Yli 200 henkilöä halusi tietää Falun Gongista Harmoni-Expo-messuilla Solnassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Ruotsin suurimmat Harmoni-Expo-messut järjestettiin Solnassa 2.-3. huhtikuuta 2016. Tähän vuosittaiseen tapahtumaan oli kutsuttu myös Falun Gongin harjoittajia esittelemään harjoitusmenetelmää yleisölle. Yli 300 näytteilleasettajaa osallistui tapahtumaan Tukholman esikaupunkialueella.

 
 
Monet tutustuivat Falun Gongin menetelmään harjoittajien esitellessä liikesarjoja


Ruotsalainen Carolina kertoi tuntevansa esittelypaikalla voimakkaan ja puhtaan energian. Hän on kiinnostunut kiinan kielestä ja perinteisestä kiinalaisesta kulttuurista. Hän oli käynyt Kiinassa useita kertoja.

Saadessaan tietää harjoittajiin kohdistuvasta ankarasta vainosta Kiinassa - pahoinpitelyt, kidutus ja elinryöstöt - Carolina oli järkyttynyt ja halusi allekirjoittaa vetoomuksen vainon lopettamisen puolesta. ”Luen tästä enemmän ja toivon, että vaino loppuisi pian.”

 
Harjoittaja kertoo Falun Gongista

Maria oli tullut kuuntelemaan Falun Gongin esittelyä ja hakemaan lisätietoa menetelmästä. Hän myös allekirjoitti vetoomuksen ja toivotti harjoittajille hyvää jatkoa.

Kaksi ruotsalaista harjoittajaa, Helena ja Tuula, kertoivat ihmisten kiinnostuneen rauhallisesta meditaatiosta. Helena sanoi heidän tilan olleen täynnä kiinnostuneita. Kahden päivän aikana yli 200 henkilöä halusi tietää kuinka aloittaa Falun Gongin harjoittaminen.

Useat messuvieraat allekirjoittivat vetoomuksen tukeakseen harjoittajia.

Falun Gong esiteltiin julkisesti vuonna 1992, ja vuoteen 1999 mennessä harjoittajia oli 100 miljoonaa. Tuolloin Kiinan kommunistinen puolue aloitti valtakunnallisen vainokampanjan.

 
Harjoittaja kertoo vainosta Kiinassa

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/4/5/156169.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.