongin harjoittajien kynttilävigilian valoa Kiinassa vainossa menehtyneiden muistoksi.

"Jos seisomme yhdessä, silloin, aivan kuten kynttilävigiliassa, muodostamme kultaisen valtameren vainon lopettamiseksi", hän sanoi.

Anna on harjoittanut Falun Gongia 10 vuotta, ja hän näkee itsessään syvällisiä muutoksia.

"Muusikkona olin emotionaalinen ja äkkipikainen. Falun Gong on tehnyt minusta rauhallisemman."

Falun Gong on myös auttanut häntä hänen esityksissään. Hänen äänestään on tullut puhtaampi ja vahvempi. Viime kesänä hän voitti ensimmäisen sijan suomalaisen radioaseman kilpailussa. Kahden viime vuoden aikana hän on tehnyt kaksi albumia.

Todetessaan positiiviset muutokset Annassa, hänen vanhempansa ja aviopuolisonsa ovat olleet hyvin myönteisiä. "He ovat ylpeitä siitä, että taistelen kiinalaisten ihmisoikeuksien puolesta", hän sanoi.

Nuori harjoittaja: "Haluan tulla suureksi kultivoijaksi."

Juhlassa nähtiin useita nuoria harjoittajia.

 

Taitava nuori harjoittaja San Cai taideakatemiasta esittää perinteisen kiinalaisen tanssin.

 
13-vuotias Li Yuanyuan soittaa vaikean viulukappaleen

13-vuotiaan Li Yuanyuan viulukappele hämmästytti yleisöä. Hän on harjoittanut Falun Gongia vanhempiensa kanssa pienestä lähtien.

"Olen oppinut paljon Dafasta. Kun muut lapset kiusasivat minua, tiesin miten säilytän malttini. Opin myös, miten päästä eroon aikaa vievistä tottumuksistani. Yritän aina tehdä kotiläksyt ja viuluharjoitukset ennen kuin menen ulos pelaamaan. Verrattuna muihin lapsiin luokallani, käytän paljon aikaa viulunkäsittelyyn, mutta loppujen lopuksi minulle jää enemmän aikaa nukkumiseen, koska hallitsen ajankäyttöni melko hyvin.

"Olen nähnyt eron omien vanhempieni ja muiden vanhempien välillä. He eivät koskaan huuda minulle, vaan ovat aina rauhallisia korjatessaan kurittomuuteni.

"Haluan tulla suureksi harjoittajaksi ja viulistiksi. Unelmani on soittaa Shen Yun -orkesterissa. Jos kultivoin hyvin, haluan olla Shen Yun orkesterin jäsen."

Katsoja: "Tämä on hyvä tapa antaa ihmisille tietoa vainosta."

Upeat esitykset vetivät paljon turisteja ja toimistotyöntekijöitä.

Paikallinen muusikko Christopher Young oli syvästi liikuttunut harjoittaja Xi Shujunin laulusta.

Xi pidätettiin Kiinassa ja vangittiin vuodeksi, koska hän lauloi tämän ja useita muita Falun Gongin harjoittajien säveltämiä kappaleita puistossa. Pakkotyöleirillä häntä kidutettiin vakavasti. Hän oli iloinen, että voi tässä vapaassa maassa laulaa samaa laulua julkisesti kaikille.

 

Christopher Young on tyytyväinen, että Xi ja muut harjoittajat voivat harjoittaa uskoaan Amerikassa ilman häirintää.

Yhtyeessä kitaraa ja pianoa soittavan Christopherin oli vaikea uskoa sitä. Hän oli kuullut Falun Gongista 15 vuotta sitten. Hän sanoi, että ei voisi amerikkalaisena kuvitella, miten hallitus voisi yrittää kontrolloida ihmisten ajatuksia.

Päättäväisenä vainoa vastaan hän sanoi: "He tekevät istumameditaatiota, soittavat, tanssivat, ja laulavat tänään. He ovat niin rauhallisia. Sitten kuulin hänen tarinansa vangitsemisesta ja kidutuksesta. Tämä tapahtuma on hyvä tapa tiedottaa ihmisille vainosta."

 

Iliya Zogovic (vasemmalla) ja Enrique Quemadan olivat iloisia nähdessään Falun Gongin harjoituksia Manhattanilla.

Investointipankin puheenjohtaja Iliya Zogovic ja pankin kansainvälisen osaston johtaja Enrique Quemada pysähtyivät seuraamaan ryhmäharjoituksia.

Zogovic sanoi: "Tunsin rauhaa ja onnellisuutta nähdessäni heidät meditaatioharjoituksessa. Se on upeaa. He näyttävät niin rennoilta."

Quemada kertoi pitäneensä tapahtumasta Manhattanin keskustassa. Hän tunsi voimakkaan energian säteilevän harjoituksista.

Quemada sanoi: "Tässä hullussa kaupungissa jokaisella on kiire. Olemma molemmat aina liikkeellä. Mutta täällä voin tuntea rentouttavan hetken. Tämä on voimakas vastakohta."

Zogovic korosti, että Manhattanilla on harvinaista nähdä tällainen tapahtuma, vielä vähemmän Union Squarella, jossa kaikki juoksevat. Hän sanoi etsivänsä netistä lisätietoa Falun Gongista.

 
Myös Cassia Cline tunsi voimakkaan ja rauhallisen energian ryhmäharjoituksissa

 

John oli Manhattanilla turistina Belgiasta. Hän pyysi harjoittajaa ottamaan kuvan itsestään pitelemässä Falun Gongin esitelehtistä. Hän sanoi laittavansa sen verkkosivulleen tukeakseen Falun Gongia.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/5/14/156998.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.