Kymmenen Falun Gongin harjoittajaa laittomasti oikeuteen maaliskuussa Nanjingissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kymmenen naista, jotka harjoittavat Falun Gongia, joutuivat laittomasti oikeuteen

Xie Lihua, Tang Jingmei, Pan Youqin ja Pan Qingning pidätettiin maaliskuussa 2015, ja Ji Jian Xia, Zhang Chaomei, Pan Hanyu, Xiong Guizhen, Yue Jinlan ja Wang Huilan pidätettiin elokuussa 2015.

Niiden, jotka pidätettiin maaliskuussa 2015, oikeudenkäynti pidettiin syyskuussa 2015. Heidän asianajajansa kiisti syytteet. Tuomioistuin ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Qinhuain Käräjäoikeus ilmoitti heidän perheilleen, että toinen oikeusistunto pidetään maaliskuussa 2016.

Maaliskuussa 2015 pidätettyjen kokemuksia

Xie Lihua on 54-vuotias ja hän asuu Nanjingissa. Hänet on vangittu työleirille neljä kertaa, yhteensä kuuden vuoden ajaksi. Judongin naisten työleirillä neljä poliisia hakkasi häntä sähköpampuilla. Hän ei saanut käyttää kylpyhuonetta ja nukkumaan hän sai mennä vasta varhain aamulla.

Xie oli myös vangittuna aivopesukeskukseen neljä kertaa. Hänen viimeisin vankeusaika vuonna 2014 kesti kuusi kuukautta. Hänen kotiinsa tehtiin etsintöjä paikallisten poliisien toimesta useita kertoja.

Tang Jingmei on 65-vuotias ja hän asuu Xixian piirikunnassa. Vuonna 2002 Tang tuomittiin vankilaan neljäksi vuodeksi. Vuonna 2008 ja 2010 hänet tuomittiin työleirille vuodeksi. Kidutuksen seurauksena hänelle kehittyi vaikea maksasairaus.

Sekä Xie Lihua ja Tang Jingmei on vangittuna Nanjingin kaupungin pidätyskeskukseen.

Pan Youqin on 70-vuotias ja asuu Qinhuain piirissä. Hänet on pidätetty kahdeksan kertaa vainon alettua vuonna 1999. Hän on ollut vangittuna Nantongin vankilassa kaksi kertaa, tuomittu työleirille yli vuodeksi ja vangittu aivopesukeskukseen neljä kertaa.

Vuonna 2002 hän sai neljän vuoden tuomion, sen vuoksi, että hän laittoi esille tekstin, jossa luki "Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys." Tämän vuoksi myös hänen eläkkeensä lopetettiin. Vankilassa häntä pahoinpideltiin sähköpampuilla.

Pan Qingning on 72-vuotias ja hän asuu Guloun piirikunnassa. Hänet tuomittiin vuodeksi työleirille vuonna 2002 ja hän oli vangittuna pidätyskeskukseen kahdesti.

Pan Youqin ja Pan Qingning vapautettiin takuita vastaan ja he odottavat oikeudenkäyntiä.

Elokuussa 2015 pidätettyjen kokemuksia

Ji Jianxia, Xiong Guizhen, Zhang Chaomei ja Wang Huilan pidätettiin 14. elokuuta 2015. Ji Jianxia ja Xiong Guizhen kodit tutkittiin, ja poliisit takavarikoivat Falun Gong -kirjoja ja -materiaalia.

Ji Jianxia on 58-vuotias ja hän asuu Xuanwun piirissä. Hänet on tuomittu työleirille kolme kertaa. Viimeisin tuomio oli vuonna 2011.

Ji pahoinpideltiin vakavasti Judongin naisten työleirillä. Hän ei saanut käyttää kylpyhuonetta ja häntä valvotettiin. Viranomaiset kostuttivat kangasta virtsassa ja työnsivät sen hänen suuhunsa. He myös määräsivät rikollisvangit pahoinpitelemään häntä. Hänet suljettiin eristysselliin neljäksi kuukaudeksi.

Xiong Guizhen on 50-vuotias ja hän asuu Xuanwun piirikunnassa. Vuonna 2011 hänet pidätettiin kahdesti. Hän ja hänen siskonsa Xiong Chunyun (myös Falun Gongin harjoittaja) tuomittiin vuodeksi työleirille. Molemmat vangittiin Judongin naisten työleirille.

Wang Huilan, 54, asuu Xuanwun piirikunnassa. Paikallinen poliisi ja viranomaiset ovat ahdistelleet häntä siitä lähtien, kun Falun Gongin vaino alkoi 1999. Hänet pidätettiin kesällä 2015. Poliisiasemalla hänet kahlittiin rautatuoliin ja naispoliisi löi häntä kasvoihin, koska hän oli yrittänyt tehdä Falun Gongin harjoituksia.

Yue Jinlan on 57-vuotias ja hän asuu Jiangningin piirikunnassa. Hän sai viiden vuoden tuomion vuonna 2001. Huhtikuussa 2010 hänet tuomittiin vuodeksi työleirille. Hänet pidätettiin jälleen elokuussa 2015 ja myöhemmin vapautettiin takuita vastaan. Hän odottaa oikeudenkäyntiä.

Myös 54-vuotias Zhang Chaomei, Xuanwun piirikunnasta Nanjingista, odotti oikeudenkäyntiä maaliskuussa 2016.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/3/21/155987.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.