Yhä useampi ymmärtää, että Falun Dafa on hyvä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kun maksoin päivällisen seteleillä, joihin oli kirjoitettu tietoa Falun Dafasta ja vainosta, ravintolan omistaja luki viestit ja sanoi: "Jiang Zemin on mätä mies!"

Kerroin hänelle, että jo 200 tuhatta ihmistä on haastamassa Jiangia oikeuteen hänen roolistaan Falun Gongin vainossa. Kysyin oliko hän jo luopunut Kiinan kommunistipuolueesta (KKP) ja sen alajärjestöistä. Hän vastasi: "Kyllä, tein sen puhelimitse."

Muut asiakkaat kuuntelivat hänen jatkaessa: "Falun Dafa on hyvä harjoitusmenetelmä. Jiang Zemin on tehnyt paljon pahaa, hän on myös järjestänyt elinryöstöt eläviltä Falun Gongin harjoittajilta. Se on todella julmaa!" Tämä mies tiesi, että luopuminen KKP:sta suojaisi tulevilta katastrofeilta. Hän rohkaisi asiakkaita tekemään samoin.

Kerroin hänelle Falun Gongin suosiosta Taiwanilla ja Hongkongissa, sekä "piilotettujen sanojen kivistä" Guizhoun maakunnassa. Hän lupasi tutkia asiaa enemmän internetissä.

Ennen kuin lähdin ravintolasta, annoin hänelle joitakin Falun Dafasta kertovia materiaaleja. Hän kiitti ja kertoi kotona olevista esitteistä ja muista materiaaleista, jotka hän oli lukenut kaikki.

Useammat ihmiset ymmärtävät tosiasiat

Erään toisen kerran, kun ostin uuniperunan katukeittiöstä, kysyin myyjältä joko hän oli luopunut KKP:sta. Hän vastasi ettei ollut koskaan liittynytkään KKP:hen sen korruption takia. Hän sanoi myös, että Falun Gong on hyvä, ja otti mutaman esitteen.

Rohkaisin myös pesukoneen korjaajaa luopumaan KKP:sta ja autoin häntä löytämään "KKP:sta eroamiskeskuksen" verkkosivun tietokoneeltani. Hän oli myös kiinnostunut oppimaan Falun Gongia.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/3/3/155778.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.